Isälleni isänpäivänä 2016

Muistatko, Isä kun viime vuonna näihin aikoihin kirjoitin sinulle juhlakirjoituksen 44. isänpäiväsi kunniaksi? Päätin kirjoitukseni lauseeseen: Mutta mistä olen eniten kiitollinen? Siitä, että olet aina uskonut minuun!

En meinannut uskoa silmiäni, kun luin Jenni Pääskysaaren ja Mikko Kuustosen yhdessä kirjoittaman kirjan Isän tyttö, tytön isä. Siinä Mikko Kuustonen toteaa: ”Ehkäpä isän tärkein tehtävä on uskoa tyttäreensä.”

Myös Jenni Pääskysaari on oikeassa uskoessaan siihen, että moni tyttö kaipaa isäänsä, vaikka isä on edelleen elossa. Tämä voi olla totta paitsi sellaisissa tilanteissa, että isä ei ole läsnä tyttärensä elämässä – mutta myös minulle se on totta, vaikka olet siinä niin lähellä. Minä kaipaan sinua jatkuvasti! Vaikka asumme kilometrin päässä toisistamme ja näemme tämän tästä. Aika hullua, eikö? Vaikka maailmassa mitä tapahtuisi, minä tulen aina olemaan sinun tyttäresi. Se ei muutu. Tässä muuttuvassa maailmassa on tärkeää olla jotakin pysyvää.

Millainen isä olet ollut?

Minulle sinä olet aina ollut turvallinen, hauska ja hellä. Olen nähnyt sinussa muitakin puolia, olen nähnyt, kun olet suuttunut, olen nähnyt, kun olet ollut väsynyt. Mutta enemmän kuin mitään muuta, olen kokenut aina, että sinä olet rakastanut minua. Kun mietin katsettasi, näen sen lempeänä. Olen perinyt ruskeat silmäsi ja rakkautesi musiikkiin. Olet aina rohkaissut minua ja olet opettanut minua myös rohkaisemaan muita. Kun olin surullinen, sinä saatoit sanoa minulle: Älä mieti pikkuinen. Anna hevosten miettiä – niillä on niin paljon isompi pää.

Älä mieti pikkuinen. Anna hevosten miettiä – niillä on niin paljon isompi pää.

Mikään ei ole parempaa, kuin sinun tekemäsi jauhelihakastike. Tai paistamasi lätyt! Sellaiset, joissa on pitsireunus. Haluat aina hemmotella rakkaitasi, usein herkuilla ja hyvällä ruoalla. Kun kysyin sinulta, mitä tänään on ruokana, vastasit että pataljoonakeittoa. Hulda-mummo oli ihan samanlainen. Hänkin rakasti hemmotella ruoalla. Kovin montaa laihaa ihmistä ei meidän suvussa olekaan.

Olit minua usein vastassa kotona, kun tulin koulusta. Asuimme Someroharjulla, armeijan kantahenkilöstön rivitaloissa. Sinulla ei ollut niin pitkiä päiviä, kun saatoit mennä vielä illalla soittokunnan kanssa keikalle. Otit aina tirsat sohvalla. Edelleen sinulla on maailman parhaat unenlahjat. Joskus sain hieroa päätäsi tai jalkojasi ja saatoit maksaa siitä minulle 50 penniä palkkaa. Sillä sain Sotkusta Superman -salmiakkipussin tai Hopeatoffeeta.

Muistan, kun yhdessä teimme pikasiivouksen juuri ennen, kuin äiti tuli töistä kotiin. Ihan vain siksi, että äidillä olisi parempi mieli. Ja kun meillä oli saunavuoro, saatoimme ottaa makkaraa mukaan ja laittaa sitä foliopussiin kiukaalle. Sitten nautimme iltapalan saunan pukuhuoneessa. Lenkkiä ja punaista Jaffaa. Vieläkin tuo makuyhdistelmä saa minut palaamaan muistoissa noihin hetkiin.

Olen niin onnellinen siitä, että saan olla juuri sinun tyttäresi. Unelmani täyttyy, kun saan nousta kanssasi samalle estradille, Rovaniemen kirkon alttarille. Järjestämme Ronjien kanssa Lauluista iloa – lauluista voimaa hyväntekeväisyyskonsertin 3.12., jossa olet pääsolisti. Tein jouluisen tekstin Aappo I. Piipon Isä ja lapsi -kappaleeseen. Saapa nähdä, pystymmekö kyynelten läpi yhdessä laulamaan sen. Sinä, minä ja Hulda.

Sinä olet kaikkeni, isä.

Sinulle voin kertoa kaiken.

Sinä jaat iloni, jaat suruni, sinä johdatat ja kannustat.

Sinä saatoit minut lapsuudesta aikuiseksi, olet lähelläni loppuun asti.

Isä minä haluan vain sanoa sinulle, että rakastan sinua niin paljon, ettet voi sitä ikinä ymmärtää.

Hyvää isänpäivää!

t. Harriet