Liian nuori olemaan vanha

Onko 2600 paljon vai vähän? Riippuu tietysti, onko kyse kenkäpareista vaatehuoneessa vai euroista pankkitilillä. Nyt puhun kuitenkin viikoista. Nimittäin 50-vuotias on elänyt 2600 viikkoa. Minusta tuo määrä on aika pieni. Vain 2600 viikkoa. Näillä geeneillä on todennäköisesti paljon vähemmän viikkoja jäljellä, mutta Luojalle kiitos, en kuitenkaan tiedä montako viikkoa saan vielä elää.

Elämä on arvokas lahja ja sitä kannattaa juhlia. Olen aina rakastanut juhlia! Siksipä juhlinkin päivääni ihan kunnolla jo hyvissä ajoin viikonloppuna. Olen ajatellut viime aikoina ikääni, ikääntymistä ja vanhenemista, mutta mieluummin kuin niistä, haluan puhua elämästä. Siitähän tässä on kyse.

Juuri sopivan ikäinen

Elän elämäni parasta aikaa. Olen juuri sopivan ikäinen. Itse asiassa minun sydämelläni on vahvasti sellainen ajatus, että olen liian nuori olemaan vanha.

Tosiasia on kuitenkin myös se, että olen nyt seniorimessujen kohderyhmää. Muistan hyvin, kun vietimme isäni 50-vuotisjuhlia. Järjestimme tanssit, tottakai. Isä oli ollut jo kaksi vuotta vanhuuseläkkeellä. Siis oikeasti, vanhuuseläkkeellä. Ja me juhlimme, sillä juhlia olemme totisesti osanneet aina. Isän juhlista on kulunut yli 20 vuotta ja tuo aika on mennyt nopeasti. Se saa kauhistumaan ajan kulun vauhtia ja pelkäämään, että kohta on 20 vuotta minun juhlistani. Takerrun tähän hetkeen. Siitä tulee kaunis muisto jo huomiseksi.

Nyt voin aivan hyvin ottaa vähän etäisyyttä asioihin ja tarkastella niitä kauempaa – lähelle kun ei enää edes kunnolla näe. Ikäkriisiä minulla ei ole. Olen fyysisesti jopa paremmassa kunnossa kuin 40 vuotta täyttäessäni. On aika mielenkiintoista ajatella elämää vaikkapa lenkkipolku -metaforan kautta. Jos elämäni olisi lenkkipolku, en usko takasuoran häämöttävän vielä pitkään aikaan. Silti minusta tuntuu, että jaksan hyvin juosta. Hitaasti, mutta varmasti. Olen kovin kiitollinen siitä, että olen saanut elää näin terveenä, vaikka joku tuntematon ajattelija on sanonut, että ihminen on terve, kunnes on tarpeeksi tutkittu.

Tiimalasi

Entä jos elämä olisi tiimalasi? Aika kuluu ja päivät valuvat kuin hiekka tiimalasissa alas. Jokainen hiekanjyvä on eletty kohtaaminen; kokemus, elämys tai pettymys, kyynel, laulu tai nauru. Hiekka on sitä, mitä elämä on. Kun katson tuota hiekkaa, näen kaiken sen, mitä on tapahtunut. En halua ajatella niin, että hiekka valuu ja sitten, kun hiekka loppuu, loppuu elämä. Haluan ajatella niin, että hiekan valuessa tulee tiimalasin yläosaan tilaa. Väljyyttä. Aikaa. En mieti, mitä menetän, vaan sitä mitä saan.

Elämä on kohdellut minua hyvin ja melko lempeästi. Minulta ei ole koskaan puuttunut rakkautta. Vahvimman tunteen siitä, että olen tärkeä, on antanut minulle isäni. Hän on ollut lähelläni aina. Lähempänä kuin kukaan muu. Muistan pienenä, mitä isä sanoi, kun kaipasin äitiä. Hän sanoi, että äitini on kaunis. Ja että kyllä hän vielä joku päivä tulee. Ja että hän rakastaa minua. Varmaan jollakin tasolla rakastaakin. Jokainen äiti rakastaa lastaan.

Mutta minulla on ollut äiti. 4-vuotiaasta saakka minulla on ollut äiti, Ritva-Liisa, joka sai samassa paketissa isäni kanssa myös minut. Äiti oppi rakastamaan minua. Hän antoi minulle sisaruksia, jotka ovat rakastaneet minua. Miten rikas olenkaan! Nyt, kun olen itse äiti, olen saanut elämääni vielä lisää rakkautta. Mihin oikein joudun kaiken tämän rakkauden kanssa?

Kirjava polku

Jos elämäni olisi metsäpolku, olisi polkuni aika mutkikas. Maasto on ollut hyvin vaihtelevaa, välillä näen silmänkantamattomiin kaunista maisemaa, välillä olen raivannut oksia pois tieltäni, että polku löytyisi. Jos jokainen työpaikka on ollut taukopaikka elämän polulla, on näitä pysähdyksen paikkoja minulla aika paljon. Silti jokaisella paikalla on ollut tarkoitus. Jokainen paikka on tuonut eteeni uusia ihmisiä ja uusia taitoja.

Yksi tärkeä pysähdyspaikka elämäni polulla on kirkko. Tällä pysäkillä istuskelen tämän tästä. Tässä istuskellessani olen jotenkin eniten turvassa. Tässäkin saan kokea olevani rakastettu. Ja vaikka millaista polkua pitkin tähän olen tullut ja miten kamalia asioita tahansa on tapahtunut, saan olla se, mikä olen.

Elämä ei kenenkään kohdalla tapahdu tyhjiössä. Ihminen tarvitsee toisen ihmisen kasvaakseen ja oppiakseen elämän taitoja. Kiitos, että olet siinä. Kiitos, että luit ajatukseni. Uskon, että näin oli tarkoitettu. Se, mitä välillämme on tapahtunut, on tarkoitettu. Olen kiitollinen sinusta.

Ystävyyden piiri

Kuin uni, on sydämessäni ajatus. Olen nuori ja kaunis. Olen onnellinen. Näen ihmisiä ympärilläni. Saan katsoa heitä vuorotellen. He katsovat minua rakastavilla silmillään. He hymyilevät. Iskevät silmää. Iloitsevat kanssani. Tanssivat. Täytyn rakkaudesta siksi, että he välittävät minusta. Liikutun. Kyyneleet valuvat silmistäni.

Violeta Parran laulusta Gracias a la vida on kaksi suomennosta. Jaana Lappo on suomentanut tekstin, jonka on laulanut Liisa Tavi. Toisen suomennoksen on tehnyt Pentti Saaritsa ja tätä tekstiä on laulanut ainakin Arja Saijonmaa. Minun tekstissäni on Jaana Lapolta säkeistön ensimmäinen lause.

Elämälle kiitos, sain siltä paljon.

Sain ihanan isän. Hän ei säästellyt mitään.

Antoi minulle kaiken, laulun lahjan ja taiteen,

jopa ruskeat silmänsä hän minulle antoi.

Tähdet taivaalta hän toi ja minua kantoi.

***

Elämälle kiitos, sain siltä paljon.

Sain siltä Sanan. Sen myötä kaikki.

Teen niistä lauseet, punon tarinoita,

kirjoitan siitä, mikä sisällä, syvällä soi.

Ja laitan pisteen vasta kun aika on.

***

Elämälle kiitos. Sain siltä paljon.

Sain tämän kehon, se minulle riittää.

Sain nämä kädet. Sain tämän pään.

Ja nämä silmät, joilla katson sinuun.

Ja tänään tanssia saan vaikka aamuun.

***

Elämälle kiitos. Sain siltä paljon.

Sain siltä sinut. Sen myötä valon.

Ja valtavan lahjan. Ystävyyden lahjan.

Olet lahja taivaan, pelkkää iloa aivan.

Muista aina, sinä tuot elämääni juhlan.

***

Jumalalle kiitos. Sain siltä kaiken.

Sain siltä äidin. Ja elämän.

Nyt on juhlaa – en elämää tuhlaa,

tänään tärkeintä on se, että yhdessä ollaan.

Ja se on paljon, se on lahjaa tänään.

Harriet Urponen / Jaana Lappo

Kiitos kampauksesta TORNI <3

Kiitos meikistä Auli Lukkarila <3

Kiitos mekosta, Oili <3

Kiitos muistamisesta, ystävät!

Harriet