Välitilinpäätös Alku -taipaleelta: 11 kiloa vähemmän minua!

Mitä sinulle on tapahtunut, ystävä kysyy vastaan tullessaan. Hymyilen, koska keksin heti, että hän huomaa minun kapeamman olemukseni. Sinä säteilet, sanoo toinen. Millä sinä olet laihduttanut, kysyy kolmas. Olen lopettanut laihduttamisen, tuumaan. Huomaan, että suhde ruokaan on alkanut muuttua.

Mitä on tapahtunut?

Olen 11 kiloa hoikempi kuin alkukeväällä. Välillä tuntuu, ettei tapahdu mitään – mutta kuitenkin tapahtuu. Tärkeimmät muutokset on tapahtunut korvien välissä. Minulla on ihan voittajaolo, vaikka juuri nyt takana on herkkupäivä vailla vertaa. Voin aivan hyvin herkutella joskus, sillä olen jo oppinut oikean tavan syödä. Joka tapauksessa saan syödä paljon ihanaa ruokaa.

Minun ei tarvitse miettiä ruokavaliota, sillä minulla ei ole sellaista. Saan syödä sitä, mitä tunnen tarvitsevani noudattaen lautasmallia. Lautasmallissa täytän ¾ lautasesta vihanneksilla kasviksilla ja loput ¼ muulla. Tuo muu on sitä, mitä on. Joskus se on kalapihvi, joskus lihaa, joskus pasta- tai muuta uunivuoassa valmistettua ruokaa. Nautin sitä, mitä työpaikkaravintolan lounaslistalla on. Kotona syön samalla tavalla, mutta yleensä laitan lämpimiä kasviksia enemmän. Muutos entiseen on oikeastaan vain siinä, että lautasella on nyt todella paljon kasviksia. Kuulostaa melkein liian helpolta ollakseen totta.

Jos minulla on liikuntapäivä, eli jos ehdin lenkille, silloin syön enemmän hiilihydraatteja. Käytännössä se on juuri leipää. Keittoruoka on poikkeus, sen kanssa yleensä otan aina ruisleipää, mutta muuten syön leipää vain liikuntapäivinä. Olen myös lisännyt veden juontia. Aloitan aamuni isolla lasillisella vettä ja juon vettä pari litraa päivässä.

Uusien tapojen opetteleminen ei ole helppoa.

Harjoittelen päivittäin elämään niin, etten laihduttaisi. Aika ajoin tuo laihdutusajatus putkahtaa mieleeni, uskomattomat säännöt ja itsensä rankaiseminen herkuttelusta on pinttynyt niin syvälle sisimpääni, että niistä eroon pääseminen ei ole mikään pikku juttu. Olenkin oppinut johdonmukaisuutta ja kärsivällisyyttä. Kirjaimellisesti olen syönyt ja odottanut ja paino on pudonnut. Toisaalta totta kai olen tehnyt myös tyhmiä valintoja joskus, niissäkin tilanteissa olen yrittänyt olla soimaamatta itseäni. Mitä tuosta, ajattelen. Tulipa huono olo, nyt muistan miksi en halua enää syödä niin suurta annosta karkkia kerralla.

Olen lukenut monta kertaa valmentajani Kukan tekstin ruodusta. Ihminen on joko ruodussa tai sitten elää niin kuin pellossa, syö kaksin käsin herkkuja… Ei näin. Ei ole mitään ruotua, mihin pitää palata kun on ”lipsahtanut”. Tuo ruotuajattelu on aika haitallista painonpudotuksen kannalta. Tämä ruotuajattelu on saanut minutkin kokeilemaan erilaisia dieettejä ja laihduttamaan aina uudelleen ja uudelleen nousseet kilot pois.

Mikä sitten on muuttunut?

Olen muuttanut yllättävän pieniä asioita elämässäni. Syön enemmän kuin ennen. Määrällisesti siis. Ennen söin joka välissä jotakin, napostelin ja mussutin koko ajan kaikkea hyvää ja siinä välissä seisoin sata kertaa päivässä jääkaapin ovella ja mietin, mitä seuraavaksi ottaisin. Mutta huijasin itseäni, sillä söin muka niin vähän. Nyt syön vain ruoka-aikana, enkä jätä aterioita väliin.

Yksi parhaista oivalluksistani on ollut, että keho tarvitsee polttoainetta, että se voi toimia tehokkaasti. Niinpä syön tarpeeksi jokaisella aterialla. Nälkäisenä en jaksa edes valita oikeita asioita lautaselle.

Jos tekee mieli suklaata, sitä kannattaa syödä. Mutta pieni pala riittää, jos tilanteeseen keskittyy tarpeeksi ja imeskelee suklaan hitaasti nautiskellen.

Silloinkin kun herkuttelen, olen osannut herkutella maltillisemmin. Mietin, mitä haluan ja nautin sitä kohtuullisesti ja täysin rinnoin. Olipa kyse sitten suklaasta tai kuohuviinistä.

Elämää lautasen ulkopuolella

Mutta elämää on myös syömisen ja lautasen ulkopuolella. Itse asiassa syöminen ei saa nyt niin suurta painoarvoa elämässäni, enemmän ratkaisee kokonaisuus, johon liittyy myös liikunta ja lepo. Olen ihan poikki hurjan talven jälkeen ja tarvitsen lepoa. Yritän löytää sille aikaa.

Luin joskus kimalaisesta, jonka ei kai pitäisi pystyä lentämään, koska sen ruumiinpaino on melko suuri verrattuna sen kokoon ja esimerkiksi siipien väliin. Se näyttää raskaalta, mutta se lentää ketterästi.

Kimalainen lentää, koska se ei tiedä, ettei se voi.

Hauskaa, että luit blogini! Ja kiitos, että olet tukenut minua!

Sinun, 11 kiloa pienempi Harriettisi

***

P.S: Lue minua inspiroinut Kukka Laakson Takaisin ruotuun -kirjoitus täältä.