Poromiehen ammattiin ei valmistu yliopistosta. Poromieheksi tullaan elämällä porojen kanssa ja hoitamalla niitä. Annan jäkälää porolle, jonka nimi on Robin. Se ei anna minun silittää itseään mutta tulee lähelle rohkeasti. Pelkään sitä vain vähän. Minua kohtaan Robin on utelias, ajattelen sen pitävän minun kirkkaanpunaisesta huivistani.
Mietin poromiehen ammattia. Työpäivää ei tehdä kello kaulassa, vaan työn tekemisen rytmi määräytyy vuodenaikojen mukaan. Onkohan toista sellaista ammattia, jossa puhdas luonto näyttelisi niin suurta osaa? Onko kukaan niin huolissaan metsien naavojen vähenemisestä kuin poromies?
Yksi toimelias ja idearikas poromies on Anssi Kiiskinen. Hän on yrittäjä ja isäntänä Porotila Koparassa, Pyhän ja Luoston maisemissa. Perinteisen porotalouden rinnalla Anssi tekee työtä myös matkailun parissa.
– En vaihtaisi tätä tapaa elää pois, Anssi vakuuttaa. Hän vaikuttaa silmin nähden onnelliselta mieheltä.
Työtä luonnon ehdoilla
Haluan ymmärtää, millaista on olla poromies. Minä, Lapin tyttö, haluan myös päästä perille siitä, mistä poromiehet oikein tietävät, missä heidän poronsa ovat. Nehän menevät minne haluavat! Poronhoitoalueella niillä on vapaa oikeus kulkea juuri niin kuin tahtovat.
Silti porot kulkevat samoja reittejä vuodesta toiseen ja haluavat siis olla samoissa maisemissa. Siinä mielessä ne ovat niin kuin valaat tai muuttolinnut, ne kiintyvät juuriinsa ja haluavat nähdä samat maisemat yhä uudelleen ja uudelleen. Ne toimivat eläimen vaistolla ja poromies tuntee niiden reitit.
Aina, kun näet poron, on se jonkun poromiehen poro. Lapissa on enemmän poroja kuin ihmisiä. 200 000 poroa, jotka synnyttävät vuodessa 120 000 vasaa. Koko poronhoitoalue on jakautunut 57 paliskuntaan ja jokaisella on oma poroisäntänsä. Jos haluat ymmärtää paremmin paliskuntien toimintaa, voit lukea lisää täältä.
100 vaadinta kohti on vain viidestä kymmeneen hirvasporoa. On siinä hirvailla kova kiire, että ehtivät saada kaikki halukkaat vaatimet tiineeksi.
– Laki määrää, että poroista on oltava luku. 35 000 poroa katoaa vuosittain. Niistä noin 4000 jää auton alle, 200-500 junan alle. Suurimman osan hävittää luonto. Pedot syövät poroja, haavoittuvimpia ovat pienet vasat. Jos sinä löydät joskus kuolleen poron, ilmoita siitä poliisille, Anssi kehottaa.
Poromiehen vuosi alkaa kesäkuussa.
Vuoden ensimmäinen työ on merkata vasat. Mutta missä ne ovat – ja miten ne saadaan kiinni? Vasat seuraavat emäänsä. Kesäkuun puolivälin tienoilla alkaa juhannusräkkä, jolloin porot menevät tokkaan. Ei sääskikään yksin siihen pystyisi, mutta yhdessä muiden sääskien kanssa saa jotakin niin suurta aikaiseksi, kuin porotokan! Sääsket siis tekevät valtavan työn, poromies ohjaa tokan aitaukseen ja merkkaa vasalle saman merkin, kuin mikä emälläkin on. Poromiehellä on aina oma korvamerkki. Ja oma, tunnistettava käsiala, kun merkkaa poroja.
Kun sitten sääskien määrä vähenee heinäkuun loppupuolella, myös tokat hajoavat. Porot lähtevät etsimään herkullisia sieniä ja hyvä sienivuosi tietää aina lihavia, hyväkuntoisia poroja.
Syyskuussa rykimäaikaan alkaa kiima. Silloin poromies lähtee metsään. Tällä kertaa hirvaat kokoavat tokat. Vaikka naarasporoja on niin paljon, hirvaat tappelevat niistä. Tokassa kulkevat porot ohjataan aitaukseen ja syksyllä on aika laskea porot. On poroerotuksen aika. Silloin erotetaan teuraaksi menevät porot niistä, jotka pääsevät takaisin metsään.
Syyserotuksessa porot lasketaan. Poromies viiltää karvamerkin poron kylkeen ja tuo karvamerkki kertoo, onko poro laskettu vai ei. Jos seassa on merkkaamattomia poroja, ne merkataan emon merkkiin, sillä vasat kulkevat edelleen emonsa kanssa. Syksyllä poroerotuksen aikaan on myös poromiehen harvinainen tilipäivä.
Kun lumi on maassa, päästään kelkalla keräämään loput porot laskettavaksi. Marraskuussa porot voivat hyvin. Ne kaivavat vielä vähäisen lumimäärän alta jäkälää. Lumimäärän kasvaessa porot lähtevät talvilaitumille. Porojen on vaikeaa kaivaa paksun kinoksen alta jäkälää, joten ruokinta on sydäntalvella todella tärkeää.
Tammikuussa poroille annetaan tehdastekoista rehua, heinää ja kerättyä jäkälää. Ruokinta on kallista. Anssilla on matkailuidea. Hän haluaa antaa turisteille mahdollisuuden ruokkia poroja – ja he vielä mielellään jopa maksavat siitä!
Pitkä matka Petteriksi
Matkailun parissa toimivat porot ovat käyneet pitkän koulun. Ajoporona toimiva hirvas on käynyt yli viiden vuoden koulutuksen. Vuosi vuodelta poromies on mennyt sen kanssa askeleen eteenpäin tiellä, jossa luonnon villieläimestä tulee kesy, ihmisiä sietävä eläin. Kaikista ei tietenkään tule. Mitä hullumpi ja villimpi poro on, sen paremmin se pärjää luonnon armoilla.
Ajoporoksi voi valikoitua vain vahvimmat ja parhaimmat yksilöt. Ensimmäisenä vuonna poromies laittaa tulevalle ajoporolle pannan päähän ja taluttaa sitä. Vuoden päästä harjoitellaan valjaiden pukemista – kaikista ei ole siihen. Kolmannen vuoden koulutuksessa kokeillaan jo rekeä poron perään, mitä harjoitellaan myös neljäntenä vuonna. Mutta vasta viides vuosi tekee ajoporon. Poro tekee omistajalleen töitä noin 10 vuotta, sen jälkeen se jää eläkkeelle. Poro elää korkeintaan 20 –vuotiaaksi.
Kuvittele Lapin luontoa ilma poroja! Viime kesänä porot nauttivat auringosta Rovaniemellä uimarannalla. Kuvat uimarannalla köllöttelevistä poroista levisivät kulovalkean tavoin ympäri maailmaa. Uutiset eivät kertoneet sitä, että poroisännät saivat nopeasti tiedon väärässä paikassa vilvoittelevista poroista ja kävivät ohjaamassa ne takaisin metsään. Mutta matkailuporoja ne olivat, niin lähelle tulivat ihmistä.
***
Tämä blogikirjoitus on syntynyt vieraillessani Poropuisto Koparassa. Kaunis kiitos vieraanvaraisuudesta! Tämä kirjoitus on minun tulkintaani siitä tarinasta, jota Anssi kertoi. Saatan aivan hyvin olla tulkinnut jonkun asian väärin. Jos haluat tietää mitä tahansa poroista, saat neuvoja ja tietoa paliskuntain yhdistyksestä.
Kaunis kiitos Koparan väki: Anssi ja Jouni.
Erityiskiitos Kerttu Helynen upeasta ohjelmasta! Ja sydämellinen kiitos sinulle, jonka kanssa sain elää tämänkin ihmeellisen päivän. Oli hyvä olla kanssasi Ukko-Luoston kainalossa. Nähdään pian!
Porofani Harriet
