Syyllisyys voi myrkyttää koko elämän

Becky kertoi tarinansa. Vai oliko se hänen vanhempiensa tarina? Beckyn nuoret vanhemmat olivat menettäneet jo kaksi lasta, sekä Beckyn isosiskon että -veljen. Nämä olivat kuolleet sairauksiin, toinen aivokalvontulehduksesta seuranneeseen aivovaurioon ja toinen tukehtumalla saatuaan ensin epilepsiakohtauksen. Beckyn ollessa 7-vuotias hän sai pikkusiskon, jonka nimi oli Beth. Bethillä oli epilepsia ja hän kävi erityiskoulua. Järkyttävä tragedia …

Läsnäolon paradoksi

Läsnä samassa tilassa Tulin äitien lepolomalla pohtineeksi läsnäolon paradoksia. Kävimme hyvän keskustelun, jossa oli monta näkökulmaa. Läsnäoloa voi olla niin monenlaista. Joskus riittää se, että on fyysisesti läsnä. Äitinä esimerkiksi voin olla kotona, lapset touhuavat omiaan ja käyvät välillä kysymässä jotakin, halaamassa tai hetken istumassa sylissä – ikään kuin tankilla. Meille riittää tämä hetki, voisimme nauttia …

Hyvä vai huono omatunto?

Makustellaanpa maanantaiaamun ratoksi sanaa omatunto. Minun oma tuntoni, ihan ikioma. Tunto siis viittaa tunteisiin. Ja silloin, kun ”omatunto kolkuttaa” tuntuu vahvasti joltakin. Miltä? Omatunto on sanana sellainen, että se viittaa oikeaan ja väärään, sisällämme olevaan tietoon siitä, mikä on hyvää tai pahaa. Omatunto on kaikilla hyvin yksilöllinen. Kaikki me teemme joskus väärin, mutta toinen saa tunnontuskia …