Keho Koti Työ

Uusia alkuja

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta. Tein sen taas, aloitin alusta yritykseni Saivon kanssa. Hyppäsin pois vakituisesta työpaikasta piispan erityisavustajana ja aloitin alusta yrittäjänä.

Olen juuri oikean ikäinen tekemään tämän liikun. Olen tarpeeksi rohkea uskaltaakseni yrittää. En menetä mitään, sillä kaikki on mahdollista. Uskon pienen ja sisukkaan luovien sisältöjen suunnittelutoimistoni, Saivon mahdollisuuksiin ja siihen, että voin sitä kautta työllistää vähintään itseni, kuka tietää joskus joitakin muitakin! Mikään ei tunnu niin mahtavalta kuin alusta aloittamisen vapaus!

Alusta aloittamisesta

Alusta aloittaminen on luonnollista. Luonnossa sitä tapahtuu koko ajan. Synnytään ja kuollaan. Kasvetaan ja kuihdutaan. Aloitetaan alusta.

Alusta aloittaminen on tyypillistä ihmisellekin. Jokainen aamu alkaa alusta. Jokainen vuosi on uuden alku. Jokainen vuodenaika tullessaan vie edellisen pois. Elämä on yhtä alkamista yhä uudelleen ja uudelleen.

Pienissä asioissa alusta aloittaminen voi joskus olla turhauttavaa. Saattaa olla, että joutuu aloittamaan alusta vaikkapa siksi, että on tehnyt virheen. Niin kuin kutoessa. Jos onkin väärä määrä silmukoita, on helpompi purkaa koko juttu ja aloittaa alusta. Tai jos vaikka polttaa leivonnaiset uunissa, niin mikäpä se siinä, tekee sitten uudet.

Isommissa asioissa alusta aloittamista tapahtuu vaikkapa ihmissuhteissa. Kun joku asia hiertää, voidaan se puhua pois päiväjärjestyksestä ja aloittaa alusta. Uusi avioliitto voi olla uuden alku tai tiedänpä sellaisenkin ihmisen, joka rakentaa itselleen ja perheelleen taloja. Siinä kohtaa, kun toinen tekisi remonttia, hän myy talonsa pois ja rakentaa uuden, aloittaa alusta.

Minkä tahansa taidon treenaaminen vaatii pitkää pinnaa alusta aloittamisen kanssa. Muusikko harjoittelee samaa kappaletta aina uudelleen ja uudelleen. Tai urheilija, joka haluaa saavuttaa jotakin, hän aloittaa alusta joka päivä. Ei hän keksi joka päivä uusia, erilaisia harjoituksia, vaan hän tekee usein samaa asiaa uudestaan.

Elämässä pääsee pisimmälle se, joka aloittaa alusta useammin.  

Jari Sarasvuo

Silti alusta aloittamisessa on jotakin haikeaa. Uuden edessä joutuu luopumaan jostakin vanhasta. Kaikkea ei voi saada. Joskus on luovuttava jostakin hyvästä asiasta saadakseen tilalle parempaa. Mistä sitten tietää, että on valinnut oikein? Sydämen tunne kertoo jotakin, vahva intuitio antaa aavistuksen tulevasta. Vain aika kuitenkin lopulta näyttää, oliko uusi alku hyvä ratkaisu.

Armoa.fi

Tämä Armoa.fi on uusi alusta kirjoituksilleni ja luomilleni sisällöille. Armoa.fi on minun Hyvän olon Saivoni. Tässä vaativassa maailmassa paineita on vähän joka suunnasta. Koemme riittämättömyyttä paitsi työelämässä, myös kotona ja kehossamme.  Armoa.fi antaa kodin tälle pohdinnalle. Haaveilen kirjojen kirjoittamisesta, podcasteista ja verkkokursseista. Armollisuus tässäkin on niin tärkeä arvo, etten murehdi sitä nyt, ettei kaikki ole heti valmista. Päivä vain ja hetki kerrallansa saan rakentaa tästäkin jotakin uutta, aloittaa aivan alusta.

Jos haluat olla mukana ja kuulla ensimmäisenä siitä, mitä on tulossa, tilaa uutiskirjeeni tämän sivun alalaidasta.

Iloitsen sinusta.

Harriet

Kirjoittaja on Harriet Urponen, yrittäjä Saivossa ja sisällöntuottaja Armoa.fi sivustolla.
Facebooktwitterredditpinterestlinkedin

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *