Keho

Inspiraation lähteillä

Kivikasa_1Jokainen tarvitsee virtaa ja voimaa, innoitusta ja motivaatiota siihen, mitä ikinä haluaakin tavoitella. Mitä kohti haluamme mennä – ainakin parempaa kohti, miksei jopa parasta kohti!

Mistä sitä inspiraatiota sitten saa? No tekemällä asioista, joista nauttii! Niistä asioista, joita tekemällä aika menettää merkityksensä ja huomaa olevansa yhtä sen tekemisen kanssa, saa inspiraatiota. Strongholdissa olen oppinut, että inspiraatiota saa myös siitä, että käyttäytyy inspiroituneesti. Liikkuu, ajattelee, opiskelee, luo, leikkii, soittaa, kuuntelee musiikkia, lukee, käy teatterissa…

Yksi mahdollisuus piilee siinä, että hankkiutuu inspiroituneiden ihmisten seuraan. Heillä kun usein on taipumus osata kertoa omista kokemuksistaan niin, että ne nostavat mielialaa. He myös usein ovat jonkun alueen asiantuntijoita ja mikään ei inspiroi niin paljon, kuin uuden oppiminen!

Kun tarvitsen oikein syväinspiroitumista ja minun täytyy esimerkiksi suunnitella joku laajempi kokonaisuus vaikkapa työtilannetta varten, soitan ystävälleni. Hän loikkaa pääkoppaani ja puolesta sanasta hän ymmärtää, mitä tarvitsen. Inspiraatiota! Hän tuo jonkun näkökulman, jota en ole tullut ajatelleeksi ja oikein tunnen, kun inspiroidun hänestä.

Kurssit ja itsensä kehittäminen inspiraation lähteenä

Kurssit ovat yksi tapa inspiroitua. Hengitän, liikun, ajattelen, olen -kurssilla haimme Marja-Sisko Pohjolan johdattamana sanattomasti kehomme kautta erilaisia tunnetiloja. Istuimme piirissä. Saimme kuvata käsillämme sitä, mistä olimme tulossa ja millainen sisäinen maailma meillä oli juuri tällä hetkellä. Minun sisälläni räiskyi ilotulitus, takana oli hurjan vilkas viikonloppu. Tuntui, etten oikein pääse siirtymään siihen tilaan, jossa olimme. Ajatukset karkailivat ja olin levoton ja jännittynyt. Monien liikeharjoitusten kautta viimein saavutin kehossani sen tunteen, että olin oikeassa paikassa. Teimme pariharjoituksen, jossa muodostimme yhteisesti erilaisia liikekuvia. Iso – pieni. Valo – pimeys. Viha – rakkaus. Halasin itselleni tuntematonta henkilöä. Syvästi ja pitkään. Tunsin, miten hyvä olo tuli kehooni. Aika harvoin ihminen tulee halanneeksi toista ihmistä, jonka kanssa hän ei ole edes koskaan puhunut.

Halaus on tutkitusti tärkeää ihmiselle! Sunnuntai-iltana sain yllätyshalauksen, joka liikutti. Voi ihmisen lasta, niin pienellä asialla voi olla iso merkitys.

(Forsell, Lena M. & Åström, Jan A.2012: Meanings of hugging: from greeting behavior to touching implications.)

Facebooktwitterredditpinterestlinkedin

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *