
Olen kulkenut pitkän matkan tähän hetkeen, jossa nyt harjoittelen sitä, että paino pysyisi juuri tässä ja sitä, ettei minun tarvitsisi enää laihduttaa. Harjoitteluaikani ei ole ollut vielä kovin pitkä, mutta tiedän sen jatkuvan ties kuinka kauan. En voi palata aiempiin tapoihin syödä, sillä siitä seuraisi painonnousu. Minun on siis johdettava itseäni. Haluan tehdä sen positiivisten asioiden kautta ja kehittää itsessäni sisäistä motivaatiota ilon läpi. Tiedostan, että tarvitsen tietynlaista päättäväisyyttä, mutten kuitenkaan halua koko ajan kontrolloida kaikkea elämässäni.
Juuri eilen pohdin sitä, että millainen oma tapani suhtautua ns. epäonnistumisiin on ollut. Jos yhdellä aterialla on tullut tehtyä ylilyöntejä, on se helposti johtanut siihen, että ”huomenna sitten otan itseäni niskasta kiinni”. Ja kun tuo huominen on tullut, niin ajattelin, että kun kerran tuo päivä on mennyt jo pilalle, niin ”ensi viikolla sitten taas palaan takaisin ruotuun”. Ja kun ensi viikko on tullut, olen saattanut ajatella, että ”no ensi kuussa sitten ryhdistäydyn” ja samalla olen jo laskenut, montako kuukautta on vaikkapa lomamatkaan tai johonkin ihaniin juhliin.
Näin jälkikäteen tuota käyttäytymismallia tarkastellessani täytyy todeta, että avainasia on itsensä johtaminen. Ensimmäinen askel on tunnistaa omat käyttäytymismallit ja pureksia, mitä niissä oikein tapahtuu. Itsensä johtamisen prosessin olen jakanut useampaan osaan.
Suunnittelu
On hyvin tärkeää, että kotoa löytyy raaka-aineita, joista valmistaa hyvää ruokaa. Ateriasuunnittelu auttaa tässä. Kun on miettinyt useamman aterian tulevalle viikolle ja käy sitä varten kaupassa, tulee automaattisesti tehtyä parempia valintoja. Mitä enemmän ruokia on esivalmisteltu, sitä varmemmin kyseinen ateria tulee valmistettua loppuun. Samoin liikunnan suhteen on hyvä suunnitella etukäteen sitä, milloin ja miten liikkuu. Ensi viikolla esimerkiksi teen aamulenkit ja yhden kahvakuulatreenin. Kaikki muu on ekstraa.
Organisointi
Arjen organisoiminen auttaa painonhallinnassa. Kun tietää etukäteen tulevan viikon menot, on helpompi sovittaa siihen liikunnat ja ateriat sekä se, kuka lopulta tekee ruoan. Olen kiitollinen lapsistani, jotka auttavat paljon kotitöissä. Puolisostani puhumattakaan, hän vastaa lähestulkoon yksin lasten kuljetusrumbasta, että minä saan kulkea pyörällä töihin ja siinäkin mielessä pitää itsestäni huolta. Minulle myös kodin siisteys on hyvin tärkeä asia ja jokaisella perheenjäsenellä on tärkeä osa siisteystason ylläpitämisessä. Nautin valtavasti, kun voin vain sytyttää kynttilät ja istahtaa kahvikupin kanssa sohvan nurkkaan nauttimaan lyhyestä hemmotteluhetkestä.
Vaikuttaminen
Johtaminen on vaikuttamista ja itsensä johtaminen on vaikuttamista siihen, miten itse toimii. Omilla valinnoillani kuitenkin vaikutan paljon myös muiden hyvinvointiin. Voin pyytää ystävää tai perheenjäsentä kaveriksi lenkille (paitsi aamulenkille, joka on minun ihan ikioma hetkeni, jossa saan olla aina yksin). Ruokavalinnoilla vaikutan koko perheen hyvinvointiin. Sillä, että voin hyvin, on vaikutusta ihmisiin ympärilläni.
Kontrollointi
Minun on pakko käydä puntarilla. Se näyttää minulle missä olen. Ainakin vielä. Harjoittelen sitä, että pääsisin eroon kontrolloinnista ja että voisin suhtautua rennommin ruokaan. Valitettavasti tunnen itseni niin hyvin, etten voi jättää mittaamatta painoani. Se kertoo minulle, missä mennään.
Ongelman ratkaisu
En tietenkään onnistu kaikessa joka päivä. Eikä se ole tarkoituskaan. Riittää, että syön 80 % terveellisesti ja tavoitteeni mukaan, loput 20 % voin syödä rennommin. Minun ei ole pakko syödä kokonaista pizzaa. Jos kuitenkin olen tehnyt sen, tunnen todellakin seuraukset kehossani ja sen kanssa on elettävä. Painonhallinta on ongelmanratkaisua. Ongelmia tulee ja menee. Tärkein oivallukseni on, että ongelmat ovat siitä iloisia kavereita, että kun kerran olet ratkaissut onnistuneesti yhden ongelman, luultavasti sama ratkaisu toimii seuraavallakin kerralla.
Päätöksenteko
Elämä on yhtä päätösten tekemistä. Nyt olisi oleellista tehdä sellaisia päätöksiä, jotka tukevat tavoitettani. Päätöksiä ei tehdä vain sen suhteen, mitä syödään tai miten liikutaan, vaan tärkeämpää on ennakoida ja ohjata toimintaa siten, ettei joudu haastavaan tilanteeseen, jossa tulee valinneeksi väärin. Minä päätän. Päätän mitä suuhuni laitan, päätän, milloin lähden ulos. Päätän, paljonko lepään ja mihin vedän rajat.
Oman hyvinvoinnin suhteen olen päättäjä.
Harriet
Itsensä johtamisessa on kyse siitä, miten toimin ja mitä valintoja teen. Minun täytyy tiedostaa se, että miten voin omalla käyttäytymiselläni tehdä valinnat sellaisiksi, että ne tukisivat tavoitteitani. Avainkysymyksiä ovat myös ne, että miten voin pitää huolta omista voimavaroistani; mitkä asiat antavat minulle voimaa ja mitkä kuluttavat sitä.
Tämä oman toiminnan analysointi on minulle juuri sitä, että tutkin omaa tapaani toimia siksi, etten voi enää toimia, kuten aina ennenkin. Muuten saan samoja tuloksia kuin aina ennenkin.
Nyt minulla on hyvä olla, joten helppohan minun tässä on kirjoittaa. Siitä haluan pitää kiinni ja siksi kirjoitan. Itseni johtaminen tähtää hyvinvointiin ja minulle se, miltä kehossani tuntuu, on tärkeä osa hyvinvointia. Palkitsen itseni silloin, kun onnistun. Yksi palkintoni on aamulenkki, jonka olen ansainnut joka päivä.
Kiitos, että luit kirjoitukseni!
-Harriet




