Isänpäivän iltana sain jakaa hetken ihanan ihmisen kanssa. Meitä yhdistää yhdenlainen elämän tienristeyksessä seisominen. Kumpikin punnitsemme sitä, mitä osaamme ja ennen kaikkea mitä haluamme elämällämme tehdä. Haluamme katsoa mahdollisuuksien maailmaa avoimin silmin.
Jos eläisin 80-vuotiaaksi, mikä ei näillä geeneillä luultavasti ole edes mahdollista, on minulla jäljellä enää 13 500 elinpäivää. Aika vähän! On syytä nauttia näistä päivistä, olla kiitollinen siitä mitä on.
Tutustuin kirjaan, joka kertoo itsensä ylittämisestä ja hyvän tekemisestä. Kirjan nimi on Sisu. Jäin pohtimaan tuota sanaa, jolle ei ole edes vastinetta englannin kielessä. Käsitteenä sisu ilmaisee päättäväisyyttä, periksiantamatonta henkistä sitkoa ja mielen lujuutta.
Lauri Järvilehto liittää sisun suomalaiseen mielenmaisemaan, jossa on suo, kuokka – ja Jussi. Torppari kääntää maata perheelleen, eli rakentaa tulevaisuutta itselleen, minkä Järvilehto ajattelee olevan oleellisinta sisussa. Pari vuosisataa sitten sanan merkitys oli negatiivinen ja siitä puhuttiin huonojen taipumusten, kuten pahansisuisuuden yhteydessä. Ehkä suomalainen kestävyysurheilu toi sanallekin värin, joka sisälsi ripauksen itsensä ylittämistä, rohkeutta ja päättäväisyyttä.
Sisu -sanassa on valtava tunnelataus ja räjähtävää energiaa. Sisu on henkistä kapasiteettia ja kykyä katsoa eteenpäin. Siinä on aina mukana toivon näkökulma. Se ei välttämättä näy ulospäin ilman sanoja, mutta kun ihminen alkaa puhua, kaikki hänessä viestii juuri tätä merkityksellistä tarinaa.
Mikä on sinun sisutarinasi?
Suomi on täynnä sisutarinoita. Lähes jokaisessa perheessä on oma sisutarinansa. Sisu on jotakin sellaista, mitä ei voi meihin ulkopuolelta laittaa. Se ei ole pelkkä pastilli, vaan se on sisäsyntyistä ja kuten sana viittaakin, sisällämme olevaa. Meidän on välttämätöntä toimia, sillä selviytymisemme on siitä kiinni.
Yhteinen tekijä näille tarinoille on, että ne ovat voittajatarinoita. Ne ovat taistelutarinoita ja tarinoita, joissa kamppaillaan välillä mahdottomiltakin tuntuvissa vastoinkäymisissä ja jatketaan silti, vaikka tie nousisi pystyyn. Ja tämä taistelu muovaa meitä, opettaa meitä ja tekee meistä juuri sellaisia, miksi meidät on luotu. Tie on tärkeä kulkea ja tarinasta tulee osa identiteettiämme. Jos vaikeudet ovat kipua, joka tulee terävien reunojen osuessa sydämeemme, kipu loiventuu ja terät tylsyvät. Ne muovautuvat ja muuttuvat merkitykseksi, jota kannamme sydämessämme aina, mutta joka ei enää lopulta satuta.
Me olemme enemmän siksi, että joku uskoo meidän olevan! Se, joka meihin uskoo voi olla perheenjäsen tai pankinjohtaja, levy-yhtiön setä tai urheiluvalmentaja. Mutta että joku uskoo meihin, luo meille itsellemmekin sisua. Pekka Hyysalon sisu on sitä, että ”ottaa kolme askelta, räjähtää rähmälleen, nousee ylös ja taas uudestaan.”
Asiat ovat niin hyvin ja silti me valitamme. Pelkäämme ja toivomme, mutta olemmeko valmiita tekemään töitä? Onko meillä sisua?
Mikä antaa meille enemmän kuin muiden palveleminen? Yhdessä saamme aikaan jotain suurta, emme koskaan yksin. Vai tiedänkö jonkun, joka on yksin onnistunut jossain? Silloin, kun palvelemme muita, voimme päästä siihen, mitä olemme parhaimmillamme. Joskus vaatii sisua vetää keuhkot täyteen ilmaa ja todeta: Minä selviän. Kaikki menee juuri, niin kuin on tarkoitettu. Sinä ansaitset kultaa!
Lähde: Strömsholm, S., Lahti, E., Järvilehto, L. & Koutaniemi, M. 2015. Sisu. Tarinoita itsensä ylittämisestä ja hyvän tekemisestä. PS-kustannus.
