Levoton sielu. Sellainen minä koin olevani ennen, kuin istahdin Rovaniemen kirkon penkkiin. Levoton on sellainen, joka ei ole levännyt tarpeeksi. Lepo on levottoman lääkettä. Yksi tärkeä anti Kasvotusten -illassa oli se, että siinä hetkessä sain levätä. Tuntui ihan siltä, että koko illan ajan olin kietoutuneena levon ja rakkauden lämpimään vilttiin. Tuo tunne kantaa yhä.
Oli tärkeää olla siinä hetkessä rakkaan ”siskoni” Kerttu Helysen kanssa. Muistatko, millaista on olla jonkun sellaisen ihmisen lähellä, joka rakastaa sinua pyyteettä? Hänelle ei tarvitse selittää, vaan hän tietää tarkkaan, mitä sielusi syvimmässä sopukassa tapahtuu. Siinä me kyyhötimme vierekkäin, suurimmaksi osaksi vain hiljaa. Kuunnellen, odottaen. Ja ihmeellisiä asioita tapahtui ajatuksissamme. Päällimmäinen tunne oli kiitollisuus. Saimme olla siinä yhdessä koko illan ja oivalsimme tahoillamme oleellisia asioita omasta elämästämme.
Mitä sitten tapahtui?
Tommy Hellsten kertoi oman elämänsä tarinaa. Hän kuvasi, miten hänen lapsuudestaan kuvattuja kaitafilmejä katsoessa piirtyi valkokankaalle onnellisen perheen idylli, mutta todellisuus oli jotakin muuta. Se kulminoitui pannuhuoneeseen. Tommy kantoi liian nuorena vastuuta perheen aikuisista. Alkoholi väritti paitsi isän, myös myöhemmin äidin elämän kohtaloa. Perheessä oli paha olla, mutta kukaan ei oikein ymmärtänyt miksi.
Sydämeeni tuli suru, kun Tommy kertoi kokemuksestaan liittyen seurakuntaan. Nuori mies oli miettinyt, kenelle hän voisi puhua. Hän sai ajatuksen, että kirkkoherra voisi olla sellainen henkilö. Luotettava ja osaava. Tommy soitti virastoon ja varasi tapaamisajan. Häntä jännitti ja pelotti. Ihan lyhyen juttutuokion jälkeen kirkkoherra oli poistunut paikalta sanomatta mitään. Tommy koki tuossa hetkessä häpeää. Häntä oli hävettänyt, että hän oli tullut tapaamaan pappia, mutta hän jäi miettimään, mitä koko episodi syvimmillään opetti.
Kirkkoherra oli mieluummin hylännyt nuoren miehen, kuin osoittanut oman ymmärtämättömyytensä. Tommy taas oivalsi, että itse asiassa hän oli kaivannut Jumalan syliin! Hän oppi, että itseään ei pääse pakoon, vaan hänen pitäisi joka tapauksessa kohdata se, mitä sisällään kantaa. Siitä lähtien Tommy on ollut matkalla omaan itseensä. Liekö tuo kokemus ollut vaikuttamassa myös siihen, että Tommy on lukenut tutkinnon myös teologiasta.
Missä Jumala on?
Tommy Hellsten kertoi, että Jumala on ihmisen sisällä. Aina, kun ihminen lähestyy omaa minuuttaan, tekee matkaa omaan itseensä, hän lähestyy myös Jumalaa. Sama toisinpäin. Kun ihminen lähestyy Jumalaa, hän lähestyy omaa identiteettiään.
Jokaisessa ihmisessä on säröjä ja koloja. Ihmisellä on tarve näyttää oma haavoittuvuutensa edes jollekin. Ihmisen tutkiessa itseään hän törmää selittämättömään. Hän törmää kaipuuseen, sillä ihmisellä on taipumus kaivata jotakin. Tuota jotakin hän sitten etsii mitä eriskummallisimmilla tavoilla. Hän ajaa sitä takaa, juoksee sen perässä yrittäen pärjätä elämässä. Ja itse asiassa tuo, mitä hän luulee tarvitsevansa, ei ole sitä, mitä hän tarvitsee. Ihminen kaipaa jotakin selittämätöntä siksi, että jokainen ihminen on ihme. Selittämätön ihme.
Välillä ihminen romahtaa tässä takaa-ajossa. Hänellä ei ole helppoa, hän kärsii, ahdistuu ja loukkaa itsensä. Näissä hetkissä auttaa se, että sen sijaan, että katsoo vain sitä mitä näkee, voi katsoa sitä, mitä ei näe. Täällä maan päällä voimme nähdä palan taivasta.
Elämä on ihme
Oli koskettavaa saada kuulla siitä, miltä tuntuu menettää vaimonsa. Miehen äänellä kerrottuna tuo tarina tuli iholle. Tommy oli vakuuttunut siitä, että hän saa vielä tilaisuuden tavata rakkaansa uudelleen. Hän oli kokenut sen jo, vaimonsa vahvan läsnäolon kuoleman jälkeen. Sen tunteen äärelle hän oli pysähtynyt. Samalla hän pysähtyi ajan ja ikuisuuden ohuen harson eteen. Taivas on niin lähellä.
Ihmeet ovat totta. Kaikkea ei kuulukaan ymmärtää. Se, ettemme ymmärrä jotakin, ei tarkoita sitä, ettei sitä olisi olemassa. Elämä on elämistä varten, ei hallitsemista varten!
Tommy on saanut elää elämänsä aitiopaikalla ihmisyyden äärellä. Hän on oppinut, että hänen tehtävänsä ei ole ratkoa ongelmia, ei neuvoa eikä edes auttaa. Hänen tärkein tehtävänsä on olla. Tuo olemisen voima pitää sisällään kohtaamisen ihmeen. Siinä ihmisten keskeneräisyys ja kontrollin menettämisen pelko johtavat ajan kanssa läsnäolon tilaan. Siinä hetkessä kaikki vastaukset löytyvät ihmisestä itsestään.
Läsnäolo ei ole helppoa, sillä se edellyttää rakkautta. Jos rakkautta ei ole, ei voi olla läsnä. Läsnäolon tilassa ihminen kelpaa, vaikka hän kokisi olevansa kelvoton. Hän riittää, vaikka kokisi riittämättömyyttä. Kun asettuu elämään läsnäolon tilaan, hyviä asioita alkaa tapahtua.
Vaikka ihmisen elämässä on kaikenlaista loskaa, likaa, kuonaa – minä hyväksyn sen. Nämä vaikeat asiat synnyttävät jotakin uutta. Hyväksymällä nämä asiat voin murtaa itsessäni olevan vastarinnan. Asiat, joiden kuuluu tapahtua, tapahtuvat.
Tätä kirjoittaessani koen olevani niin pieni, sillä niin paljon jää sanomatta. Kiitos, että olit tässä kanssani! Sinun, Harriettisi
***
Onnistuneen elämyksen illasta teki myös musiikki. Tommi Kalenius, Ninni Poijärvi ja Antti Suonio. He soittivat Tommy Hellstenin rauhallisen puheen lomaan ihmeellisiä lauluja. Näiden laulujen myötä sai tilaa ajatella asioita vieläkin syvemmin. Mihin Tommyn puhe loppui, siitä musiikki alkoi. Äänimaailmoja on vaikea jälkikäteen kuvata, niissä soi ikuisuuden ilo. Kuuntele tästä Tommi Kaleniuksen ja Ninni Poijärven laulama laulu KIITOS. Tuo laulu kertoo juuri siitä, miten vaikeitakin asioita voi katsoa kiitollisuuden läpi.
Oli suuri mysteeri myös oivaltaa, että illassa olin kasvotusten Kristuksen kanssa. Hän miltei astui syliini. Niin lähelle tuli alttaritaulun kuva siinä, kun itsekseni ihmettelin ihmisyyttäni.
