Työn ilo tarttuu ja ärsyttää

Lapin Kansan verkkotuottaja Eero Leppänen sai minut ajattelemaan työn iloa. Jo luettuani viime viikolla hänen kolumninsa Lapin Kansan paperilehdestä, tuli ihan sellainen olo, että minun täytyy vastata hänelle. Hän heitti minulle ja muillekin lukijoilleen pallon tärkeästä aiheesta ja oli itse selvästi innoissaan oivalluksistaan. Jälkeenpäin hän oli hämmentynyt siitä, että kyseinen kolumni oli yksi hänen vähiten luetuimmista kirjoituksistaan. Samaa ihmettelen minäkin! Mutta vielä ehdimme mukaan keskusteluun, Eeron kirjoitus kestää aikaa – tämä aihe ei nimittäin vanhene. Lue Eeron kolumni täältä.

Taivaallinen työpaikka

Minä voin ihan vilpittömästi sanoa, että tunnen työn iloa ihan säännöllisesti, lähes joka päivä. Saan tehdä inspiroivaa työtä, jolla on merkitystä. Minulla on taivaallinen työpaikka! Ymmärrän silti, etteivät kaikki työkaverini ajattele samalla tavalla.

Minun näkemykseni mukaan seurakunta työyhteisönä on kannustava ja rohkaiseva ja ihmiset ovat sitoutuneita ja motivoituneita työhönsä. Minä viihdyn työssäni erinomaisesti ja siitä saan kiittää työkavereita ja esimiestäni.

Minä olen niitä, jotka viettävät työpaikalla liikaa aikaa. Todellakin, vietän siellä enemmän aikaa, kuin lasteni kanssa. Perheeni tilanne vaatii minua ihan lähiaikoina kohtuullistamaan työmäärääni ja ehkä tämä kirjoitus on jo askel siihen suuntaan, että voin pohtia miten sen teen. Täytyy analysoida, miksi en muka ehdi tekemään työtäni työajan puitteissa. Tavoitteena se on jo tänä syksynä.

Valopilkkuja työelämäkeskustelussa

Eero kysyi, onko työelämäkeskustelumme surkeaa. Minusta työelämäkeskustelussamme on valopilkkuja. Olin ihan muutama päivä sitten näkevinäni Kelan blogin, joka näytti pitkien sairauslomien määrän vähenemistä. Tosin pohtiessani syytä ymmärrän, että jo lainsäädännöllä on saatu paljon aikaan. Työnantajia on velvoitettu tekemään työoloselvityksiä, joiden avulla saadaan tietoa työntekijöiden ongelmista ja näin niihin voidaan puuttua ajoissa. Tämä näkyy nyt jo tilastoissa.

Marja-Liisa Manka on tehnyt hyvää työtä työn ilon tutkimuksessa. Itsekin kirjoitin hänen luennostaan vaikuttuneena oman blogitekstin, jonka voit lukea täältä.

Voisiko ajatella niin, että kun yleinen talouskehitys on positiivisempi,­­ luo se turvallisuutta ja myönteistä virettä myös työpaikoille. Laman aikana taas negatiivinen puhe työelämästä ja sen ongelmista saa enemmän valtaa.

Suhtautuminen työhön on kokenut suuren muutoksen. Ne ikäluokat, jotka nyt tulevat työelämään suhtautuvat työhön ihan eri tavalla, kuin minun ikäiseni ihmiset. Muutos on näkyvillä myös minua vanhemmassa työntekijäpolvessa, jotka vielä ovat työelämässä. Heistä monet ovat olleet vuosikymmenet saman työnantajan palveluksessa.

Työelämä on murroksessa. Työnantajaan tai työtehtäviin ei sitouduta enää samalla tavalla kuin ennen. Nuoret ihmiset etsivät omaa koulutusalaansa pitkään. He tekevät melkein mitä tahansa työtä rahoittaakseen koulutuspolkunsa ja käyvät työssä siksi, että voivat sen takia tehdä jotakin muuta tärkeämpää. He vaihtavat ammattia useamman kerran työikänsä aikana. Yleensä silloin, kun he ovat työssä, he ovat myös motivoituneita ja innostuneita. Työnantajien olisi tärkeää miettiä sitä, mitä organisaatio voi näiltä ihmisiltä oppia ennen, kuin he jatkavat matkaa. Mikä se heidän osaamisensa on, millä he erottuivat aikanaan, kun tulivat valituiksi tehtäviinsä?

Koulutus antaa perustan työntekijöiden osaamiselle ja soveltuvat ylemmät korkeakoulututkinnot ovat suosittuja. Osaaminen karttuu kuitenkin myös työelämässä. Koulutus ei välttämättä anna lopullista ammattia ihmiselle, vaan oppimista tapahtuu läpi elämän. Tietoa hankitaan ihan eri tavalla kuin ennen. Pitkät koulutukset ovat harvinaisia, kun osaamista voi ylläpitää lukemalla kirjoja ja artikkeleita. Nykyään verkko on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia verkkokursseja, joita saa vielä erittäin edulliseen hintaan. Olisi tärkeää, että työpaikoilla olisi aikaa vuorovaikutukselle. Silloin osaaminen ei jäisi vain yksilöiden pääomaksi.

Eeron innoittamana minäkin laadin itselleni yksinkertaiset työsäännöt. Teen niistä itselleni huoneentaulun ja toivon niiden hyödyntävän myös työnantajaani! Matkin Eeroa ja iloitsen siitä, ettei minun tarvitse keksiä pyörää uudestaan.

Harrietin työelämäsäännöt

1. Keskityn työhöni ja aloitan aamulla eniten keskittymistä vaativilla työtehtävillä.
2. Näen sen, että itse voin vaikuttaa siihen, millainen minun tai työkavereideni työpäivä on.
3. Olen töissä hyvällä tuulella.
4. Yritän tehdä mahdollisimman vähän työtä työajan ulkopuolella.
5. Kun kohtaan ihmisen, olen siinä, häntä varten.

Minäkään en halua olla se henkilö, joka on työpaikalla usein huonolla tuulella, eikä tajua sen vaikutusta muihin. Mutta toden totta täytyy tähän asiaan kiinnittää huomiota. Jotenkin välillä sitä uppoaa epäolennaisuuksiin, mikä tietysti on tyhmää ja turhaa. Itsestään huolta pitäminen hyödyntää myös työnantajaa. Hyvä olo näkyy kauas.

Eero kysyi vaikean kysymyksen: Mikä tappaa minun työniloni? Minun työniloni tappaa negatiiviset ja kielteiset ihmiset. Jään miettimään, mitä näille ihmisille on tapahtunut, että heistä on tullut sellaisia? Mikä heidän työnilonsa on tappanut – vai onko heillä sitä ollutkaan? Saattaa olla, että kyse on ihmisen persoonallisuuden piirteistä tai temperamentista. Mutta terve ihminen voi vaikuttaa omaan käyttäytymiseensä.

Keskustellaan aiheesta vaikkapa Facebookissa, jos koet aiheen tärkeäksi, niin jaa tämä kirjoitus. Kiitos!