Sain maistaa sitä, mitä halusin. Sain kokeilla, miltä tuntuu olla oman onnensa seppä. Sain kulkea omaa, pienen pientä polkuani tiheässä metsässä melko vaihtelevissa olosuhteissa. Sain kokea onnen hetkiä ja epätoivon tilanteita. Sain onnistua ja epäonnistua. Ja voi, miten lyhyeksi matkani tällä kertaa jäi. Vain muutaman viikon mittaiseksi. En kuitenkaan aio purkaa matkalaukkuani. Jätän sen auki huoneeseeni. Otan sieltä pois sen, mitä en tarvitse, ja pakkaan tilalle jotakin muuta. Haluan pakata väljästi, jotta laukkuun jää paljon tilaa.
Tunnustuksia
Ajattelin, että idea- ja virikekoulutukset olisivat se minun ”juttuni”. Näin on ja näin ei ole. Minä idealisti, luova lapsi luulin, että maailma olisi valmis palveluilleni. Tunsin toimintaympäristön ja kuvittelin, että päiväkotimaailma tarvitsisi uusia, raikkaita ajatuksia. Luulin, ettei mahdollisuuksia koko työyhteisön koulutuksiin juuri ole. Olin oikeassa, ei olekaan. Mutta niille ei taida olla tarvettakaan. Halusin tarjota ideoita, joita voi suoraan soveltaa omassa työssään. Tavoitteeni ei missään nimessä ollut kyseenalaistaa sitä osaamista, mitä alalla ja kasvattajilla on. Olin tarjoamassa ”syttöjä”, että nuotio roihahtaisi paremmin liekkiin. Minun olisi pitänyt tietää, että ihmiset haluavat sytyttää oman nuotionsa itse. Kyllä ihminen voi oman leipänsä helpommallakin tienata. Aion tehdä idea- ja virikejuttuja vastaisuudessakin, mutta vain pieninä annoksina. Ja vain niille, jotka todella haluavat oppia.
Pelottaa
Minua ei hävetä se, etteivät suunnitelmani osoittautuneetkaan sellaisiksi, joihin olin valmis itseni tiukasti sitomaan. Minä kiitän itseäni rohkeudesta ja reippaudesta puhua avoimesti asioista. En suostu tanssimaan sen pillin mukaan, jota minun pelkoni soittaa. Päin vastoin. Olen oppinut tanssimaan pelkoni kanssa. Mitkä askelkuviot meillä on, näkisitpä! Tottakai minua pelottaa. Olen oppinut tunnistamaan pelkoni. Nyt toivotan itselleni onnea valitsemallani tiellä – ja selkä suorassa, silmät auki ja hymysuin kohti uusia nöyryytyksiä!
Uusi suunta
Pikkuisella polullani kohtasin kuitenkin paljon kaltaisiani otuksia. Niitä, jotka kannustivat suurimpien kivien yli ja niitä, jotka ottivat kädestä, kun pelotti. Nämä ihmiset opettivat minua entistä paremmin kuuntelemaan sitä ääntä, joka minun sisälläni puhuu. Mitä minä haluan tehdä? Mitä minä osaan tehdä? Mistä saan hyvää palautetta ja mihin minua rohkaistaan? Sitä kohti lähden rohkeasti tallustelemaan, pikkuhiljaa, varovasti varpasillani – sillä nyt on kevät! Uuden alku!
Sain kunnian tarttua haasteeseen seurakunnan viestinnän parissa. Pääsen tekemään viestintäpäällikön sijaisuuden. Tuntuu, kuin palaisin kotiin. Se haaste on tällä erää aika lyhyt, vain muutaman viikon mittainen – mutta siinäkin ajassa ehtii paljon. Ainakin vaihtaa suuntaa. Anon sivutoimilupaa ja tulen tekemään Saivon parissa pieniä projekteja ihanien ihmisten kanssa. Olen iloinen, että pääsen mukavaan porukkaan, tuttuun työympäristöön, seurakuntaan. Koen työn hyvin palkitsevana ja oloni on kiitollinen sitä työtä tehdessäni. Saan palvella paitsi seurakuntalaisia, myös Taivaan Isää. Avaan sylini rukoukseen.
Siunaa, Isä kaikkia niitä, jotka lukevat tätä blogia.
Siunaa heitä, joihin olen saanut tutustua yritykseni kautta.
Siunaa heitä, joihin olen tutustunut seurakunnassa.
Siunaa heitä, jotka haluavat puolittaa harmitusta.
Tapahtukoon Sinun tahtosi. Aamen.
