Enpä muista lenkkiä, joka olisi jälkeenpäin kaduttanut. En muista sellaista ulkoilutilannetta, että sitä olisi pitänyt jälkeenpäin murehtia – vaikka sää olisi ollut minkälainen. Miksi sitten ulos lähteminen on niin vaikeaa?
Kakarat kartanolle!
Äiti
Muistan, että lapsena olimme ulkona todella paljon. Vanhemmat kannustivat meitä aina ulkoleikkeihin, se oli päivänselvää, että päivällisen jälkeen mentiin ulos. Meiltä lapsilta ei kysytty, halusimmeko me ulos. Ulos mentiin, halusimme tai emme. Ja sisälle tultiin vasta sitten, kun oli pakko. Viimeistään puoli yhdeksän uutisten aikaan mentiin jo nukkumaan.
Sisälle jääminen tekee minun oloni saamattomaksi. Jotenkin tunnen itseni väsyneeksi, jolloin ei kerta kaikkiaan jaksaisi lähteä ulos. Sitä helposti köllähtää sohvalle ja ottaa pienet päiväunet. Niiden jälkeen on kahta väsyneempi.
Aika moni on noin 40 viikkotuntia sisällä pelkästään työn parissa. Sinä aikana tapahtuu paljon, päätetyöskentely saattaa haukata leijonanosan viikkotyöajasta. Ulkoilu olisi vastapainoa tälle. Ulkoilu on palautumista työn aivoille aiheuttamasta kuormasta.
Koe
Tänään teen ihmiskokeen. Vaikka väsyttää, menen ulos. Koska lähteminen tuntuu tänään erityisen vaikealta, kysyn isältä neuvoa. Mitä, jos oikein väsyttää, eikä huvittaisi lähteä ulos. Miten saisi itseänsä niskasta kiinni?
– No eihän se ole, kun laitat ulkovaatteet päälle ja menet ulos. Ajattele vaikka, ettet mene kuin ihan pienen lenkin, joka ei vie kauaa aikaa, isä ehdottaa.
Okei. Huijaan itseäni. Uskottelen itselleni, että tarvitsen vain happihypyn ja menen kilometrin. Ja koska ensimmäinen kilometri tuntuu niin hyvältä, on pakko mennä toinen ja kolmaskin.
Päivittelen ihmisen kummallisuutta. Kannan syyllisyyttä siitä, etten mene ulos. Raitis ilma tekee minulle hyvää ja ulkoilu ihan varmasti on hyväksi terveydelleni. Ehkä ulkoilu myös auttaa minua säilyttämään tarmokkuuteni päivätöissä. Ylös, ulos ja lenkille!
Tsemppiä viikkoon!
~Harriet
