Tervetuloa, uusi elämä! Facebook nostaa esiin ajatukseni menneisyydestä ja kertoo minun kirjoittaneen näin kahdeksan vuotta sitten. Joskus on kiva nähdä omia vanhoja päivityksiä, mutta tämä sattuu. Se herättää minun sisäisen kriitikkoni, joka sormi pystyssä toruu minua. Lausuin siis nämä sanat kahdeksan vuotta sitten. Ja kuusi vuotta sitten. Ja neljä vuotta sitten. Ja toissavuonna. Ei kai tämä voi olla totta!
Tervetuloa, uusi elämä!
Näin voisin lausua taas tänään. Kannan jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä, miten kohtelen itseäni. En kerta kaikkiaan voi olla joka päivä ajattelematta sitä, miten huonosti voin kehossani, kun olen taas päässyt lihomaan. Kritiikki vain yltyy, kun joudun katsomaan valokuvia itsestäni. Pyöreät posket ja muodokas olemus eivät omasta mielestäni sovi minulle. Minua hävettää.
Lähes joka aamu ajattelen, että tästä tulee kevyempi päivä. Mutta vaikka väistelisin kakkuja töissä, on joku illalla vinkumassa jäätelöä, jota en voi vastustaa. Huomaan, että olen taas laatinut uusia sääntöjä itselleni. Tiedän hyvin, mitä tästä seuraa ja silti sorrun ajatukseen, että ”minun pitäisi”, ”ei saa”, ”on pakko”. Olen turhautunut itseeni ja saamattomuuteeni ja taas kerran mietin, mitä minun oikein pitäisi tehdä. En kuitenkaan voi pakottaa itseäni ajattelemaan toisin. Tai voinhan yrittää, mutta kuitenkin ajatukseni kääntyvät eri suuntaan. Olen epäonnistunut taistelussa laihdutuskierrettä vastaan. En sittenkään saanut taitettua sen niskoja nurin. Vielä.
Olen tehnyt elämäni aikana kaikki maailman temput, jotka liittyvät painonpudotukseen. Aloitin aikanaan Painonvartijoista ja näitä laihdutuskuureja on nähty. Ja silti mietin taas tänään, että joko nyt marssin Cambridge –valmentajan luokse, kun olen nähnyt onnistumistarinoita siellä. Pohdin, kenet voisin saada valmentajakseni, että onnistuisin tällä kertaa. Yksin en onnistu, tarvitsen apua.
Aika ärsyttävää, ettei saa syödä mitä haluaa. Tai saa, mutta pitäisi osata herkutella kohtuudella. Tuo yhtälö ei vain minulle oikein toimi. Toki tiedän, mitä ihania kasvisherkkuja voi tehdä grillissä, mutta kuka voi vastustaa voikastiketta uusien perunoiden kanssa? Kyllä, kyllä. Tuoreet mansikat ovat ihania. Mutta entä jos tekee niin mieli myös suklaata. Jos ihan pienen patukan vain nauttisin ja huomenna sitten miettisin kevyempää välipalaa.
Kaikella on tarkoituksensa. Kohtaan tunteeni ja ajatukseni ja kuuntelen, mitä viestejä tämä ahdistava oloni lähettää minulle. Joskus omasta hyvinvoinnista huolehtiminen tuottaa sisäisiä ristiriitoja. Ne haluavat tulla ratkaistuksi. Tämä on ensimmäinen askel. Tunnistan ja tunnustan tilanteeni. Matka eheytymiseen voi alkaa. Kukahan ottaisi minua kädestä kiinni ja opettaisi minua elämään itseni kanssa?
Totta joka sana, mitä kirjoitettu.
Joskopa loistava sanan saattaja olisitkin sellaisena kuin olet? Omine kiloinesi pyöreine poskinesi-kuten ymmärsin-omana ittenä vaan…Riittäisikö vaikka uusi hiuslook?
Itse olin vuosi sitten kuusi kiloa pulleampi ja kaikki vatsan seudulla ja mielikin oli apea, mille alkais? Sitten tuli koiranpentu pojaltamme ja 8 kk kuluttua nuo kuusi kiloa oli lähtenyt. Koiran kans kuljin ja kuljin ja opetin tapoja ja väsyin ja väsyin. Koira oppi normaalit tavat ja minä laihduin. Oloni oli ja on uskomattoman kevyempi, aivan hämmästelin. Joten tiedän tunteen, kun kaikki ei ole kohdillaan
kehossa.
Voi kiitos tästä rohkaisun sanasta! Ja onneksi olkoon, että löysit liikkumisen ilon koiran kanssa. T: Harriet