Olen kuudentoista vuoden päästä kuusikymppinen. Aika utopistinen ajatus. Kun mietin kuusitoista vuotta taaksepäin, on aika mennyt kuin hujauksessa. Ei ole yhdentekevää, millaisia päiviä elämme. Jos edes elän kuusikymppiseksi, minulla on noin 5800 päivää jäljellä. Eikö se ole aika vähän?
Millaista elämää elän kuusikymppisenä? Siis vain 5800 päivän päästä. Haluan olla läheisessä kanssakäymisessä rakastamieni ihmisten kanssa. Nautin heidän seurastaan ja teemme asioita yhdessä. Haluan olla hyvinvoiva ja energinen ihminen. Haluan olla ystävällinen ja myönteinen, teen asioita joista nautin. Arvojeni ja tekojeni välillä on vielä kuilu, on aika ryhtyä kuromaan sitä kiinni.
Formulamaailman huippujen ohjeet soveltuvat muillekin
Saan valmennusta Aki Hintsalta. Hän on puristanut minusta jo ulos lupauksen siitä, että todella sitoudun tähän. Olen oivaltanut, että haluan tehdä tämän. Ja olenhan minä työtä tehnytkin, parhaiden kanssa – mutten tarpeeksi. Ei ole yllätys, kun saan kuulla, että suurin haasteeni on saada muutoksesta pysyvä.
Itse asiassa muutosten tekeminen on helppoa. Innostuminen on helppoa. Aloittaminen on helppoa. Mutta miten toteuttaa näitä asioita joka päivä uudestaan, saada ne kurinalaisesti toistaen osaksi omaa tapaa toimia – siinäpä pulma. Tuskastun.
Omaa corea etsimässä
Miksi minä aina uudestaan ja uudestaan huomaan olevani tilanteessa, jossa treeni ei maistu ja syön mitä sattuu? Vaikka minulla on niin paljon tietoa, taitoa ja osaamista, en kerta kaikkiaan pysy kurissa. Hintsa opettaa, että minun täytyy löytää oma core – minun ytimeni. Kun ymmärrän, miksi teen jotakin, on elämäntapojen muutoksesta helpompi pitää kiinni silloinkin, kun ei huvita.
Ei riitä, että laitetaan kuntoon ruokavalio tai harjoitusohjelma. Täytyy laittaa kuntoon koko elämä. Mutta kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa. Muutokseen täytyy liittyä paitsi fyysinen, myös psyykkinen hyvinvointi. Keho ja mieli tarvitsevat omanlaisensa hyvän energiatason. Ja kaikessa on myös sosiaalinen ulottuvuus. Jos joutuisin pitkälle purjehdukselle, ketä haluaisin miehistööni, Hintsa kysyy.
Olen addiktoituvaa sorttia. Sukuvika. Olen kuin päihderiippuvainen, mutta riippuvainen sokerista ja herkuista. En ikinä pääse addiktioista totaalisesti eroon, vaan olen loppuelämäni ajan toipilas. Olen ollut yhdeksän vuotta tupakoimatta ja vieläkin välillä tuntuu siltä, että haluaisin vetää kunnon savut. En olisi voinut lopettaa ilman, että tiesin odottavani lasta, jota en halunnut tahallani satuttaa. Minulla oli tarpeeksi hyvä syy, siksi onnistuin silloin.
Jatkan tästä aiheesta ensi viikolla. Silloin esittelen teille oman tulkintani Aki Hintsan kokonaisvaltaisesta hyvinvointimallista.
Jos olet malttamaton, voit lukea Oskari Saaren teoksen VOITTAMISEN ANATOMIA (WSOY).
