Voi meitä ihmisen lapsia. Vaadimme itseltämme usein liikaa. Vai onko se työnantaja, joka vaatii? Vai kilpailu? Monet kokevat, että joutuvat kiirehtimään, että ehtivät tekemään tarvittavan määrän töitä. Juuri se voi olla suurin stressin aihe – aika ei meinaa riittää.
Toiset saavat aikaiseksi, niillä ns. hommat vain tapahtuu. Silti heillä harvoin on sellainen tilanne, että on tehnyt riittävästi töitä, tai riittävän hyvin. Toisaalta sitten on niitä, jotka käyvät töissä. Jotka laittavat oven kiinni, kun työaika loppuu, ja viheltelevät mennessään. Kummat uupuvat työssään? Ne, jotka vaativat paljon – eikä vähiten itseltään.
Ei ole enää turvallisia työuria. Isälläni oli aikanaan päätyönä ”valtion virka”, johon meni nuorena poikana ja jäi vanhuuseläkkeelle 48-vuotiaana! Yksi ainoa työnantaja. Omassa ikäluokassani tällaista ei enää ole. Enkä minä haluaisikaan jämähtää yhteen paikkaan ja olla siellä maailman tappiin. Tänään ihmiset saavat taistella työpaikoistaan. Täytyy pärjätä ihan vain siksi, että saa pitää työnsä. Hurjaa.
Työ tekijäänsä kiittää. Laiska töitänsä laskee.
Näin meillä rakkaassa kotimaassa on jo lapsesta saakka opetettu totuuksia ja tiettyjä ajattelumalleja, jotka joutaisi jo heittää romukoppaan. Hyvästä palautteesta tulee hyvä mieli! On tiedettävä mitä tekee, että voi tehdä oikeita asioita. Minä ainakin nautin listojen tekemisestä ja viivojen vetämisestä tehtyjen töiden päälle.
Mitä sitten voimme tehdä?
Ainakin on helpompi vaikuttaa omaan käyttäytymiseensä kuin toisten. Ehkä on syytä tunnistaa, mitkä asiat uuvuttavat. Sen jälkeen voi pyytää apua näiden asioiden parantamiseen. Ehkä sitten saa hyviä kokemuksia työstä, kenties kokee nautinnollisia, ilon hetkiä työn parissa ja mitä siitä voi seurata?
Jos ajattelisit ystäväsi itsesi paikalle. Ajattelisit, että hänen pitäisi tehdä kaikki se, mitä sinä vaadit itseltäsi. Olisitko sitä mieltä, että se on oikein? Vai riittäisikö vähempi.
Rakas matematiikanopettajani opetti minulle vuonna -86. Viisas oppii vähästä. Tyhmä ei opi koskaan. Siitä saa vapaasti valita rakonsa.
– Jäi opetus mieleen!