Kittilän koulukeskuksessa oli ikimuistoinen juhla. Henkiikö ry on yhdistys, joka järjestää ikäihmisten virkistystoimintaa Kittilässä. Yhdistys täytti 30 vuotta. Minulla oli kunnia saada olla mukana juhlassa yhdessä isäni kanssa.
Lähdimme Kittilään jo aamulla hyvissä ajoin. Halusimme nähdä Vilma mummoa, mummoni siskoa, joka asuu Kittilän Kaukosessa. Oletin sielunsiskoni, Vilma mummon tyttären Kertun olevan hiihtomaajoukkueen kanssa Ainiovaarassa, Ylitorniolla ja yllätys oli aikamoinen, kun Kerttu pääsi yllättämään meidät täysin. Silloin, kun kohtaamme, tuntuu siltä, että aika pysähtyy. Millään muulla ei ole merkitystä, kuin juuri sillä hetkellä, kun kohtaamme.
Vilma-mummo on jo 85-vuotias. Isän kanssa nauroivat, että he ovat saman ikäisiä, isä kun on tangokuningas -85. Ehdimme vielä käydä biologisen äitini serkun luona kylässä ennen juhlan alkua.
Upea juhla
Juhla oli upea! Juontajat Pirkko Palosaari ja Anja Keskitalo kertoivat tarinoita yhdistyksen 30-vuotisen matkan varrelta. Saimme kuulla ikäihmisille järjestetyistä virkistystapahtumista ja unohtumattomista retkistä. Miten kekseliäitä yhdistyksen puuhanaiset ja -miehet ovat olleet, kun he ovat pohtineet, miten kerätä varoja, jotta virkistystoimintaa voidaan järjestää. On leivottu munkkeja ja myyty niitä työpaikan kahvipöydälle toimitettuna, on kerätty käpyjä ja järjestetty arpajaisia. Ja paljon muuta.
Välillä yhdistys on ollut lakkautusuhan alla, välillä he ovat saaneet valtakunnallista kiitosta. Viimeaikaiseen vanhustenhuollon ympärillä olevaan keskusteluun liittyen ei jää epäselväksi, etteikö ikäihmisten virkistystoiminta olisi tarpeellista. Palvelutalojen henkilökunnalla ei juuri ole ylimääräistä resurssia monessakaan paikassa perushoidon lisäksi satsata muuhun.
Selvästikin juhla oli koko kylän juhla! Paikalliset esiintyjät olivat kantaneet oman kortensa kekoon juhlan onnistumiseksi. Tunnelma oli kuin vanhan ajan iltamissa, sydän oli iloinen järjestäjien puolesta, kun paikalla oli niin hyvin väkeä. Oli ilo saada kohdata myös aurinkoinen Arja Koriseva. Hän on niin täynnä valoa, että kun hän saapuu paikalle, niin hän täyttää tuolla valolla yhden kokonaisen huoneen. Hänessä on karismaa, jota on ihana saada katsoa.
Mietteeni juhlasta ovat kahtalaiset. Omaan osuuteeni en ole tyytyväinen. Kävi niin, että en nähnyt lainkaan nuotteja ensin. Ja siinä tilanteessa ehti jo nousta sydämeen pieni paniikki. Onneksi teknikko huomasi sen, mutta en päässyt asiasta yli koko ohjelmanumeromme aikana. Isä pelasti tilanteen olemalla oma, mahtava itsensä. Ja lohduttamalla minua jälkikäteen. Tiedätkö tunteen, kun tekisi mieli vajota maan alle, muttei voi. Sen olisin halunnut tehdä, nolotti niin. Mutta koin, miten yleisö tuki minua.
Olen silti onnellinen viikonlopusta. Sain olla isän kanssa pitkästä aikaa. Sitä on vaikeaa selittää, mutta se jo riittää, että olemme saaneet olla yhdessä. Istuneet vierekkäin ja katsoneet telkkaria. Syöneet yhdessä ja jutelleet. Se on tärkeää.
Toinen hieno juttu oli se, että Hulda oli myös ystävänsä luona Rovaniemellä. Tulimme yhdessä sunnuntai-iltana junalla kotiin ja meillä oli aika ihana junamatka yhdessä. Äitien ja tyttöjen yhteisiä juttuja. Sydämeni sulaa.
Kiitos sinulle, uskollinen lukijani! Ihana, että olet siinä juuri nyt. Siunausta tähän viikkoon! Harriet
Huomenta Harriet! Ihanasti kirjoitettu Saivo. Kiitos! Olisipa ollut kiva törmätä, ehkä joku päivä? Vai olenko satuttanut kun en oo saanu mitään viestivastauksia täs sinne muuton jälkeen? Ehken? Elämä siellä jo tasaantumut uuteen elämään?
Lämpimästi sinua ajayellen ❤Riittaliisa
Voi rakas Riittis! Kaikki hyvin, elämä on löytänyt uudenlaisia polkuja ja arki asettunut mukavasti uusiin uomiin. Olet hyvin usein ajatuksissani! Olen yhteydessä pian! <3 Harriet