Voimavarojen ja vaatimusten välisessä raossa

Kaiken pitäisi olla aivan hyvin. Silti olo on levoton ja mieli rauhaton. Lapset ovat kuin ”elävissä kuvissa”, äidin sanoja lainatakseni. Pimeys tekee minut hulluksi. Olo tuntuu omituiselta, en meinaa löytää sellaista aihetta, josta haluaisin kirjoittaa. Kirjoita siitä, tuumasi mieheni.

Väsynyt ruumis

Olen tehnyt liikaa töitä. Ihan itse olen luonut oman työn tekemisen rytmin ja asettanut rajat sille, mikä on riittävä määrä. Olen ihan itse nostanut riman sinne, missä se on ja mietin työasioita myös iltaisin. Jos herään yöllä, saatan valvoa muutaman tunnin. Ajatukset kiertävät kehää ja stressi tulee myös siitä, että ruumis on väsynyt, mutta uni ei tule. Ja silti kaikki on näennäisesti hyvin.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun huomaan, miten fyysinen oloni rassaa mieltäni. Taas on aika esittää itselle perustavaa laatua olevia kysymyksiä. Millaista elämää minä haluan elää? Mihin voimavarani riittävät ja mitkä ovat niitä vaatimuksia, joihin täytyy yltää? Ryhdyn miettimään vaatimuksia, joiden keskellä elän. Vai olisivatko ne kuitenkin mieluummin odotuksia? Mitä minulta odotetaan kuulostaa ihan eriltä, kuin mitä minulta vaaditaan!

Päätöksiä

Tunnistan, että se olen minä itse, joka asetan tason vaikkapa kodin siisteydelle. Olen sen kanssa ihan liian neuroottinen. Joku geenivirhe minussa on sen suhteen, etten voi rauhoittua, ennen kuin kaikki paikat ovat kunnossa. Mutta koska koti on nytkin siisti, on levoton mieli peräisin jostakin muualta. Levoton mieli tulee sisältä, se ei tule ulkoa. Minun olisi pakko antaa enemmän aikaa asioille, jotka tuottavat minulle iloa ja tehdä vähemmän stressaavia asioita.

Turhauttavassa tilanteessa on kuitenkin pakko päästä eteenpäin. On listattava asiat, jotka vaivaavat mieltä ja järjestelmällisesti laidasta lukien ryhdyttävä tekemään asioita pois päiväjärjestyksestä. Kaivan esiin heikon ja hauraan tahdonvoimani ja puhallan siihen uutta virtaa. Tiedostan, että silloin, kun tahdonvoimani on kaikkein heikoimmillaan, olen altis kaiken maailman viettelyksille, suklaalle, sohvalla makaamiselle, somevirran selaamiselle. Listaan asiat ja teen ensin pois ne, jotka vaativat vähiten ponnisteluja. Olen vihkoihminen – etsin uuden, ihanan vihkon, jolla saan siivottua muistin päältä asioita järjestykseen.

Elimistöni on hälytystilassa. Suurin virhe oli mennä puntarille. Levoton mieli on signaali jostakin ja seuraava tavoite on löytää taas fyysinen hyvä olo. Huvittavinta on, että minussa itsessäni on jo kaikki vastaukset. Silti tarvitsisin jonkun, joka muistuttaisi: Lepää, leiki, mene lenkille, muista syödä.

Tässä sitä taas ollaan. Minulla on kaksi vaihtoehtoa: Tehdä tai olla tekemättä. Välimuotoa ei ole. Mutta jos tekee melkein montaa asiaa yhtä aikaa, siitähän ei tule yhtään mitään.

Tämä teksti on minulle yksi toteamus muiden joukossa. En taistele ajatuksiani vastaan, vaan hyväksyn ne. Toivotan tervetulleeksi mieleeni minulle iloa tuottavat asiat ja päätän tällä viikolla erityisesti olla yhteydessä ihmisiin, jotka tuottavat minulle iloa!

Tiedätkö, sinä blogini lukija tuotat minulle valtavasti iloa! Olen sinusta hyvin kiitollinen. Olet parhaillaan vetämässä minua ylös voimavarojen ja vaatimusten välisestä raosta.

Kiitos, että luit tämän maanantaiaamun ajatukseni. Ehkä kerrot minulle omasi!