Vaikka avaan silmäni, en näe mitään. On niin pimeää, ettei voi olla pimeämpää. Kuulen jokaisen sydämen lyönnin selvästi. Jos alan ajatella sitä, tunnen, miten syke kiihtyy. Lepään lämpöisessä vedessä. Niskani takana on pehmeä tyyny, enkä tunne mitään.
On niin hiljaista, että ajatukset kuulostavat kovaäänisiltä. Ajatukset marssivat esiin mieleni aukiolle yksitellen. Jokainen ajatus on kuin mielenosoittaja kylttinsä kanssa valmiina huutamaan omaa asiaansa kuuluville. Mieli mölyää sisälläni. Mielenosoituksessa vastakkain ovat työasiat ja muut asiat. Elämässäni olevat keskeneräiset asiat on kirjoitettu mielenosoittajien kyltteihin ja niitä on melkoinen määrä.
Katson lempeästi tilannetta kuin ylhäältäpäin ja totean, että nyt on aika levätä. Otan jokaisen ajatuksen vuorotellen syliini, kuuntelen sitä hetken ja pyydän sitä hiljenemään. Sanon, että juuri nyt ei ole sinun aikasi. Otan kyltin talteen myöhempää tarkastelua varten ja niin se ajatus pienenee ja hiljenee ja lopulta se tyytyy kohtaloonsa.
Saan viimein ajatuksiltani rauhan. Lämmin vesi hellii minua ja voin olla ihan rentona. Olen kuin äidin kohdussa, paitsi että minulla on tilaa. Haluankin liikuttaa kehoani, kokeilla, onko se vielä olemassa. Ilma tuntuu lämpimältä ja vajoan johonkin syvään tilaan, toiseen maailmaan.
Mistä alkaa vesi ja mihin loppuu, sitä on vaikea määrittä. Helpottavinta on antaa itselleen lyhyt loma kaikesta. Pohdin, että on välttämätöntä välillä irrottautua arjesta ja hengitellä syvään. Mitähän toisessa tankissa tapahtuu, ajattelen. Sillä toisessa tankissa on sisko.
Myöhemmin pääsimme jakamaan kokemuksemme. Se oli hyvin samanlainen. Päätimme mennä vielä uudelleen kellumaan ihan vain siksi, että tietäisimme, tuntuuko se toisella kerralla erilaiselta.
