Ette usko, rakkaat ystävät, miten onnellinen olen eilisestä Stronghold webinaarista! Jo tieto siitä, ettei ole yksin uuden elämänsä kanssa, helpottaa. Mutta mitä mannaa olikaan korvilleni lause:
”Ne, jotka alkavat alusta useammin, pääsevät pidemmälle!” (Jari Sarasvuo)
Luulisi, että näin vanha koira jo olisi temppunsa oppinut. Mutta aina se vain kompastuu elon tiellä ja nöyryytysten kautta löytää itsensä uudelleen polun alkupäästä. Mutta mikä parasta – matkaa ei tarvitse tehdä yksin!
Miten opimme uusia asioita?
Elämä on kuolemista, kuvasi Juice Leskinen. Niin on. Sen lisäksi se on kärsimistä ja sietämistä, rankkaa ja vaarallista. Miksi ihmeessä meidän täytyy himoita sitä, mikä on meille vaaraksi ja haitaksi? Mikä kumma siinä on, että emme tee valintoja, joiden tiedämme ihan varmasti olevan meille hyväksi.
Vaikka ymmärrämme syy-seuraussuhteita ja tiedämme totuuksia, silti me tarvitsemme aika ajoin muistuttamista, opettamista, koulutusta – jotta ajattelisimme syvemmin, sisäistäisimme ja lopulta taas muuttaisimme käyttäytymistämme. Ja minkä vaivalla itselle hankimme, sen me saamme pitää. Opimme uusia asioita ja opimme soveltamaan saamaamme tietoa. Mikä oivallus! Kaikki tieto, mitä meillä jo on, on tullut meille sovelletun aiemman tiedon pohjalta.
Toden totta, miten vähän meillä itsellämme on tekemistä oman osaamisemme kanssa. Kuuntelemme mestareita oppiaksemme, luemme kirjoja, opimme muilta! Tarvitsemme tietysti kurinalaista työskentelyä minkä tahansa taidon hiomisessa huippuunsa, mutta kukaan ei tässä maailmassa yksin pärjää. Kaiken oppimani olen saanut muilta: osan kotoa, osan kouluista, osan työstä, osan kirjoista, osan median välityksellä, osan alkuperä on täysin hämärän peitossa, se on ehkä sekoitus kaikkea tuota.
Kehoni on kotini
Elämää on niin paljon helpompi kestää, jos on omassa kehossaan hyvä olla. Siinäpä onkin yhdelle naiselle tavoitetta kerrakseen. Päästä olotilaan, jossa on hyvä olla. Ja sitten, kun on tarpeeksi paljon resursseja, voi palvella myös muita. Koska haluan, että minulla on välillä myös hauskaa, kutsun tätä olotilaa huvinvoinniksi. Minulle huvinvointi on tavoite, jonka eteen teen työtä. Ja tämä huvinvointi on elämän mittainen matka. Se on kestävyysjuoksua eikä mikään pikamatka.
Olen onneksi jo hyvällä alulla, kun olen aloittanut Elisa Mattilan kanssa hyvinvointiprojektin muutama viikko sitten. Olen saanut tehdä hurjia HIIT –treenejä Elisan kanssa ja opastuksella, mutta nyt ryhdistyy ruokavalio. Sokeri on ihmiselle mitä pahinta huumetta ja tämä viikonloppu on kyllä mennyt ihan munilleen syömisen kanssa. Olen myös lipsunut parista treenistä. Ihan hävettää.
Sain taas innostusta ja inspiraatiota – kiitos, Jari! Olet opettanut minulle niin paljon. Olet opettanut minua analysoimaan oman mieleni mörköjä. Sitä kautta, kun olen oppinut heitä tuntemaan ja kutsumaan heitä leikkisästi lempinimillä, rakastamaankin, on energiaa vapautunut muuhun. Leikkiin, työhön, kirjoittamiseen.
Olen hylännyt yhden ystäväni. Tänään lähdemme taas yhdessä taapertamaan eteenpäin. Tuo ystävä on mittanauha. Melkein metrikerhossa olen minäkin, kahta senttiä vaille. Ei kaikkien senttien kanssa ole pakko elää. Ne voi karistaa sinnikkäällä työllä.
Ja ystävän kanssa on hyvä mennä käsikähmässä kahdestaan.
