Olen pohtinut asioita, joiden toivoisin olevan toisin. Olen tarkastellut elämääni ja tullut siihen tulokseen, että haluaisin siihen enemmän aikaa ja rauhaa. Downshiftaaminen, leppostaminen, slow life – on niin monta tapaa puhua samasta ilmiöstä. Jollakin tavalla tiedostan itse arvostavani yhä enemmän pieniä asioita ja toteankin usein, miten vähemmän voi olla enemmän.
Omassa lapsuudessani elin jatkuvasti tilanteessa, jossa muistan äitini huolehtineen raha-asioista. Rahaa ei ikinä ollut tarpeeksi ja piti olla kekseliäs, että rahat riittivät. Meille lapsille opetettiin, ettei raha kasva puussa. Varmaan kaikki tiukassa taloudellisessa tilanteessa eläneet ovat joskus haaveilleet lottovoitosta tai vauraasta elämästä, niin minäkin.
Downshiftaajat -sarjan lumoissa
Downshiftaajat sarja sai minut koukkuun. Sarjan pääosassa ovat Tommi ja Satu, jotka ovat tottuneet hulppeaan luksuselämään. Yhtäkkiä he ovat kuitenkin tilanteessa, jossa firma on konkurssissa ja kaikesta ylimääräisestä pitää luopua. Heille ei jäänyt mitään. Ei tosin velkaakaan, mikä sinällään on jo tänä päivänä ihme. Mutta jos on jo tottunut leveämpään elämään, on vaikeaa tulla toimeen vähemmällä.
Pariskunta keksii kertoa kavereilleen, että vaatimattomampi elintaso on heidän oma valintansa. He muka downshiftaavat. Muuttavat lähiöön, kulkevat julkisilla kulkuvälineillä, ostavat ja matkustavat harkiten. Taustalla on tietenkin häpeä, tuo monen valheen juurisyy. He joutuvat muuntelemaan totuutta ja elävät sitä kautta kaksoiselämää. Heidän tilannettaan on niin jännittävää seurata!
Oma valinta vai pakko?
Monille downshiftaaminen on arkipäivää, eivätkä he ole valinneet vaatimattomampaa elämää vapaaehtoisesti. Ruokakauppaan voi saada menemään järkyttävät määrät rahaa ja tuntuu, että muutkin kustannukset kasvavat koko ajan. Lisäksi lapsille täytyy jatkuvasti olla hankkimassa jotain ja joka vuodenajalle on omat vaatteet ja varusteet. Yritä tässä sitten downshiftata.
Jotenkin minusta tuntuu, että tässä ajassa jo arvostetaan järkevää rahan käyttöä. On illuusio, että hulppea, pröystäilevä elämänmeno olisi jotenkin arvostettua. Me kuitenkin rakastamme tarinoita. Rakastamme menestystarinoita ja etenkin Tuhkimo -formaatilla toteutettuja tarinoita, joissa köyhästä ja vaatimattomasta tuleekin rikas ja vaikutusvaltainen. Olisimme itsekin ansainneet menestyksen, eikö niin?
Sain viettää niin upean viikonlopun. Se oli toisaalta luksusta, toisaalta siinä oli slow lifeä. Siinä mielessä downshiftasin, että sain viettää aikaa rakkaan ystävän kanssa kaikessa rauhassa, ilman agendaa ja aikataulua, itseämme kuunnellen. Siitä tuli hyvä olo.
Lauantaina majoituimme ihanassa Turusen Saha -majatalossa Oulun Pikisaaressa. Kodikas, tunnelmallinen Turusen Saha tarjosi keskustan tuntumassa mahtavan majoituspaikan kiireen oravanpyörästä viikonlopuksi hypänneelle turistille. Tarinankertoja, yrittäjä Pekka Turunen valloitti jutuillaan ja majatalon palvelu oli parasta pitkään aikaan. Pekka Turunen näytti leppoisalta. Onko siis niin, että jos ihminen saa tehdä sitä, mitä rakastaa, on hänen myös helpompi leppoistaa. Downshiftata. Elää slow lifea.
Hei, enpä malta olla kysymättä, että oliko viikonloppu retriitti? Kuvauksen perusteella ei ollut vaikka hidastamista ja itsensä kuuntelua toteutettiinkin.
Ei ollut retriitti. Oli äitien lepoloma, jossa on monenlaista ohjelmaa – vapaaehtoista tosin osallistujille. t. Harriet