Sauna on suomalainen keksintö. Sanakin on niin suomalainen, ettei sille ole keksitty edes muunkielisiä käännöksiä. Luultavasti kyse on yhdestä vanhimmista suomalaisuutta ilmentävistä asioista, ainakin mikäli on uskominen Laura Seesmeren väitöstä: Sauna on suomalaisten aikakone (Turun yliopisto, 2018). Seesmeren mukaan saunan menneisyys on sen tulevaisuus. Sauna on säilynyt osana suomalaisten arkea, vaikka sen merkitys on muuttunut välttämättömästä hygienian ja kotitöiden paikasta rentoutumisen tyyssijaksi.

Istun saunani lauteilla. Tuo hetki on hyvin kehollinen kokemus. Kuumat löylyt saavat hien pintaan ja on mahdollista vaipua omiin ajatuksiinsa ilman vaaraa siitä, että puhelin soi tai viestin merkkiääni hälyttää. Sauna on paikka, jossa ei tarvitse riittää kenellekään. Siellä voi vain olla.
Miten terapeuttista onkaan käydä ystävän kanssa saunassa. Siellä kuin automaattisesti saunan äänimaailma johdattaa luottamuksen tunnelmaan. Kun kaksi alastonta ihmistä saunoo rinnakkain, siinä ollaan kirjaimellisesti samalla viivalla, vaikka saunassa olisi millä tittelillä varustettuja henkilöitä.
Seesmeren väitöskirjassa saunakokemusta kuvataan niin, että siinä tämä hetki sekoittuu saunojan muistoihin ja kulttuurin yhteisiin arvoihin ja merkityksiin. Itsekin olen usein miettinyt, miten naiset ennen synnyttivät saunoissa. Mummo kertoi minulle uudestaan ja uudestaan tarinaa siitä, kun hän oli synnyttänyt lapsen saunassa. Se oli puhtain ja lämpimin paikka ja myös jäljet oli helpointa siivota, näin hän kuvasi.
Saunameditaatio
Istu saunassa nojaten seinään, etsi itsellesi sinulle luonteva ja hyvä asento. Jos sinulla on niskatuki tai saunatyyny, voit vaikka asettua pitkäksesi, mutta varo, ettet nukahda. Varaa itsellesi jäävettä, jota voit hörpätä välillä. Kuuntele omaa kehoasi. Mistä kiristää? Sattuuko jonnekin? Mitä kehosi kertoo sinulle juuri nyt?
Mieti, miltä lämpö tuntuu ihollasi. Ajattele omaa kehoasi kehonosa kerrallaan, alhaalta ylöspäin tai ylhäältä alaspäin. Sulje silmät ja hengitä rauhassa. Mieti, miltä hengitys tuntuu kuumassa saunassa. Jos yhtäkkiä huomaat miettiväsi vaikkapa työasiaa, ota tuo ajatus lempeästi syliisi, silittele sitä hieman ja puhalla se ajatuksissasi pois. Nyt ei ole sen aika. Keskity uudelleen hengittämiseen ja siihen, miltä sinusta tuntuu juuri nyt. Kun hikikarpalot valuvat ihoasi pitkin, voit miettiä, että ne vievät mennessään kireyttä ja kuonaa kehostasi.
Hörppää välillä raikasta vettä. Jos sinulla on aikaa, käy välillä viileässä suihkussa tai vilvoittelemassa ulkona. Ah, toimii. Ja uni maittaa saunan jälkeen.
Saunaterveisin, Harriet
P.S: Jos haluat ihan kamalan korvamadon, niin suosittelen Martti Servo & Napanderin SAUNA -biisiä!





Jos haluat oman rauhallisen tilan, mene saunaan. Istu yksiksesi, nauti tuoksuista, anna lihasten rentotua ja mietiskele. Voihan kaverikin olla, muttei pulputtava.
Juuri näin, Eija! Kiitos viestistäsi! Ja ei kun saunaan! T: Harriet