Koti

Unen uudistava voima

Huomenta! Nukuitko hyvin? Heräsitkö itseksesi vai herätyskelloon? Väsyttääkö vielä? Olet onnekas, jos olet levännyt ja nukkunut hyvin.

Yliarvostammeko työntekijöitä, jotka aliarvostavat nukkumista? Kunnioitammeko työntekijää, jonka tiedetään jatkuvasti tekevän pitkää päivää, vai ymmärrämmekö että itse asiassa levänneenä ihminen tekee työtään huolellisemmin ja paremmin?

Kaikki ei muutu. Ihmisellä on aina ollut tarve nukkua ja uni on yksi elämää ylläpitävistä toiminnoista. Keskuudessamme on kuitenkin paljon ihmisiä, jotka kokevat, etteivät he tarvitse unta lähellekään kahdeksaa tuntia vuorokaudessa. Kun ihminen nukkuu liian vähän, hänen suorituskykynsä alenee merkittävästi. Pitkään kestänyt univaje lisää monien sairauksien riskiä. Kaiken kukkuraksi unen puute kasvattaa nälän tunnetta ja saa ihmisen toisinaan syömään liikaa.  

Pikkuhiljaa ympäröivä maailma kytkee toisiinsa luovuuden ja pitkät yöunet ja hylkää ajatuksen siitä, että paljon nukkuva olisi jotenkin laiska. Uni siis tuottaa monia terveyshyötyjä, se huoltaa psyykkistä terveyttämme päivittäin. Huolehtimalla siitä, että saamme nukkua riittävästi, huolehdimme aivojemme ja muun elimistömme toimintakunnon elvyttämisestä.

Väsymyksen merkit

Tunnistan väsymyksen merkit kehossani. Jokainen tietää, miltä väsymys tuntuu ja mitä se aiheuttaa. Siitä huolimatta nukumme jatkuvasti liian vähän. Nykyään on jo työpaikkoja, joissa mahdollistetaan työntekijän lepohetki keskellä päivää. Vielä muutama kymmenen vuotta sitten työpaikalle nukahtanut saattoi saada potkut.

Isäni on loistava nukkuja. Hän osaa ottaa pienet nokkaunet ihan vain laittamalla hetkeksi silmänsä kiinni. Muistan, kun äiti sanoi joskus, että ”se on kuin rahaa laittaisi pankkiin, kun isästi nukkuu.” Toden totta sitähän se juuri on, palautumisen myötä saa monin verroin takaisin sitä, mitä on kuluttanut. Nukkuessaan ihminen ei myöskään tuhlaa, mihin äiti kommentillaan viittasi.

Nukkuminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Vanha lappilainen sanonta

Hyvän unen ohjeita

  • Noudata säännöllistä vuorokausirytmiä nukkumisen suhteen
  • Älä kuntoile juuri ennen nukkumaanmenoa, vaan mieluummin n. 2 h ennen
  • Vältä kofeiinia ja nikotiinia
  • Vältä alkoholijuomia ennen nukkumaanmenoa
  • Vältä raskaita aterioita ja runsaasta juomista myöhään illalla
  • Vältä nokkaunia klo 15 jälkeen
  • Rentoudu ennen nukkumaanmenoa
  • Käy lämpimässä kylvyssä tai saunassa ennen nukkumaanmenoa
  • Huolehdi, että makuuhuone on pimeä ja viileä
  • Ulkoile joka päivä
  • Jos heräät yöllä, eikä uni tule, nouse ylös ja tee jotakin rentouttavaa kunnes voit yrittää nukkua uudelleen

Ihana, kun saa pian jäädä lomalle, jolloin voi nukkua enemmän. Univajetta osoittaviin merkkeihin on syytä suhtautua vakavasti ja loma on hyvää aikaa päästä univeloista eroon. Voisipa unta kerätä pankkiin!

Itse kuuntelin Bookbeatista Matthew Walkerin Miksi nukumme –kirjaa (2019) ja illalla laitoin ajastuksen niin, että äänikirja sammuisi 10 minuutin kuluttua. Yleensä aina ehdin nukahtaa ennen, kuin ajastus päättyi. Suosittelen tätä kirjaa, jossa on paljon uutta tutkimustietoa unen uudistavasta voimasta.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedin

Saatat myös pitää...

2 kommentti

  1. Uni on kimurantti juttu…..joskus nukuttaa joskus ei…..
    Ja sehän on selvää, että yönsä hyvin nukkunut ihminen tekee hommelinsa tasaisemmin, tarkemmin, levollisesti…..
    Nyt ollessani eläkkeellä unet näyttävät jäävän lyhyemmiksi. Joskus miettiessäni moista hieman pelottaakin….ja äiti ja anoppi ovat toisilla tähdillä, eikä voi kysyä neuvoa. Mutta sinä listasit vinkkejä?.

    1. says:

      Toivottavasti saat nukkua makoisia unia näin kesällä! Minusta on ihana olla lomalla ja levätä. <3 Harriet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *