
Melkein päivälleen vuosi sitten olimme juuri muuttaneet uuteen kotiin. Aivan joulun alla tavaroita tyhjennettiin pahvilaatikoista paikoilleen ja kaikki jouluherkut hankittiin valmiina kaupasta. Yksi ihana Raija-täti yllätti meidät omatekemillään joululeivonnaisilla. Joulu tuli silti, vaikken itse tehnyt mitään sen eteen. En leiponut enkä siivonnut joulua varten, elämää varten kylläkin uutta kotia puunattiin kuntoon. Parasta oli saada olla yhdessä rakkaiden kanssa.
Tänä jouluna olen stressannut jouluvalmisteluista yhtä vähän. Meillä on ympäri vuoden sen verran siistiä, ettei mitään erillistä joulusiivousta tarvitse tehdä. Joku Marttojen jouluvinkki kuului jo vuosikausia sitten, että kaapit kannattaa siivota vain siinä tapauksessa, että aikoo viettää siellä joulunsa. Joulutunnelma syntyy joulutähdestä, kynttilöistä ja hämärästä, kiireettömästä tunnelmasta. Musiikki tuo minulle joulumielen. Teuvo Pakkalan koulun joulujuhlan Paimenen laulu saatteli joulumielen sydämeeni. Lasten laulamana tietenkin.
Oman perheen kesken valmisteltu joulu on parasta mitä tiedän. Tyttäreni tekee joulukakun, olemme testanneet sen jo joku aika sitten ja apua, se oli taivaallinen. Löydät reseptin täältä. Jokainen voi tehdä joulun eteen oman osansa. Tärkeää on olla ystävällinen toisille ja kuunnella muita.
Tutun, nuoren ihmisen yllättävä kuolema muutama päivä sitten sai sydämeni surumieliseksi. Miten erilainen joulu tälle perheelle tulikaan, kun äitiä ei yhtäkkiä olekaan. Miten osaisin viettää tämän joulun oivaltaen sen, että tämä joulu on aivan ainutlaatuinen. Olen sanaton suuren surun edessä, jossa tämän ihmisen omaiset ovat. Otan osaa tähän suruun!
Olen jutellut ihmisten kanssa ja saanut kuulla aika monelta, ettei syksy – saati kulunut vuosi ole ollut helppo. Olemme enemmän tai vähemmän suorittaneet asioita pois päiväjärjestyksestä. Joulua ei kuitenkaan tarvitse suorittaa. Olkoon tämän joulun viesti sinullekin, että sinä riität juuri sellaisena kuin olet. Seimen äärelle saamme kukin tulla omana itsenämme, eikä meidän tarvitse tehdä mitään.
Levollista joulua sinulle ja rakkaillesi!
Harrietti




