Sarjassamme tunnustuksia ja uusi Alku

Nyt hävettää. Nolottaa niin vietävästi. Kun oikein vedin keuhkot täyteen ilmaa ja litistin vatsaani, sain hädin tuskin toppahousut jalkaan. Kaksi vuotta sitten ostetut toppahousut eivät mene viereenkään. Mutta viime vuonna ostetut ovat sellaista joustavaa mallia. Luojan kiitos. Entä laskettelumonot sitten? Miten ne voivatkin olla niin vaikeita laittaa jalkaan!

Aika noloa. Minä, jolla yleensä on kaikki langat käsissä, joudun tunnustamaan epäonnistumiseni. Mikä häpeä, etten hallitse niinkin yksinkertaista asiaa, kuin ruokaa tai syömistä. Olen viimeinkin saanut itseni terveeksi sairastettuani kunnon flunssan ja mitäpä muuta sitä voi sohvan nurkassa tehdä, kuin vetää suklaata kaksin käsin. Hyviä muuten pakastealtaan pizzat nykyään, etenkin uusi suosikkini Mozzarella. Sehän on kasvispizza, terveellistä!

Paino on noussut reilusti. Olen ylipainoinen. Mitä konnotaatioita tuohon sanaan liitetään? Ylipainon yhteydessä puhutaan laiskuudesta, huonosta itsekurista, moraalistakin. Mutta laihuuteen taas liitetään sellaisia mielleyhtymiä, kuten kauneus, tahdonvoima, menestys ja kontrolli. Minä en ole siis jaksanut taistella lihavuutta vastaan.

Olen kehrännyt taas motivaatiota painonpudottamiseen. Tämä tapahtui luonnollisesti myös tammikuussa, jolloin en kuitenkaan saanut mitään tuloksia aikaiseksi, vaikka hyvä liikunnan ilo oli löytymäisillään elämääni juuri ennen sairastumista. Aamulenkit ovat olleet katkolla, tosin olen sairaanakin kuunnellut jokaisen jakson. Ja olen kirjoittanut. Miettinyt, mitä minun päässäni oikein tapahtuu tämän painonhallinnan ja hyvinvoinnin saralla. Olen myös syyllistänyt itseäni: Miten en saa pidettyä itseäni poissa näistä tilanteista. Voi minua saamatonta vätystä! Ja joo joo, turha sanoa minulle, ettei kannata itseään syyllistää. Ei kannattaisi, mutta nyt on tunnustusten aika.

Kuppi nurin

Ajatellaanpa tiimalasia. Kuvitellaan, että hiekka valuu alaspäin. Ja minä herkuttelen. Mitä enemmän hiekka valuu, sitä enemmän minä herkuttelen, kunnes jonakin päivänä menee kuppi nurin. Mitta tulee täyteen. Nyt se on tapahtunut.

Tajusin, että elämäni on kulkenut juuri näin. Paitsi että laihdutettuani on jonkun ajan päästä taas alkanut uusi kierre. Olen vain kääntänyt tiimalasin toisin päin ja jatkanut herkuttelua.

Hei, hei, mörkö!

Laihdutuskierre on minun mörköni. Otan tuon mörön syliini. Jonkun valtakunnan syömishäiriö tämäkin on, totean. Suostun tunnustamaan, että olen ollut tässä samassa tilanteessa oikeasti kymmeniä kertoja. Olen ihan mielettömän monta kertaa myös onnistunut! Sillä mihin ryhdyn, niin sen teen. Ja minkä julkisesti tunnustan, sen teen paremmin. Juttelen mörölle. Sehän ei puhu mitään, kunhan nyt hymyilee minulle ja vaatii rapsutusta. Puskee päätä kainalooni ja muistuttaa minulle, että vieläkin on sokeria suupielessä hiihtoloman tuoreista munkeista. Joita muuten söin joka päivä.

Katson mörköä silmiin, sillä aion hyvästellä sen. Luettelen sille jokaisen laihdutuskuurin, jolla olen ollut. Aloitan Painonvartijoista, sillä en ikinä unohda Yy, kaa, koo –ohjelmaa, jolla aloitin. Sen jälkeen olen laihduttanut yksin Painonvartijoissa varmasti kymmenen kertaa. Oli suuri suru minulle, kun Painonvartijat lähti Suomesta. Löysin laatikollisen materiaaleja, jotka hävitin konmarihurmoksessani. Jotkut ohjelmat olin antanut eteenpäin ystävillekin. Jestas! Mutta Painonvartijat on vain pieni osa painonpudotushistoriaani. Minulle ovat tuttuja myös Xtravaganza, Superdieetti, Superdieetti Simple, Go fat go, lentoemäntädieetti, sairaaladieetti, kaalisoppadieetti, 5:2. Varmaan joku unohtuikin! Kuningattaren korsetti – sen niminen valmennuskin muistuu mieleen! Ja mikä määrä minulla on kirjallisuutta! On Raxun remppaa ja Jutta Gustafsbergin tsemppikirjallisuutta.

Mikä menee pieleen?

Innostun, sytyn, onnistun. Juhlin saavutuksiani, innostus sammuu, lannistun. Olen helposti syttyvää ja nopeasti jäätyvää tyyppiä. Mutta olen jo 45-vuotias, kyllä minun pitäisi nyt jo osata! Minulla on niin paljon tietoa painonpudotuksesta, että sitä ei usko kukaan. Mutta minäpä osaan huijata itseänikin siinä kohtaa, kun puhutaan syömisestä. Ruokaa laittaessani napostelen vähän leipää, kun on niin kauhea nälkä. Oivariinia täytyy olla reilusti, kun muut levitteet ei maistu miltään. Hirveä nälkä taas johtuu siitä, että lounas saattoi jäädä kokonaan väliin, kun oli niin kiire. Tai söin pussipuuroa pikaisesti ”työn ohessa”. Siinäpä ne tulivat ne minun kompastuskivenikin lueteltua. Jatkuva napostelu, ruokailujen suunnittelemattomuus eli hetkessä eläminen ja nautintojen hakeminen. Ei uskoisi, miten rytmitajuton voi tällainen musikaalinen ihminen olla silloin, kun on kyse ruokarytmistä. Mutta nyt se rytmi löytyy!

Olen siis rypenyt itsesäälissä. Olen miettinyt, että mikä tässä voi olla, että en tajua jotakin oleellista. Minun on siis muutettava jotakin, kun näin en voi jatkaa. Haluan hyvästellä sääntömaailman, jota noudattamalla olen aina aiemmin laihduttanut. Tässä maailmassa on sellainenkin sääntö, että jos en noudata sääntöjä, paino nousee. Epäonnistuminen on aina sääntörikkomus ja silloin peli on pelattu. Eikö tämä ole aikamoinen oivallus? Nämä säännöt eivät toimi.

Toinen oivallus liittyy syömiseen. Silloin, kun tunnen iloa, syön. Laitan ihanaa ruokaa ja syömme yhdessä! Ei niin pientä juhlaa, ettei kakkua kannattaisi leipoa ja kynttilää sytyttää! Mutta silloin, kun mieli on maassa – mitä minä silloin teen? Arvaat jo. Syön. Mutta silloin syön yksin! Tämä oivallus on merkittävä! Positiivisiin tunteisiin syödään yhdessä ja negatiivisiin tunteisiin syön yksin. Jos syöminen on palkinto jostakin, niin kuka nyt palkinnoista haluaisi luopua? Taustalla kummittelevat liian suuret vaatimukset, joita asetan itse itselleni sekä tyytymättömyys omaan kehoon. Onneksi minulla on siitä huolimatta ihan positiivisia kokemuksia tässä kehossa elämisestä.

Minulla on riippuvuusongelma! Elämässäni voin kontrolloida kaikkea muuta, mutten syömistä. Minulla on jatkuva tarve napostella jotakin hyvää. Tehdä pieni juhla juuri tähän kurjaan hetkeen.

”Vielä yksi pala juustoa tai suklaata.”

Olo paranee hetkeksi. Ei minulla yleensä tuolloin mikään nälkä ole, tekee vain jotakin mieli. Herkutteluni on yhdenlaista pakokäyttäytymistä. Jos on joku ikävä tunne, niin jos siihen syö jotakin hyvää, niin eipähän tarvitse miettiä, mistä tuo ikävä tunne johtuu.

Mikä nyt on toisin?

Jo viime vuonna törmäsin Alkuun. Olen aina aika ajoin käynyt kurkistelemassa verkkosivuilla ja seurannut Alkukansan keskusteluja verkossa. Mikään ruoka-aine ei ole kielletty. Ruokavalio perustuu lautasmalliin. Parasta valmennuksessa on se, että saan sen mukana työkaluja, joilla työstää ongelmiani eteenpäin. Sain ihanan materiaalin, jonka avulla opin elämään niin, että laihdutuskierre katkeaa. Se edellyttää minulta työtä, mutta olen valmis tekemään sitä. Minulla on monen ihmisen tuki takanani ja sinultakin toivon rohkaisua.

Haluan toivottaa tervetulleeksi elämääni uuden alun. Siihen liittyy se, että haluan huolehtia itsestäni. Haluan mahtua vaatteisiini. Haluan olla kaunis. Nyt alkaa uusi matka, jolla inspiroidun itseni haastamiseen arjessa. Tunnustan, että aivoni ovat jääneet kivikaudelle. Silloin piti syödä silloin, kun ruokaa oli tarjolla. Nyt haluan nauttia maukasta ruokaa ja löytää kadonneen ruokarytmin. Alan pohtia myös sitä, miksi negatiiviset tunteet saavat minut syömään. Miksi ruoka lohduttaa minua tai saa ärtymykseni hetkeksi syrjään.

Aion osoittaa todeksi tämän ristiriitaisen informaation, että on mahdollista syödä ja nauttia ja silti olla hoikka. Ymmärrän, että tulen kärsimään vieroitusoireista, mutta otan ne vastaan. Voin itse vaikuttaa asioihin, voin muuttaa asioita! Kyse ei ole heikosta luonteesta. Täytyy ottaa yliote omista kivikaudelle jääneistä aivoista. Siihen auttaa Alku.

P.S. Valmentajani on Kukka Laakso. Eikö ole ihana nimi? Hän on maanantairakastaja, kuten minäkin! Jopa hänen yrityksensä nimi on Monday Love. Hän on copywriter ja viestijä ja nyt annan hänelle mahdollisuuden auttaa minua! Tartun edelleen myös Jari Sarasvuon käteen, joka kolme kertaa viikossa käy hakemassa minut kotiovelta aamulenkille.

Olethan minuun yhteydessä, jos haluat olla tukenani ja auttaa! Yhdessä kaikki on niin paljon hauskempaa!

Häntä pystyyn, vaikka hakaneulalla!

Sinun, Harriettisi