Täydellisyydentavoittelun ja häpeän liitto

Millainen on täydellinen nainen? Millaiset kasvot hänellä on? Entä vartalo? Yhden mielestä hänen täytyy olla vaalea, toisen mielestä tumma. Kyllä täydellisellä naisella täytyy olla ruskeat silmät! Vai sittenkin vihreät? Riittääkö, että nainen on oma itsensä ja hän sellaisenaan on jonkun toisen mielestä täydellinen? Vai onko onnellinen ihminen täydellinen ihminen? Eihän sellaista olekaan, täydellistä ihmistä. Mutta leikitelläänpä hetken ajatuksella, että olisi joku parempi versio minusta olemassa. Sillä selvästikään tämä, mikä nyt olen, ei minulle itselleni riitä.

Monilla meistä taitaa ilmetä aika ajoin täydellisyydentavoittelua. Se ei ole sitä, että ihminen pyrkisi tuolloin tekemään parhaansa ja se riittäisi. Enemmän se on sitä, että täytyy suoriutua täydellisesti. Kun pohdin tätä asiaa elämäntaparemonttiini liittyen, saan realistisen näkökulman.

Väitän, että aiemmissa painonpudotuskampanjoissani olen asettanut itselleni epärealistiset tavoitteet. Olen päättänyt, että minun täytyy päästä tietyn painoiseksi, tietysti mahdollisimman nopeasti ja mielellään myös ilman ikäviä tunteita. Tuo painotavoite on usein ollut joku sellainen luku, jollaisessa olen ollut yli 20 vuotta sitten. Eikö tämä jos joku ole täydellisyydentavoittelua? Kyse ei ole ollut terveellä tavalla tavoitteiden asettamisesta. Koska en ole onnistunut, olen epäonnistunut. Koska en ole täydellinen, olen epätäydellinen.

Taas tullaan häpeään

Ruoka ja tunteet ovat liittyneet toisiinsa elämässäni oleellisella tavalla. Suhde ei ole ollut helppo. Syöminen on lohduttanut minua, kun olen ollut surullinen. Se on myös saanut ajatukseni muualle, jos olen ollut hermostunut. Olen kateellinen pikkusiskoilleni, jotka ovat laihoja ja kauniita. Toki suon sen heille, mutta tasan eivät ole käyneet onnen lahjat herkkugeenien suhteen. Olen napsinut ruokaa ruokailujen välillä ihan huomaamattani, jos olen tarvinnut muuta ajateltavaa. Olen laihduttanut kymmeniä kertoja. On siis aika työstää omia ajatuksia. Minusta häpeä ja täydellisyydentavoittelu liittyvät yhteen. Taitaa olla aika tunnustaa se, mitä häpeää.

Olen aina hävennyt reisiäni. Osaan peittää ne vaatteilla. Onneksi nykyään saa joustavia farkkuja, sillä muunlaisia minun vartalolleni sopivia ei ole tehty. En suinkaan jatkuvasti ajattele vaikkapa vartaloani. Mutta silloin, kun ajattelen, minua nolostuttaa. Mutta jos painoni putoaisi, eivät reiteni näyttäisi niin muhkuraisilta ja näin ollen voisin lakata häpeämästä niitä. Niinkö?

Tämä ajattelu ei ole johtanut toivottuihin tuloksiin ja olen yli 45-vuotias.  Nyt, kun katkaisen laihdutuskierrettä, on minun katkaistava myös liiallinen täydellisyydentavoittelu. Minun on suhtauduttavasti yhtä lempeästi itseeni ja vartalooni, kuin isäni tai rakas ystäväni suhtautuu siihen.

Herkkuhetki hyvällä omallatunnolla

Herkuttelu kuuluu elämään. Alku -ohjelmassa suositellaan sisällyttämään elämään myös herkkuhetkiä. Viikonloppuna päätin, että laitan elämän risaiseksi ja ostan suuren Dajm –tuutin, josta nautin täysin rinnoin. Näin tein. Melkein meinasin jo ajautua väärille raiteille, kun erehdyin katsomaan tuutin kalorimäärää. Mitä sillä olisi väliä? Jos kerran olin päättänyt nauttia jäätelöstä, tekisin sen hyvällä omallatunnolla ilman syyllistämistä. En ruoskinut itseäni tuosta herkkuhetkestä, vaan ajattelin, että olin ansainnut sen. Ja herkuttelun jälkeen elämä jatkui, kuten ennenkin. Jouduin pinnistelemään, että sain herkuteltua hyvällä omallatunnolla.

Elämässä tapahtuu isoja muutoksia. Elämäntaparemontti on yksi niistä, sen lisäksi on paljon muuta. Ensi viikolla meidän kotimme tulee myyntiin. On luovuttava vanhasta kodista Rovaniemellä, että voi ostaa uuden kodin Oulusta. Luopuminen tuntuu hyvältä, vaikka on paljon ongelmia ratkaistavana oman tulevaisuuden suhteen. Ainakin tämän vuoden olen nykyisessä työpaikassani Rovaniemen seurakunnassa, mutta pidemmälle ei tarvitse nyt miettiä. Ihana päästä käymään läpi kaikki tavarat ja luopua siitä, mitä ei enää tarvitse. Tyttäreni muistutti minulle, että kesälomaan on enää kuusi viikkoa. Meidän pihalla on toista metriä lunta ja lapset laulavat kohta Suvivirttä.

Kehoni kertoo omalla kielellään, että nyt olisi hyvä vähän tasoitella. Niskaan iski fasettilukko, jonka purkamiseen tarvittiin suomen paras lihashuoltaja ja hieroja. Onneksi elämässäni on Kerttu. Minulla pääsi itku, kun hän sai pääni kääntymään ja veren niskassani taas kiertämään. Nyt on hyvä helliä itseä liikkumalla ja lepäämällä sekä nauttimalla hyvää ruokaa. Ihana, että juuri sinä kuljet kanssani tätä matkaa kohti hyvää oloa! Huomaatko, mikä ero siinä on täydellisyydentavoitteluun!

Perjantaina työkaveri katsoi minua. Hän sanoi, että poskeni ovat kaventuneet. Saatoin ehkä vähän punastua, mutta olin niin iloinen!

Iloa sinun viikkoosi, on taas maanantai. Uuden viikon ensimmäinen päivä.

Sinun, Harriettisi