Nainen kypsässä iässä

Ei voi olla totta! Siinä täytyy olla joku virhe! Että minä olisin jo 46-vuotias! Kaksikymppisten mielestä tämän ikäiset ovat ikäloppuja.

Olen kehittynyt tällaiseksi, kuin olen. Oppinut vaikka mitä ja opin lisää joka päivä! Olenko jotenkin parantunut? En tarkoita siis sairaudesta parantumista, vaan parantumista, jota tapahtuu, kun asiat kääntyvät parempaan suuntaan. Niin kuin viinikin parantuu vanhetessaan.  Jalostunut? Toivon ainakin niin.

Koska vanhat ihmiset ovat viisaita, olen itsekin matkalla sitä kohti, aika lohduttava ajatus.  Ikääntyminen on kypsymistä. Hengitän syvään. En tahdo enää kypsyä saati olla kypsä!

Palaan todellisuuteen. Totta se on. Tiedostan, että elän nyt yhtä elämäni käännekohtaa. Nyt olisi myös mahdollista tarkistaa reittiä, kääntää suuntaa. Nyt voin taas uudelleen kysyä itseltäni, kuka minä olen? Mikä minulle on tärkeää? Mitä haluan elämältä? Mitä se minulta vaatii?

Sydämelleni nousee laulu.

Jos elämäni olisi talo, siinä olisi monta huonetta.
Minä seison eteisessä ja katson kohti ovea.

Laulu on täynnä haikeutta. Tietenkin laulussa on paljon muitakin sanoja, mutta erityisesti nämä sen alkusanat kuvastavat oloani juuri nyt. Näen itseni elämäni eteisessä, käsi oven kahvalla. En oikeastaan tiedä, mitä edestä löytyy.

Yksi hujaus vain

Tiedätkö sen tunteen, kun olet kauhean väsynyt. Herättyäsi huomaat, että on mennyt monta tuntia, mutta sinusta tuntuu, että olisi kulunut vain muutama sekunti nukahtamisesta. Minulla on samanlainen olo suuremmassa mittakaavassa.

Muistan elävästi, miten vuosia sitten tyttöjen kanssa kotona ollessani aamulla ajattelin, että voi, kun saisin joskus nukkua rauhassa. Päivät matelivat hitaasti. Silti ne olivat täynnä touhua lasten kanssa sekä arjen askareita ja kodin töitä liittyen ruoan laittoon, siivoukseen ja pyykkihuoltoon. Tuossa kuplassa ollessani koin olevani jotenkin suojassa.

Nyt seison melko alastomana elämäni eteisessä, eikä kukaan herättänyt minua aamulla. Lapset nukkuvat pidempään kuin minä. On uusi aika, uusi elämänvaihe ja kohta on aika hankkia uusi koti.

Ihan vasta oli lapsuuteni kesä. Muistelen niitä aina haikealla mielellä. Kesäkuun alussa hyppäsin junaan ja lähdin serkkujen luokse maalle. En ikinä unohda, miten Hulda mummon kanssa menimme Sulon rantaan uimaan. Räsymattojen värit loistivat, kun ne pestiin järvessä Mäntysuovalla. Heiskalan tietä kulkiessani muistan, miltä kesä tuoksui! Olin silloin tyttäreni ikäinen. Ja tuo kesä oli ihan äsken.

Kesäloman jälkeen tulee pian syksy. Vain muutama hassu viikko, niin ollaan taas joulussa. Mihin ihmeeseen tämä aika juoksee? Ehkä on aika taas pysähtyä. Määräänsä enempää ei ehdi tehdä yhden päivän aikana.

Syntymäpäivä on erityinen päivä

Sain viettää juuri 46. syntymäpäiväni. Nämä kaksi siskoani tekivät päivästäni erityisen. Nämä siskoni Pilvi ja Elise tuntevat minut ja tietävät, mistä ilahdun. Tiedän, että tuona päivänä myös minun biologinen äitini ajattelee minua. Se saa mieleni iloiseksi, erityisesti tuo ajatus on minulle tärkeä.

On ihana huomata, että sain yhtenä päivänä käydä niin monen ihmisen ajatuksissa. Läheisimmät muistivat mitä erilaisimmin tavoin, mutta myös sosiaalinen media toi minulle toinen toistaan kauniimpia onnen toivotuksia. Juuri minulle osoitettuja sanoja ja kuvia. Kaunis kiitos jokaisesta onnen toivotuksesta! Ripottelen ne tulevalle vuodelle ja palaan niihin sellaisena päivänä, kun mieli on maassa. Tunnen sielujen sympatiaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat syntyneet samoihin aikoihin kuin minä. Kesäkuun lapset ovat mielestäni aivan erityisiä.

Kiitos taas sinulle, joka viivähdit hetken kanssani. Vieläkö jaksat minua, joka seuraavana syntymäpäivänä täyttää jo 47 vuotta?

Minä ainakin jaksan sinua. Sinun, Harriettisi