Ajattelen pientä vauvaa, joka katsoo rakastavasti vanhempaansa. Se olen minä. Niin onnekas, että saan olla isän sylissä. Hän hassuttelee kanssani, vaikken ole kovin monta viikkoa vanha. Suren sen pienen puolesta, jonka vanhempi katsoo takaisin lasittunein silmin tai kivettynein katsein.
Minun elämässäni on tärkeä isän katse. Satu ruskeista silmistä elää, joka päivä uusi se on. Se katse on täynnä rakkautta, täynnä hyväksyntää. Uskon sen olleen sellainen aina, vaikka isällä ei ollut helppoa.
Isäni silmäkulmassa on arpi. Olen kuullut hänen tarinansa siitä, miten tuo arpi syntyi. Se tarina on täynnä nuoruuden kasvukipuja. Se onnettomuus oli viedä isäni ja äitini ja siinä samalla minut.
Isäni katse on osoittanut rakkautta aina. Vaikka olisin sanonut mitä. Vaikka olisin tehnyt mitä. Pahin pelkoni on se, etten enää milloinkaan saisi nähdä isäni rakastavaa katsetta.
Isän monet katseet ovat jääneet mieleeni.
Se katse, kun sylikkäin vilkutimme äidille tietäen, ettemme kohtaa pitkään aikaan.
Se katse, kun kohtasimme toisemme tauon jälkeen – jolla ei ollut merkitystä, sillä olemme yhtä aina.
Se katse, kun isäni hakee minusta tukea vaikealla hetkellä; äitinsä haudalla, veljensä viimeisellä matkalla tai laulaessaan suruvirttä ystävälle.
Se katse, kun hän taas on keksinyt uuden puujalkavitsin.
Se katse, kun isä sanoo minulle: Voi voi. Anna hevosten miettiä, niillä kun on niin paljon suurempi pääkin kuin sinulla.
Se katse, kun isä sanoo, että ihana, kun tulit kotiin.
Niin monta erilaista katsetta. Kaikki samoista ruskeista silmistä. Minulle.
Kiitos, isä jokaisesta katseesta!
Niiden voimalla minusta on tullut ehjä nainen.
Jos et olisi katsonut minua niin, kuin olet katsonut, en itse osaisi nyt katsoa lapsiani rakkaudella.
Hyvää isänpäivää, rakas! Olet tärkeä minulle!
Harriettisi
Ihanasti sanailtu rakas ystävä. Tuli kyyneleet silmiin.
Siinä hän lepäsi,
yhtä suurena, suoraseläisenä ja turvallisena kuin aina. Oli aivan hiljaa ja liikkumatta.
Silitin hänen kylmää jalkaa ja lauloin: ”Uusi matka alkaa.”
Silitin kättä, kosketin päätä ja kysyin: ”Voiko silmät avata?”
”Ei ne ole enää samat.”
Katseensa oli poissa.
Rakkaus rinnassa ei kuole koskaan, nytkin se nostaa kyyneleet ja kaipauksen.
Kiitos että minäkin sain tuon katseen ja opin katsomaan…
… Rakkaudella. Tuo katse painui vuosiksi verhon taa, niin kova menetys isä oli. Nyt sen tajuaa.
Katse on suuri lahja. Kiitos kun muistutit ❤️
Ja elämälle kiitos, että minua katsotaan päivittäin Rakkaudella. Se on poistanut isän ikävän ja on varmasti suuri helpotus isäni sydämessä, joka sykkii uutta elämää siellä jossain.
Halauksin Sari
Voi Sari. Minä tiedän, mitä sinä tarkoitat. Kiitos, kun kerroit siitä. Harriet