Päässä surisee. Tuo surina on kuitenkin sellaista positiivista surinaa, vaikka mieli onkin vähän levoton. Ilmassa on paljon kutkuttavan jännittäviä asioita ja haaveiden toteuttaminen tuntuu hyvältä. Tokihan tiedostan, että olisi järkevää yrittää nukkua vähän enemmän. Sitoudun ajatukseen, että joululomalla nukun paljon. Saan tuosta ajatuksesta voimaa jo nyt.
Uusi kalenteri
Rakastan paperikalenteriani. Saan siihen merkitä omat menoni ja palaverini. En ole vielä valmis luopumaan paperikalenterista. Siitä näkee jotenkin konkreettisesti, mihin on sitoutunut. Uuden kalenterin aloittaminen on aina ihanaa. Ensin kaikki merkinnät tekee hyvällä käsialalla, kalenteri on hyvässä järjestyksessä. Vaikka elämä on nyt kiireistä, minulla on sellainen olo, että saan levätä kiireen päällä. Miten tähän on tultu?
Yritän keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Päätän päiväni tietäen, mitä huominen tuo tullessaan ja viikkoni ennakoiden, mitä seuraavalla viikolla tapahtuu.
Valmistaudun siihen, mihin olen menossa. Silloin voin myös keskittyä täysillä meneillään olevaan asiaan. Yritän kaikin keinoin välttää päiviä, jotka ovat täynnä palavereja. Olen asennoitunut työhöni niin, että täydellisyyteen on kaikilla pitkä matka. Työ koostuu isommista ja pienemmistä työtehtävistä, jotka suoritan niin hyvin, kuin ikinä osaan. On totta, ettei aikani meinaa riittää. Yksin en selviäkään. Minulla on ihania työkavereita, jotka auttavat minua mielellään, kun vain pyydän apua.
Voiko olla mukavampaa asiaa, kuin valmistautuminen suureen juhlaan! Aika usein suuren juhlan suunnittelu ja valmistelu vie paljon enemmän aikaa kuin itse juhla. Työn tekeminen joulun alla on mahtavaa! Nautin matkasta! Kaikilla muillakin on kiire, kenelläkään ei ole aikaa pohtia minun työtäni. Teen asioita sitä mukaa, kuin suinkin ehdin. Nautin pienistäkin edistysaskelista ja kiitän itseäni onnistumisesta.
Vaikka olen mukana monessa, nautin täysin rinnoin siitä, että saan tehdä asioita yhdessä lasteni kanssa. Eilen koimme ihmeellisen illan Posion kirkossa, jossa oli ensimmäinen Sinivalkoinen joulu -konsertti yhdessä isän ja tyttöjen kanssa. Valmistaudun hyvin ja tiedostan, että aina on olemassa taitavampia ihmisiä. Liikutun siitä, kun ihmiset tulevat kertomaan tulleensa kosketetuksi. Kun joku tulee sanomaan, että oli tärkeää saada kuulla juuri se asia, minkä minä kerroin, tiedän olevani oikealla tiellä. Suntio kertoi, että kirkossa oli paljon ihmisiä, jotka eivät siellä normaalisti käy. Sydämeni täyttyy ilosta, kun saan isäni ja lapseni laulamaan lauluja, joita olen itse ollut tekemässä.
P.S. Uusi ystäväni Trello on hyvä apulainen! Trello on ajankäytön hallinnan systeemi, jonka ilmainen karvalakkiversio saa minut iloiseksi joka päivä. Trellon kännykkäsovelluksessa minulla on erilaisia tauluja erilaisiin tarpeisiin. Esim. työ -taulussa on seuraavia osioita: Akuutit, ensi viikolla, ennen joulua, nice to do jne. Trellon ulkoasu on kiva ja inspiroiva – kokeile ihmeessä!