Tässä sitä taaperretaan kohti hyvää oloa. Hitaasti, mutta varmasti. Aamu kerrallaan. Tavoitteena on se, että lopullisesti pääsisin irti laihdutuskierteestä ja voisin keskittyä oleelliseen ilman, että paino jatkuvasti pyrkisi ylöspäin.
Olen erityisesti kehittänyt yhtä tärkeää taitoa, jolla on ollut suuri vaikutus onnistumisessani. Tuo taito on näkökulman vaihtamisen taito. Se on nyt nähty, että vanhaan ei ole paluuta. Jos teen asioita kuten aina ennenkin, minulle käy kuten aina ennenkin. Täytyy siis kääntää suuntaa. Tarkastella eri puolilta niitä tilanteita, joissa meinaan kompastua. Kompastuskiviltä ei voi välttyä, mutta jos nimeää ne ja tutustuu niihin, voi hypätä yli. Ainakin siinä tapauksessa, että on voimavaroja tähän.
Kompastuskiveni
Pääsen juuri ja juuri tavoitepainooni, en ihan, mutta melkein. On syytä juhlaan ja juhlat lähtevät lapasesta. Koska kaikki on hyvin ja tavoitepaino on saavutettu, ei haittaa, vaikka herkutellaan hieman pidempään. Vain muutaman päivän herkkuputki saa masun mukavasti pullolleen ja olon sen verran pökkyräiseksi, ettei enää tee mieli lähteä aamulenkille. Katsos niin mukavasti väsyttää ja lepoahan minä nyt tarvitsen. Stop.
Herkuttelu on sallittua ja juhlan aikana juhlitaan, mutta voiko kermakakkua vetää kaksin käsin? Eikö vähempikin riittäisi? Juhlien jälkeen otan lusikan kauniiseen käteen ja herään aamulla ajoissa lenkille. Ja kas, loppupäivä pitää huolen itsestään.
Tämä on vain yksi kompastuskivi, matkallani on useampia. Olen hyvin taitava siinä, että tavoitepainon saavutettuani suljen silmäni kaikelta, mikä liittyy ravintoon. Jotenkin vain spaghettilautanen kasvaa suuremmaksi ja carbonara ei kaipaakaan rinnalleen salaattia. Koska painoa pudottaessa olen osannut pitää herkkumäärät kohtuullisina, antaa itselleen ikään kuin luvan herkutella enemmän, kun ei painoa enää tarvitse pudottaa. Tuo loukku on sellainen, johon on helppo tipahtaa. Ehkä on parempi hakea tasapainoa syömiseen pikkuhiljaa. Entiseen ei ole paluuta, se täytyy tiedostaa jo nyt, kun tavoitepaino on kilon päässä.
Minulla on viisaita ystäviä. Monilla heistä on paljon kokemusta painonpudottamisesta. Aika usein mietin, vaikkapa että ”miten Kerttu minua neuvoisi tänään?”. Nyt hän sanoisi minulle: ”Harriet, kehosi ei unohda. Se muistaa kaiken, mitä on kokenut. Se ei unohda myöskään tätä hyvää oloa, jonka olet itse omilla valinnoillasi saavuttanut. Kehosi myös kestää paljon enemmän kuin uskotkaan. Se opettaa sinua samalla kun elät kehosi kanssa. Eikä sinulla ole muuta kehoa kuin tuo, minkä sait. Nauti siis siitä! Rakasta kohtaloasi niin vapautat kehosi.” Näin Kerttu minua neuvoisi.
Jään makustelemaan Kertun sanoja. Hymyilen ajatellessani häntä.
Iloa sinun viikkoosi!
