Tarina alkaa hiljaisuudesta
Ajatuksiani yrittäjyyteni alussa, Saivon perustamisen aikoihin tammikuussa 2015
Tässä minä nyt olen. Minulla on tauko. Tuumaustauko menneisyyden ja tulevaisuuden risteyspaikassa. Jännittävä tilanne. Kyse ei ole vain siitä, mihin suuntaan lähden. Kyse on siitä, miten jatkaa matkaa. Olen aina haaveillut siitä, että voisin lähteä reissuun niin, etten heti päätä lopullista määränpäätä. Niin, että menen jonnekin, katson miltä tuntuu, toimin sydämeni mukaan ja teen niitä asioita, jotka tuntuvat hyvältä.
Oivallan, että sehän juuri on yrittäjyyttä! Saan toteuttaa itseäni, kehittää osaamistani, päättää itse aikatauluistani ja mikä tärkeintä, nauttia! Olen aina ollut sitä mieltä, että työn tekemisen pitää olla hauskaa. Ihan aina se ei voi olla sitä, mutta enimmäkseen.
Olen vuosikausia yrittänyt keksiä toinen toistaan parempia tekosyitä sille, miksi minusta ei olisi tähän. Onneksi minulla on ollut matkan varrella neuvonantajia, kannustajia ja innostavia esikuvia, jotka eivät ole antaneet minun luovuttaa. Kiitos Ville Tolvanen ja Jari Sarasvuo, jotka kumpikaan eivät ole tienneetkään olleensa palveluksessani. Uskon, että asiat menevät juuri, kuten niiden on tarkoitettu mennä. Nautin niin täysillä tästä kutkuttavasta tunteesta, kun synnytän liikettä ja toimintaa – liiketoimintaa.
Olen päättänyt, etten häpeä omia näkemyksiäni. Toinen vaihtoehtohan on pitää näkemykseni ihan vain omana tietonani. Kun en kerran häpeä niitä, voin yhtä hyvin kertoa niistä muille. Haluan mieluummin ajatella yhdessä jonkun kanssa, kuin yksin. Ehkä löydän jonkun samankaltaisen otuksen, pikku pöntiäisen, joka rakastaa metsän kiemuraisia polkuja ja sammaleen pehmeyttä varpaiden alla. Eikö yhdessä seikkaileminen olekin paljon hauskempaa, kuin yksin kulkeminen? Silloin aika lentää kuin siivillä.
Ja parasta on tulistelutauko. Nuotiokahvit ja tuumaustauko. Musiikkikielellä tauot ovat aika hiljaista väkeä.
Saivon tarina alkaa hiljaisuudesta.
Saivon syntysanat 14.1.2015
On pohjatuulen kainalossa ihmeellinen järvi.
Erämaassa, kaukana hopusta ja hälystä.
Ei tule siihen jokea, ei siitä vesi virtaa,
vaan pohjassa on pulppuava lähde.
Sen makea, kylmä vesi nokiset kasvot puhdistaa.
Heinäkengän hiertämistä varpaat vapauttaa.
Sellainen on Saivo.
Pakkastuulessa synnytetty.
Tänään on hyvä päivä
25.1.2015
Tänään ajattelin tunteita. Halusin täyttyä hyvästä mielestä, positiivisuudesta ja rakkaudesta ja tein ajatusleikin. Mietin kaikkea sitä, mitä rakastan. Lapsiani, läheisiäni, rakkaitani. Isää, äitiä, sisaruksiani. Aurinkoa, värejä, kiviä. Musiikkia, sinisiä hetkiä, suklaata. Tuntui hyvältä. Yritän pitää kiinni näistä tunteista koko päivän, iltaan saakka.
Saatan olla naiivi. Ajattelen niin, että kaikki se, mitä tunnen, heijastuu minusta ulospäin. Ajattelen unelmieni olevan hyviä asioita, joita tavoittelen. Alan tehdä työtä sen eteen, että unelmani kävisivät toteen. Se, mitä tunnen, on tärkeää, sillä se vaikuttaa kaikkeen, mitä teen. Olisiko sellainen hyvän kehä olemassa, että jos ajattelee asioista positiivisesti, niin se johtaa kohti jotakin parempaa. Tai voisiko olla niin, että hyvä tulee hyvä luo?
Tänään on suurenmoinen päivä. Tänään tapahtuu jotakin todella jännittävää ja hauskaa! Lähetän tälle päivälle positiivisen ajatuksen ja katson, mitä tapahtuu. Onko se totta, että kaikki, mitä lähetämme toisten elämään, palaa takaisin omaan elämäämme?
Mitä on mielikuvitus?
20.1.2015
”Köyhän ainut huvitus on runsas mielikuvitus” –riimitteli osuvasti Junnu Vainio.
Makustelin mielikuvitusta. Mieleeni nousi kuvia ja värejä, ihan niin kuin saisin ajatuksilleni näkyvämmän muodon. Meillä aikuisilla on tapana itse luoda lukkoja mielikuvitukselle. Emme uskalla päästää edes ajatuksiamme valloilleen, edes villeimmissä unelmissamme. Mitä voisimme menettää? Jokuhan saattaa pitää meitä ihan lapsellisina! Mielikuvituksen tuotteet kuitenkin nousevat jostakin, mitä olemme oikeasti kokeneet ja nähneet.
Mielikuvitus -sanaa käytetäänkin usein puhuttaessa lapsista. Minä olen niitä, joilla on aina ollut vilkas mielikuvitus. Olen antanut itselleni luvan kuvitella ja huvitella, toisinaan kuvittelen ihan mahdottomia! Näissä kuvituksissa ei ole mitään rajoja. Toisinaan yllätän itseni pelkäämässä pahinta, ajattelemassa sitä, mikä voi mennä pieleen. Taitaa olla niin, että kaikki, minkä ihminen voi kuvitella, se on jo olemassa.
Taas voimme oppia lapselta. Hänen keksiessään tarinankäänteitä, ei ole mitään rajoja. Sopivassa mielentilassa hän loruttelee ja lauleskelee omatekemiä riimejään, mutta yritäpä pyytää tällaista aikuiselta! Missä vaiheessa mielikuvituksemme painuu piiloon tai kutistuu?
Minä kuvittelin unelmatyöni. Siinä saan olla ihmisten kanssa. Saan kirjoittaa, luoda, musisoida. Saan laulaa, nauraa ja matkustaa. Onneksi olen perustanut Saivon! Se on luotu unelmia varten.
Runo ystävältä
20.1.2015
Kauniita asioita on vaikea piilottaa.
Voit tuoda ne esiin – eivät ne haalistu.
Puhdas sivu
valkea lehti,
tunne sanojen virta.
Älä epäröi
kertoa
aistiesi
kieltä.
-Kirsi Biskop-
Ystäväni puhuu minulle runollaan. Hän rohkaisee ja kannustaa kirjoittamaan. Hän tietää, mitä kirjoittaminen minulle merkitsee. Sanoja virtaa paperille, en estele niitä. Kirjoittaminen on minulle juuri sitä, että kuvaan sanoin aistieni kieltä, tunteitani. Olen aina halunnut kirjoittaa ja rakastanut sitä. Yläasteikäisenäkin kirjoitin 10-sivuisia aineita. Kunpa ne olisivat tallessa!
Kauniita asioita voi tuoda esiin niin monella tapaa. Kirjoittamalla, laulamalla, kuuntelemalla. Säveltämällä, nauramalla, rakastamalla. Nyt minulla on lupa kirjoittaa. Olen antanut itselleni luvan.
Elämän tyyli vai elämäntapa
21.1.2015
Olen pohtinut lifestyle -yrittäjyyttä. Tuo sana sisältää elämää ja tyyliä. Hauskaa! Niitä molempia minulla on. Toisaalta tuo sana on käännettynä elämäntapa, joka kuulostaa paljon staattisemmalta ja pysyvämmältä asialta, kuin tyyli. Kaikilla meillä on oma tapamme elää. Koska olen aloittanut yrittäjänä, minun tapani elää on sellainen, että yritän.
Olen luonut itselleni työpaikan. Halusin tehdä unelmieni työpaikan ja toteuttaa niitä asioita, joissa olen hyvä ja joista nautin. En kuitenkaan ole luonut työpaikkaa tyhjästä. Olen kerännyt sitä varten osaamistani ihan vain elämällä tätä elämää, opiskelemalla ja työskentelemällä ahkerasti eri työnantajien palveluksessa. Nyt otin riskin ja perustin yrityksen. Uskon niin paljon itseeni, että olen päättänyt tienata tällä sen, mitä tarvitsen ja toivottavasti enemmänkin.
Yleisesti puhutaan, että lifestyle -yrittäjyydessä työ kietoutuu elämään eikä toisinpäin. Siinä työtä ja elämää on hankala erottaa toisistaan. Kiinteätä liiketilaa ei tarvitsisi olla, sillä silloinhan sinut sidotaan sinne. Minä olen saanut mahdollisuuden päästä mukaan Hubiin, josta olen vuokrannut työpöydän. En siis ole kalliissa liiketilassa, mutta saan kuitenkin yhteisön, jossa on paljon samassa tilanteessa olevia ihmisiä, kuin minä. On ihanaa, kun on lähellä ihmisiä, joilta voi kysyä neuvoa tai ihan vain jutella ja nauttia kupillisesta kahvia!
Nyt voin valita itse huomiset työni. Voin valita, mitä teen ja voin valita, missä teen sen. Hassua on se, että sitä tulee noudatelleeksi kuitenkin vanhoja malleja, aamulla aletaan töihin ja vähintään 8 tuntia vierähtää työn parissa.
Haaveilen ääneen. Olen huomannut sellaisten haaveiden toteutuvan, jotka lausutaan ääneen.
Päivä digitalistina
29.1.2015
Pieni tyttö suuressa maailmassa. Siltä minusta tuntui, kun olin Helsingissä, Digitalistien tapahtumassa oppimassa asiakaskokemuksista ja kohtaamassa muita digitaalisessa maailmassa vaikuttavia ihmisiä. Suurimman vaikutuksen minuun teki lastenkirjailija Linda Liukas. Hänessä yhdistyi valloittava, ihana, innovatiivinen, rohkea ja kerrassaan suloinen olemus jäätävän älykkääseen ohjelmoinnin ja koodauksen asiantuntijuuteen. Vieläkin hengästyttää, kun vain ajattelen hänen esitystään. Vaikutuksen tekivät myös Tommi Tervanen (Kotipizza), Irmeli Rytkönen (Gigantti), Martti Lindholm (MTV), Anni Ronkainen (Google, pian Kesko) ja tietysti Ville Tolvanen.
Ennen viitattiin, nyt twiitattiin
Seminaarikokemuksetkin muuttuvat digitalisoitumisen myötä. Ennen seminaaripuhujat puhuivat itsekseen, pitivät oman luentonsa ja keskustelu tapahtui niin, että joku viittasi ja pyysi puheenvuoron. Nyt kaikilla on joku mobiililaite kädessään ja omia ajatuksia voi twiitata verkkoon, jossa kaikki pääsevät näkemään ne ja kommentoimaan niitä! Eikä vain seminaariin osallistuvat, vaan kaikilla muillakin aiheesta kiinnostuneilla ihmisillä missä tahansa on mahdollisuus olla mukana seminaarissa verkon kautta. Siinä hetkessä Twitterissä ja jälkeenpäin keskustelu jatkuu blogeissa ja verkkosivuilla.
Seminaarista jäi pitkäksi aikaa pureskeltavaa. On ihmeellistä huomata, miten rakkaus oli tärkeässä osassa tässäkin seminaarissa. Käytännössä näimme myös positiivisuuden voiman! Lohduttavinta oli kuulla Linda Liukkaalta, että ongelmat ovat vain pieniä ongelmia, jotka ovat liittoutuneita toisiinsa. En ala tulkitsemaan puhujien sanomaa, vaan päästän teidät Rakkaat lukijat itse seminaariin mukaan. Silloin, kun se teille parhaiten sopii.
Valve Digitalist Marketing Forum 2015.
Tyttö metsässä
9.3.2015
Minun elämäni on metsä. Elävä metsä, joka on täynnä tuoksuvia kuusia. Kuuset ovat surullisen oloisia, pitkiä ja laihoja. Puiden kapeat olkapäät ovat hieman lytyssä, pää kumartuneena alaspäin. Polku kulkee puiden lomasta, puiden juuret toisinaan tekevät polulle jännittäviä muhkuroita. Polku kiemurtelee, eikä aina ole näkyvissä se paikka, mihin olen seuraavan kerran pysähtymässä. Jatkan silti matkaa. Tunturimaisema antaa voimaa.
Olosuhteet vaihtelevat. Välillä saan riisuutua paahteessa, välillä kuljen punaisissa huopatossuissa. Etenen metrin kerrallaan, elän päivän kerrallaan. Tuoksu, metsän tuoksu on täynnä elämänvoimaa. Kuten minäkin! Tyttömäisellä elämänasenteella hyppelen eteenpäin ja iloitsen, kun kohtaan matkallani toisen samankaltaisen pikku pöntiäisen, kuin minä! Ehkä taivallamme hetken yhdessä ja polun risteyksessä tiemme eroavat. Mutta sitä ennen keitämme nokipannukahvit.
Kateellinen muurahaiselle!
Mikä voima on siinä, kun olemme yhdessä hiljaa! Voimme kuulla, kun havunneulanen putoaa puusta. Voimme seurata muurahaista, joka vie tuon neulasen omaan kotiinsa. Se on täysin keskittynyt siihen, mitä tekee. Ei mieti mitään muuta, vain yhtä asiaa kerrallaan. Sillä ei ole kiire, vaikka se ahkeroi työssään. Olen kateellinen muurahaiselle! Nuotion savu punoutuu tanssahdellen taivasta kohti, tuli saa poskemme punaisiksi. Ei pala yksinään puukappale nuotiossa. Se tarvitsee kaverin roihahtaakseen liekkeihin.
Matka jatkuu. Saan voimaa toivosta ja tarkoituksesta, muistan kiittää jokaisesta ilon ja valon säteestä. Matkan teko on tärkeää, paljon tärkeämpää kuin perille pääseminen. Mistä ikinä voin edes tietää, minne lopulta olen menossa? Eikä sillä ole väliäkään, tärkeintä on se, että minulla on suunta! Mutta tässä metsässä olen turvassa. Täällä saan olla rauhassa. Mikään vaara ei uhkaa, minun ei tarvitse pelätä. Voin syödä maasta marjoja. Voin juoda lähteestä vettä. Minulla on kaikki, mitään ei puutu. Missään muualla maailmassa ei ole samanlaista metsää. Eikä haittaa, vaikka välillä menisin samaa polkua edestakaisin, ajan saatossa polku muuttuu, maisema muuttuu. Niin minäkin.
Elämäni nuotiolla
Kun nyt istahdan oman elämäni nuotiolle, otan oman elämänunelmani käteen, syliin. Tarkastelen sitä kuin lapsi suurta lasipalloa, jonka sisällä on satuhahmoja ja vettä – ja jota ravistaessa sataa lunta. Näen isäni. Hän laulaa minulle, tyttärelleen, ja monille muille. Tyttö metsässä – on laulun nimi. Kuuntelen laulua omien tyttärieni kanssa. Niiden, jotka olivat minussa jo silloin, kun minä vasta olin oman äitini kohdussa. Kaikessa on suuri tarkoitus. Se tarkoitus on rakkaus.
Vapauden paradoksi
14.3.2015
Olen päättänyt, että tänään on vapaapäivä. Se tuntuu oudolta. Päättää, ettei tee mitään, mikä liittyy työhön. Yritän olla lasten kanssa, pelata ja leikkiä. Ajatukseni kääntyvät koko ajan työhön. Työ on niin alussa, ettei siitä kovin helposti voi pitää vapaata. Kenelle minulla on huono omatunto siitä, jos pidän vapaapäivän? Entä jos en halua pitää vapaata? Työni on minulle tärkeää juuri nyt. Minun on saatava miettiä, kirjoittaa, ajatella. Minulla on syyllinen olo vapaapäivästä. Paradoksaalista, eikö?
Olenko ”ansainnut” vapaapäivän? Olenko tehnyt tarpeeksi, että saan etuoikeuden nauttia siitä. Onko mahdollista lopettaa tällainen tapa ajatella ja vain nauttia? Entä, jos yritän nauttia vapaasta, mutten pysty nauttimaan, vaikka pitäisi!
Suoritan siis vapaapäiväni. Yritän tehdä mahdollisimman paljon kotihommia, ettei vain yhtään mene vapaasta hukkaan. Että nyt kun on kerran vapaapäivä, niin silloin ei mietitä työasioita. Taidan lähteä lenkille tuulettamaan ajatuksiani! Mitähän kuuntelisin radioarkistosta samalla…
Voi onnellisten olotilaa, kun aurinko meille lättyjä paistaa!
Paras syntymäpäivälahja
14.6.2015
Olen hämmentynyt siitä viestien tulvasta, jonka sain syntymäpäivänäni. Kaunis kiitos ihan jokaisesta viestistä! Siis yhtä moni ihminen ajatteli minua eilen. Kiitos! 43 vuotta! Onko 43 vuotta paljon, vai vähän? Nuorena ajattelin, että 43-vuotias on ikäloppu. Nyt luulen – ja toivon olevani nuorekas.
Äiti oli yllättänyt minut kukalla. Tosin en tunnista sitä, mutta ehkä joku teistä osaa auttaa! Sain myös ihanan yllätyspäivällisen ja täytekakkua, jopa kuohuviiniä ja kirjan. Mutta lahjoista parhain oli tyttäreni kirjoittama tarina. Hän aikoi myös piirtää siihen kuvat ja toivoo, että tekisimme siitä yhdessä kirjan.
Huldan luvalla julkaisen tämän tarinan. Sain sen häneltä sähköpostilla ja hän on kirjoittanut sen ihan itse tietokoneella. Se on suora sitaatti, ja ymmärrettävästi 7-vuotiaalla ei vielä ihan kaikki pilkut ole paikoillaan.
7-vuotias tyttäreni Hulda kirjoittaa näin:
Olipa kerran perhe, johon kuului koira Rekku, pikku Matti, isosisko Miranna, heidän äiti Tanja ja isä Jani. Se oli siis Savilaaksojen perhe.
Miranna oli 12 vuotta, pikku Matti oli 1 vuotta, heidän äiti Tanja oli 36 vuotta ja isä Jani oli 48 vuotta.
Eräänä päivänä pikku Matti meni Mirannan kanssa pihalle. Mirannalla soi puhelin juuri, kun hän oli pikku Matin kanssa hiekkalaatikolla. Hän meni katokseen puhumaan sen puhelun. Se oli väärin, että Miranna jätti pikku Matin yksin hiekkalaatikolle, sillä pikku Matti lähti tallustelemaan (YKSIN) metsään. Kun Miranna vihdoin lopetti pitkän puhelunsa, hän meni takaisin hiekkalaatikolle. Hän huomasi, että pikku Matti oli karannut. ”Varmaan metsään”, ajatteli Miranna mutta nyt ei ole aikaa ajatella. Hän lähti hakemaan äidiltään Tanjalta apua. Äiti huolestui ja sanoi: ”Voi meidän pikku Matti raukkaa”. He lähtivät etsimään pikku Mattia. Muut etsivät metsästä, paitsi Miranna, joka haahuili onnettomana etupihalla. Yhtäkkiä kuului metsästä,” Titto maaja”, (eli iso marja) sehän oli pikku Matti. ”MEIDÄN PIKKU MATTI!”, huusi äiti metsän siimeksistä. Mutta nyt se pitää vain löytää. ”Hei!”, huudahti Miranna, ”Rekkuhan voi auttaa”. Sitten Miranna huusi: ”Rekkuu, ffiiuufi, tänne!” vihelsi Miranna. ”Rekku, tehtäväsi on etsiä pikku Matti metsästä ja varohan että et eksy sitten itse sinne.”
Tarina Savilaakson perheestä loppuu valitettavasti tähän, mutta älä huoli, tarinoita tulee kyllä uusia. Näkemiin nyt!
Joulun 24 askelta
Joulukalenteri 2015
Minne menet, tuuli?
Eteenpäin, joulua kohti!
Lähde mukaan!
Myötätuulen kainalossa pääset pois
marraksen mustasta.
Mitä pahaa on suorittamisessa?
Systemaattisessa tekemisessä, kurinalaisessa työssä.
Tuuli on viisas.
Ole sinäkin ja kuuntele, mitä asiaa tuulella on.
Joku on valjastanut tuulen voimakseen, tee sinäkin niin.
Sen sijaan että jääräpäisesti taistelet tuulta vastaan, mieti,
miten voisit tanssia lumimyrskyssä.
Kysyn viisaammalta neuvoa. Käännyn lapseni puoleen.
”Mitä sinulle tulee mieleen suorittamisesta?”
”Rata!” (Innostuneesti) ”Tai uimamerkki!” (Vielä innostuneemmin)
Lapsi ajattelee suorittamisen olevan sitä, että kun tekee jotakin, saa jotakin. Parhaimmillaan se voi olla kannustusta, tai se voi olla ihan konkreettinen merkki, tarra, hymynaama tai opettajan kiitos. Oli miten oli, saaminen on kivaa.
Sanotaan, että elämä on suorittamista. Niin onkin! Ja mitä pahaa siinä on? Päivä kerrallaan vaellamme tässä ajassa ja vaikka nyt on pitkä pimeä edessä, voittaa sen pieni liekki valaisemalla yhden kokonaisen huoneen. Saimme sunnuntaina sytyttää 1. adventtikynttilän. Pian on joulu!
Sain idean joulukalenterista. Sellaisesta, jota suoritetaan joka päivä! Tuo kalenterin kehys on itsessään Perfect Home -mallistosta, mutta tämän idean voi toteuttaa missä tahansa, vaikka itse rautalangasta vääntämässä kehyksessä, johon on laitettu 24 koukkua tai koloa. Haluan antaa lapsilleni jouluyllätyksen joka ikinen päivä ennen joulua. Tämä jouluyllätys on täynnä rakkautta! Tietoisesti pohdin ja mietin, mitä lapseni rakastavat ja annan sitä heille. Tiedän heidän ilahtuvan varmasti.
Ripustan koukkuun pienen punaisen kassin, jossa on käärö. Ensimmäinen viesti kuuluu näin:
Hei!
Lähdettekö kanssani jouluun?
Tuletteko matkalle joulua kohti?
Voi, kuulitteko?
Mikä kilahti, mikä vilahti?
Se olin minä, pikku tonttunen,
jätin sinulle oman kulkusen!
Tehtäväsi on joka ikinen ilta
soittaa tätä kelloa,
iltarukouksen jälkeen.
Säilytä tätä vaikka tyynyn alla,
ettet vain unohda.
Sillä siitä minä muistan
tulla luonasi käymään.
Jouluun on 24 askelta.
Ja tämä askel on ensimmäinen.
Enää 23 askelta ja sitten nähdään!
Rakkain terveisin: Tonttu
Ja niin lapset illalla kilistelevät kulkusta, muistuttaakseen tontulle, että hän kävisi yöllä hiippailemassa meilläkin! Mitä rakkauden tekoja minä aion antaa lapsilleni lahjaksi muina päivinä? Mitkä ovat muut seuraavat askeleleet kohti joulua?
Pussukasta tulee löytymään
- 2.12. lupaus siitä, että iltasatuna tänään aloitetaan jouluinen kirja nimeltä Kaksitoista lahjaa joulupukille (Mauri Kunnas).
- 3.12. lupaus hemmottelusta iltasaunassa, jolloin lapset saavat jalkahoidon ja -hieronnan aikuisilta.
- 4.12. aarrekartta, joka johtaa korin luo, joka on täynnä askartelutarvikkeita; erivärisiä pahveja, papereita, kimalluksia, hiutaleita, paljetteja… Illalla lapset saavat askarrella joulukortteja sisaruksille ja isovanhemmille.
- 5.12. liput Santa Parkiin, joulupukin luolaan, jonne lapset pääsevät leikkimään.
- 6.12. tieto siitä, että pakasteessa on piparitaikina vain tyttöjä varten, jotta he saavat leipoa illalla piparkakkuja.
- 7.12. lupaus siitä, että he saavat koristella piparit.
- 8.12. lupaus siitä, että illalla äiti tulee lasten kanssa mukaan leikkiin, ja lapset saavat päättää, mikä leikki se on.
- 9.12. toive siitä, että lapset katsoisivat jotkut lelut, jotka he haluaisivat antaa Toivon tori -kirpputorille.
- 10.12. kutsu Kauneimmat joululaulut -tilaisuuteen koko perheen kanssa yhdessä.
- 11.12. lupaus maalaushetkestä kylpyhuoneessa, jolloin koko kylpyhuone valjastetaan lasten taideteoksien tekemistä varten.
- 12.12.uimaliput, joten koko perhe pääsee tänään uimaan.
- 13.12. pullaresepti, jolloin lasten kanssa leivotaan joulupullaa.
- 14.12. toive siitä, että lapset tekisivät tontulle joulurunon.
- 15.12. annetaan lapsille kamera, ja pyydetään ottamaan tontulle maailman paras joulukuva.
- 16.12. on isin ja tyttöjen peli-ilta. Tytöt saavat kumpikin valita oman lauta- tai korttipelin isin kanssa pelattavaksi.
- 17.12. kutsu pikkujoulujuhliin. Juhlat vietettäisiin ulkona, elävän tulen äärellä, jossa joisimme kuumaa kaakaota ulkona, tonttulakit päässä.
- 18.12. lupaus kynttiläsaunasta, jonne tehdään jääjäätelöä (ns. jäätelömuoteilla jäädytetään vettä, jolloin lapsetkin jaksavat saunoa pidempään, kun he saavat leikkiä jääjäätelöillä).
- 19.12. pyyntö lasten vaatekaappien siivouksesta lempimusiikin tahdissa.
- 20.12. lupaus koko perheen yhteisestä luisteluretkestä.
- 21.12. resepti joulukakusta, joka leivotaan illalla.
- 22.12. pyyntö mennä pipareiden ja glögin kanssa kylään naapurin mummon luokse.
- 23.12. toive pienestä joululaulutuokiosta, jossa jokainen saa valita yhden laulun, jonka haluaa kuulla. Otetaan soittimia ja tehdään omat joulusovitukset juuri näihin lauluihin!
- 24.12. puiset figuurit, joiden kanssa tehdään oma joulukuvaelma hyödyntäen Lasten Raamatussa olevaa joulun kertomusta. Muistutus siitä, että nyt ollaan perillä joulussa, joulun rauhassa. Nyt on aikaa leikkiä ja pelata ja nauttia joululomasta.
Julkaisen pienet joulukääröt blogissani aina päivää ennen askeleen ottamista. Ole hyvä, saat toki matkia ideaa! Ja jos keksit vielä jotakin paljon hauskempaa, niin kerro ihmeessä siitä vaikkapa kommentoimalla tätä kirjoitusta. Pidätän oikeudet muutoksiin.
Mukavaa matkaa kohti joulua!
Toisen päivän yllätys
Joulukalenterini on rakkauden tekoja. Tonttu jättää pussukan, jossa on tärkeä viesti lapsille.
Toisen päivän yllätys on tällainen:
Hei tytöt!
Taisitte löytää yllätykseni eilen!
Kuulin illalla kellon kilinää…
Ja sekös punaisille tossuilleni
tarkoitti melko vilinää!Arvatkaapas minkä kirjan
löysin teidän kaapista?
Se kertoo joululahjoista ja
tietysti joulupukista!Tämä on määräys vanhemmille,
tätä kirjaa täytyy lukea –
ja lasten täytyy iltasatu todella tarkkaan kuunnella.
Ihan joka ilta, on joulutarinan aika.Jouluun on 24 askelta.
Ja tämä askel on toinen.
Enää 22 askelta ja sitten nähdään!Rakkain terveisin tonttu
Kolmannen päivän yllätys
Kolmannen päivän yllätys on tällainen:
Hei tytöt!
Täytyy valmistautua jouluun, huomaatko, miten lähellä joulu jo on!
Jos itsekin voi hyvin ja jaksaa hymyillä, voi joulukin tulla paremmalla mielellä.
Mikäpä toisi paremman mielen, kuin ihana sauna!
Tervan tuoksua kiukaalle, jo kirkastuu ajatuksen juoksu!Ja siihen vielä hemmottelut, jalkakylpy pienille varpaille.
Hierontaa, tottakai –
se tekee niin hyvää.Illalla pääsette hemmottelusaunaan isin ja äidin kanssa.
Enää 21 askelta ja sitten nähdään!
Rakkain terveisin tonttu
Neljännen päivän yllätys
Neljännen päivän yllätys on tällainen:
Hei tytöt!
Kiitos siitä, miten reippaita olitte aamulla!
Oli ilo seurata teitä, kun teitte aamutouhuja.Illalla saatte taiteilla, joulukortteja askarrella!
Ainakin isosiskoille ja vaarille ja mummolle,
ja ukille oma, tietenkin!
Ja sitten kortit postihin.Enää 21 askelta ja sitten nähdään!
Rakkain terveisin tonttu
Viidennen päivän yllätys
Hei tytöt!
Kiitos joululauluista, joita kuuluu aina illalla!
Kiitos myös kellojen soitoista, te olette olleet tarkkana.
On ilo pyytää teitä tänään
Santa Parkiin vieraaksi!
Minäkin olen siellä! Ja muutama minun kaveri.
Muistakaa tervehtiä ystävällisesti ihan kaikkia tonttuja,
– ette koskaan voi arvata, kuka minä olen!
Äiti varmaan mielellään lähtee teidän mukaan!
Enää 19 askelta jouluun!
Rakkain terveisin tonttu
Kuudennen päivän yllätys
Hei tytöt!
Kiitos kivasta päivästä!
Ja kiitos ystävällisistä sanoista.
Arvatkaa mitä täytyy tehdä,
ennen kuin joulu voi tulla?
Täytyy leipoa!
Piparkakkuja!
Tehkääpä kunnon satsi, että
siitä riittää jouluun asti.
Ja tarpeeksi paksuja,
ettei äiti tee niistä mustia lastuja.
Jee!
Enää 18 askelta jouluun!
Rakkain terveisin tonttu
Seitsemännen päivän yllätys
Hei tytöt!
Kiitos piparkakuista!
Olipa ne makeita!
Vaan voisitteko vielä niitä koristella?
Sitten olisi hauskempi herkutella…
Arvatkaa mitä!
Enää 17 askelta jouluun!
Rakkain terveisin tonttu
Kahdeksannen päivän yllätys
Hei Tytöt!
Leikkikää lapset, leikkikää!
Leikkikää niin, että aika menettää merkityksensä.
Leikkikää paljon, sillä leikkimällä opitaan uusia asioista.
Tänään teidän leikkiinne osallistuu äiti!
Eikä siinä vielä kaikki.
Te saatte itse päättää, mikä se leikki on!
Illalla, kun päivällinen on nautittu ja sen jäljet yhdessä siivottu,
on leikin aika.
Arvatkaa mitä!
Enää 16 askelta jouluun!
Rakkain terveisin tonttu
Yhdeksännen päivän yllätys
Hei tytöt!
Ihanan reippaita olette olleet, kilttejä tyttöjä kerrassaan.
Voi, miten paljon teillä on leluja!
Kaikki kaapit pullollaan, siellä ja täällä ja tuolla!
Kaikilla lapsilla ei leluja ole.
Mitä, jos antaisitte oman lelun lahjaksi toiselle lapselle?
Siitä tulisi hyvä mieli paitsi sinulle, niin minulle!
Viekää lelu Toivon Torille, sieltä se löytää uuden ystävän luo.
Arvatkaa mitä!
Enää 15 askelta jouluun!
Aika pian me nähdään!
P.S. Hauskaa, että keksitte vielä äitinne luistelemaan.
Liikunta ja ulkoilma tekee hänellekin hyvää!
Rakkain terveisin tonttu
Kymmenennen päivän yllätys
Hei tytöt!
Kiitos lumilyhdystä!
Tänään on ihana ilta, saatte joululauluja laulaa.
Ja piparia maistaa ja glögiäkin kenties.
Menkää illalla koululle, Hulda tietää minne.
Ja laulakaa niin että kuuluu napapiirille asti.
Menee aikakin nopeampaa.
Arvatkaa mitä!
Enää 14 askelta jouluun!
Rakkain terveisin tonttu
Yhdennentoista päivän yllätys
Hei tytöt!
Haluaisitteko maalata? Vaikka kylpyhuoneessa!
Tehkää joulutaidetta, pieniä sieviä tauluja!
Muistakaa myös huilata,
ettei kohta harmita.
Ja jäljet tietysti siivota,
ihan kunnolla.
Arvatkaa mitä!
Enää 13 askelta jouluun!
Rakkain terveisin tonttu
Kahdennentoista päivän yllätys
Hei tytöt!
Talvileikit ovat parhaita, niissä saa olla ulkona!
Eikö tänäänkin voisi luistella?
Olla oikea jääprinsessa!
Kuuntelethan ystävää?
Riidat ei johda mihinkään…
Arvatkaa mitä!
Joulumatka on jo puolivälissä!
Enää 12 askelta jouluun!
Rakkain terveisin tonttu
Kolmannentoista päivän yllätys
Hei tytöt!
Tänään leivotaan joulupullaa!
Oletteko mukana?
Tehdään kunnon taikina,
leivotaan oikeita korvapuusteja!
Arvatkaa mitä!
Enää 11 askelta jouluun!
Rakkain terveisin tonttu
Neljännentoista päivän yllätys
Hei tytöt!
Olipa vain hyviä joulupullia, kiitos!
Tänään minulla olisi vain pieni pyyntö soma.
Kirjoittakaa minulle jouluruno oma!
Sellainen, josta tulisi tontulle hyvä mieli.
Menisi pois joulustressi ja tulisi tilalle iloinen odotus.
Arvatkaa mitä!
Enää 10 askelta jouluun!
Hip, hei – kohta tullaan jouluun!
Rakkain terveisin tonttu
Viidennentoista päivän yllätys
Hei tytöt!
En löytänyt joulurunoa mistään,
vaikka kuinka etsin!
Mutta mahtavat löylyt oli ja ihan puhdas sauna!
Odottelen siis sitä runoa.
Ja sitten kun se on valmis, niin
ottakaa siihen sopiva jouluinen kuva!
Isänne varmaan antaa kameraa lainaan.
OIKEASTI!
Vain yhdeksän askelta jouluun!
Rakkain terveisin tonttu
Kuudennentoista päivän yllätys
Edellisen päivän tehtävänä tyttöjen oli määrä tehdä tontulle runo. Heidän runonsa kuului näin:
Höpsö ja hauska tonttu pikkuinen,
istuu ja hymyilee.
Hän hiippailee ja sytyttää kynttilän,
kun hän odottaa kutsua vierailulle joulupukin pajaan.Ensin lasten täytyy mennä nukkumaan,
Hulda ja Hilda 15.12.2015
sillä tonttua ei saa huomata kukaan.
Joulukalenterini on rakkauden tekoja. Tonttu jättää pussukan, jossa on tärkeä viesti lapsille.
Kuudennentoista päivän yllätys on tällainen:
Hei tytöt!
Kiitos joulurunosta! Se on aivan mahtava!
Tänään on isin ja tyttöjen peli-ilta.
Kumpikin saa valita oman lautapelin tai korttipelin ja
isi pelaa kanssanne!
Tärkeintä ei ole voittaminen, vaan pelaaminen.
Odottelen vielä kuvaa. Kumpikin tyttö voisi ottaa oman kuvan,
jonkun sellaisen, joka liittyy jouluun!
Kännykkäkameralla tulee varmasti ihan hyvät kuvat.
Niin hei, arvatkaa mitä!
Vain KAHDEKSAN askelta jouluun!
Rakkain terveisin tonttu
Seitsemännentoista päivän yllätys
Hei tytöt!
Kiitos hienoista kuvista! Nyt on aika juhlia!
Pidämme pikkujoulut!
Ja koska ne on ihan pikkujoulut, ne on ihan pienen pienet juhlat.
Ne pidetään ulkona, tähtitaivaan alla.
Elävän tulen loisteessa.
Voit ottaa mukaan juomista, ehkä vähän piparia, paistatko kenties makkaran?
Oi että!
Enää seitsemän askelta jouluun!
Rakkain terveisin tonttu
Kahdeksannentoista päivän yllätys
Hei tytöt!
Mahtava ilta oli eilen! Kiitos!
Niin paljon laulavia, tanssivia, temppuilevia tonttuja…
Ja miten ihanat juhlat ulkona, oikeat pikkuiset joulujuhlat!
Tänään hemmotellaan, joohan!
Mennään KYNTTILÄSAUNAAN!
Otetaan jääjäätelöä mukaan ja nautitaan oikein kunnon löylyistä.
Voi sentään!
Vain viikko jouluun, hui nyt jo jännittää!
Rakkain terveisin tonttu
Yhdeksännentoista päivän yllätys
Hei tytöt!
Täytyy tehdä myös vähän hommia, että joulu voi tulla.
Huldalla on oikein siisti vaatekaappi, hienoa!
Mutta pikkuinen Hilda… Sinun kaappisi täytyy siivota.
Laita lempimusiikkia soimaan ja alkakaa äidin kanssa yhdessä touhuta!
Hulda voisi samalla vaikka järjestää yhden lelulaatikon. Äiti tietää minkä.
Aika jännää, eikö?
Enää kuusi yötä jouluun.
Rakkain terveisin tonttu
Kahdennenkymmenennen päivän yllätys
Hei tytöt!
Nyt täytyy harjoitella joulunvieton tärkeitä taitoja.
Yksi tärkeimmistä taidoista on rakastamisen taito.
Toinen tärkeä taito on puhua toisille ystävällisesti.
Tänään harjoitellaan näitä asioita ihan koko päivä.
Enää NELJÄ yötä jouluun.
Rakkain terveisin tonttu
Kolme yötä jouluun on
Hei tytöt!
Lukekaa eilinen kirjeeni uudelleen.
Enää KOLME yötä jouluun.
Rakkain terveisin tonttu ’
Kaksi yötä jouluun on
Hei tytöt!
Naapurissa asustaa yksinäinen mummo.
Hän varmasti ilahtuisi, jos menisitte kylään!
Ottakaa piparia ja glögiä mukaan.
Enää kaksi, vain kaksi yötä jouluun!
Rakkain terveisin tonttu
Yksi yö jouluun
Hei tytöt!
Voi, miten mummo ilahtui, kun kävit Hilda kylässä!
Ilo, ilo, ilo välkkyi hänen silmissään, kiitos!
Enää yksi yö jouluun!
On aika koristaa joulupuu juhla-asuun!
Autattehan siinä ja jouluvalmisteluissa isiä ja äitiä!
Kakkukin pitää leipoa, ehdittekö tänään?
Montako yötä jouluun?
Rakkain terveisin tonttu
Jouluaatto
Hei tytöt!
Tänään se on, jouluaatto!
Joulupukki pyysi minua jo laittamaan osan lahjoista kuusen alle,
mutta niihin EI SAA KOSKEA! Ennen kuin joulupukki antaa luvan.
Paitsi yhteen, joka on olohuoneen pöydällä.
Tänään saamme nauttia kaikesta siitä, minkä eteen olemme tehneet työtä.
Tänään syödään hyvin ja ollaan yhdessä.
Käydään saunassa ja haudoilla, laittaudutaan kauniiksi iltaa varten.
Joulun evankeliumi saattelee meidät juhlapöytään.
Ihanaa, kun teillä on loma! Ja isosiskotkin ovat tulleet – huippua!
Jaksakaahan olla reippaana!
Rakkain terveisin tonttu
Alkukesän ajatuksia
27.6.2016
”Jos olisi iso järvenselkä, niin katse yltäisi pitemmälle ja saattaisi löytyä sininen ajatus…”
(Veikko Huovinen, Havukka-ahon ajattelija)
Olen nähnyt 44 erilaista Juhannusta. Monissa niistä on ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Harvoin olen kuitenkaan viettänyt juhannusta kotona! Nyt tein sen. En voi väittää nauttineeni joka sekunnista.
Tämän juhannuksen parasta antia oli ihana ruoka – kesän grilliherkut ja uudet perunat sillien kera kuuluvat jokaiseen juhannukseen. Saimme myös ihan kunnolla levätä – nukkua pitkään ja nauttia hitaista aamuista. Herään todellisuuteen, jossa lasten takia ei tarvitse enää herätä.
Jos joskus – niin juhannuksena voi ajatella sinisiä ajatuksia! Siniristilippu oli salossa yli yön. Juhannusaattona kiipesimme Syväsenvaaran näköalatorniin, josta katse ylsi kauas Yläkemijoelle asti. Sininen taivas loi upean pohjan valkoisille hattarajunille, joita kulki taivaita pitkin – kunnes koko taivaankannen täyttivät sinimustat pilvet. Puhuttelevaa sekin. Ukkosen poika soitti suurella patarummullaan meille juhannusfanfaarit.
Miksi Juhannuksesta puhutaan keskikesän juhlana? Rovaniemellä kesä on vasta alkanut – muutama viikko sitten satoi lunta!
Ja viikonloppuna nähtiin kaikki mahdolliset säät; välillä satoi rakeita ja välillä salamoi. Alkukesä nyt on, vaikka kuka väittäisi mitä.
Liian paljon hyttysiä
En ihan äkkiä keksi, mitä inhoan enemmän kuin hyttysiä. Ne vainoavat minua. Välittömästi, kun menen ulos, ne tulevat sankoin joukoin kimppuuni. Ärsyttävästi törmäilevät ihooni ja inisevät korvan juuressa. Olen toden totta hankkinut kaikki mahdolliset vermeet näiden ötököiden karkottamiseksi. mutta sitä tuhannen euron hyttysansaa en vielä ole ostanut.
Ainoa keino on pukeutua niin, että hyttysten törmäily ei tunnu. Tämä edellyttää siis sateenpitävää tuulipukua. Kumppareita ja kunnon lakkia – mieluummin vielä huppu päähän, niin eivät pääse niskan puolelta imemään. Ja vaikka tulee kuuma, niin se ei haittaa. Mieluummin hikoilen kuin annan hyttysten syödä minut. Sellaista myrkkyä ei ole keksittykään, mikä hyttyset minun kimpustani karkottaisi pois. Mutta silloin, kun sataa kaatamalla vettä – ei ole hyttysiä! Ähäkutti – minäpä menin kaatosateella kitkemään rikkaruohoja. Mahtoi hyttysiä harmittaa.
Mummomuskarilaisten kanssa lauloimme tällä viikolla Mummon kaappikellosta.
”Nuorikkona mummo kerran lahjaks kellon sai. Silloin oli päivä mittumaarin. Kellon oli tehnyt käsi vaarin. Onni pirtin täytti, totta kai.
Päivät silloin lipuivat kuin joutsenet ne vain, riemu arjestakin teki silloin sunnuntain. Kello raksutti onnea pelkkää.” (Matti Louhivuori)
45 000 askelta Lontoossa
Kirjoitus häämatkalta 23.1.2017
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.
15 vuotta sitten olimme Vaattungin kämppäkartanossa pienissä häissä. Oli yli 20 astetta pakkasta. Rovasti Ilmo Pulkamo vihki meidät ulkona, laavulla, kirkkaan tähtitaivaan alla ja elävän tulen äärellä. Siinä me vannoimme toisillemme, että tahtoisimme olla yhdessä myötä- ja vastamäessä. Paljon on tapahtunut 15 vuoden aikana. Kaiken rakkaus on kestänyt ja se on ollut pitkämielinen ja lempeä. Se ei ole katkeroitunut, eikä enää muistele kärsimäänsä pahaa. Rakkaus on päätös, jota ei ole ollut aina helppo pitää. Mutta nyt kiitän, että olen tässä. Ja jos minulla ei olisi rakkautta, ei minulla olisi mitään muutakaan.
Olimme siis juhlimassa rakkauttamme ja teimme sen aikuisten kesken matkustamalla Lontooseen. Ilman suoraa lentoyhteyttä olisimme saattaneet valita jonkun muun kaupungin.
Elämä on lahja ja elämä on juhla. Oli ihmeellistä päästä ensimmäistä kertaa Englantiin! Lontoo näytti maalaistytön silmin valtavan suurelta. Kaupungissa asuu noin 8 miljoonaa ihmistä, sekin tuntuu ihan hullulta! Kaunis arkkitehtuuri puhutteli minua, Rovaniemen kaupungin profiili näyttää niin vaatimattomalta tuon historiaa huokuvan metropolin rinnalla. Lyhytkin vierailu tiiviisti rakennettuun miljööseen saa arvostamaan tilaa ja rauhaa. Ikinä en ole nähnyt niin paljoa ihmisiä yhtä aikaa, kuin lauantai-iltana Lontoossa!
Ruuhkaisen keskustan vasemmanpuoleinen liikenne pelottaa ja saa säikkymään. Toisaalta julkisen liikenteen nerokkuus mahdollisti liikkumisen lyhyessä ajassa laajalla alueella. Tällä reissulla tuli lisäksi käveltyä todella paljon – parhaimmillaan 25650 askelta päivässä!
Vaikka ostoksia ei juuri pieniä tuliaisia lukuunottamatta tehtykään, voi kaupoissa kävely olla mukavaa viihdettä! Tavaratalojen osastot olivat erittäin kauniisti ja väljästi sisustettuja – tuotteet pääsivät huikealla tavalla esille, kun niille oli tilaa ja somistusten yksityiskihtiin ja valaistuksiin oli kiinnitetty huomiota.
Lontoo on lukemattomien mahdollisuuksien kaupunki, jossa näki ihmisiä kaikista maanosista ja kuuli myös hyvin monia kieliä. Myös oma kielipää sai kerralla virkistyä, kadonneet sanat löytyvät pikkuhiljaa ja vieras kieli tuntuu taas päivä päivältä tutummalta. Aivot saivat jumppaa kun muisteli vieraskielisiä sanoja.
Yksi loman kohokohta oli löytää suomalainen ystävä, joka kutsui meidät kotiinsa kylään. Näin pääsimme näkemään ja kokemaan jotakin ennalta suunnittelematonta, uutta ja ihmeellistä! Kiitos Sanna Osbourne! Oli myös mahtava päästä tutustumaan Woodford Wellsin kirkkoon. Nyt sain nähdä elävänä sen, mistä olin kuullut anglikaaniystävien puhuvan Suomessa vieraillessaan.
Aurinko helli meitä koko reissun! Ilma oli täydellinen, suorastaan keväinen. Oli ihana kävellä valtava Hyde Park läpi. Siellä tuntui olevan läsnä Lontoon juokseva kansa. He juoksivat yksin tai ystävän kanssa – jopa juoksevia ryhmiä tuli vastaan. Ja vain shortsit jalassa oli hyvin monilla!
Vaikka Lontoossa asuisi vuoden, ei siellä kaikkeen ehtisi tutustua kuitenkaan. Jopa musikaalivisiitti jäi ensi kertaan, kun oli mukava keskittyä vain makuihin ja tuoksuihin ja siihen, mitä on olla yhdessä oman rakkaan kanssa. Oli luksusta elää hetkessä ja mennä sinne, minne jalat kävelivät sen suurempia suunnittelematta.
Kaipasin kovasti tyttöjä ja ajattelin, että seuraavan kerran otamme heidät mukaan! Lontoolla olisi paljon annettavaa myös lapsille!
Unelmien kylpyläelämys
18.9.2017, siskon kanssa reissussa
Keski-Euroopassa osataan kylpeä. Löysimme siskoni kanssa Zürichistä upean Thermalbad & Spa Zürich -nimisen kylpylän, jota ei löytynyt turistioppaista. Siksipä kylpylässä olikin asiakkaan paikallisia ihmisiä. Halusin kirjoittaa teille kokemastamme kylpyläelämyksestä. Olisi mahtava saada myös Suomeen saada tuollainen kohde. Koska kylpylässä ei saanut kuvata, olen tässä yhteydessä lainannut kylpylän verkkosivuilta kuvan. Klikkaamalla kuvaa pääset kylpylän omille sivuille.
Hiljainen tila
Kylpylä on tehty entiseen tehtaaseen. Siellä on upeita kivihalleja ja holvikaaria. Tulemme kylpylän aulaan. Tila on somistettu kivillä, joista osa on saanut siivet. Tunnelmallisia lyhtyjä palaa huoneessa, jossa on monia oleskelunurkkauksia. Muhkeita sohvaryhmiä on sijoitettu tilaan. Siellä on myös isoja tyynyjä, joilla voi istua lattialla. Rauhallinen musiikki soi ja saattelee meidät käytävää pitkin pukuhuoneeseen.
Käytävän keskellä on upea allas, jossa on kauniita valoja ja kynttiläkoristeita. Veden lorina vie ajatukset pois kiireestä ja mieto, puhdas tuoksu saa meidät hengittämään syvään. Kaikki ovat ihan hiljaa. Kukaan ei puhu, vain kuiskailee. Hiljaisuutta kunnioitetaan.
Pukuhuoneessa on tunnelmallisia pieniä huoneita, joissa on puupinnat ja lavuaarit. Riisuudumme kuin suuressa muotivaateliikkeen pukukopissa. Asetamme päällysvaatteemme kaappeihin, unisex –tilassa kävelee miehiä ja naisia.
Kymmenen vaiheen kylpylärituaali
Kylpyläelämys etenee asteittain. Tehdashallin miljöö on puhutteleva. Tila on kaikuva, mutta se ei haittaa, sillä äänet ovat miellyttäviä. Ensin lämmin suihku, sitten mahdollisuus jalkakylpyyn. Mieto höyrysauna lämmittää ihon ja on aika mennä ensimmäiseen altaaseen. Sen pienesti poreilevat kuplat vain hellästi hyväilevät ihoamme, olemme melkein koko ajan hiljaa, välillä kuiskuttelemme. Nautimme vedestä ja upeasta tilasta.
Kaikki kyltit ovat vain saksan kielellä, mutta numeroista ymmärrämme, minne suuntaamme seuraavaksi. Elämys etenee altaasta toiseen, saunasta toiseen, tilanteesta toiseen. Välillä on luvassa ihon kuorinta ja altaiden lämpötila kasvaa koko ajan. Välillä on mahdollisuus kellahtaa lepäämään lämmitetylle kivisängylle, joka puolella on rauhallista ja meditatiivinen musiikki soi ihanasti rauhoittaen taustalla.
Kattoterassin upea allas mykistää. Sataa vettä ja kylmä sadevesi tuo upean kontrastin tilanteeseen, jossa istumme katolla kuumassa kylvyssä sateen ropistessa kasvoihin. Kun koko kylpylärituaali oli käyty läpi, oli keho onnellinen ja rentoutunut.
Kun Lapland Hotels on nyt tekemässä Rovaniemelle Valionrantaan hotellia, niin ehkäpä tällainen kylpyläelämys voisi olla aikamoinen myyntivaltti. Kylpyläelämykseen voisi vielä yhdistää avantouinnin yhtenä eksoottisena lisämausteena.
Arvaatkos mitä? Kylpylä oli paikallisten nuorten parien treffipaikka. Seinillä oli kylttejä paitsi siitä, että ollaan hiljaa – myös siitä, että kylpylässä oli seksin harrastaminen kielletty. Sellaiseen kylttejä harvoin missään näkee.
Löydät kylpylän sivut täältä.
Joulufantasia kasvattaa yhteisöllisyyteen
11.12.2017
Joulufantasia on joulun ajan ohjelma, joka sopii joulukaupunki Rovaniemen tapahtumatarjottimelle aivan erinomaisesti. Kyseessä on toiminnallinen esitys, jossa yleisö pääsee kaikilla aisteillaan mukaan joulun satuun. Minä ja tyttäreni olemme mukana esityksessä. Esitämme kaikki tonttuja. Luettuani ääneen Lapin Kansan kritiikin esityksestä, sanoi tyttäreni Hulda: ”Ei kyllä ollut kovin kivasti sanottu. Äiti ei mennä enää Joulufantasiaan, jos se kerran on noin huono esitys.”
Tämä kirjoitus syntyi juuri siksi, että olen saanut selittää lapselleni, ettei hän ole epäonnistunut tontun roolissa. Vaikka kriitikko ei pitänyt esityksestä, siinä oli paljon hyvää. Kriitikon ei kuulu ajatella, miten paha mieli tekijöille voi tulla kritiikistä. Hän teki parhaansa ja oli varmasti itse tekstiinsä tyytyväinen. Minä taas olen omin silmin nähnyt tyytyväisiä katsojia Pöykkölässä, johdatellessani heitä leikkiin ja tarjoillessani heille joulupuuroa. Ja koska olen sisällä esityksessä, haluan kertoa oman näkemykseni Joulufantasiasta.
Joulufantasia opettaa eläytymistä
Parasta Joulufantasiassa ovat yhteisöllisyys ja ylisukupolvisuus! Joulufantasia on täyttänyt paikkansa ja osoittanut vahvuutensa yhdistämällä paikallisia tekijöitä. Joulufantasia yhdistää perheitä, isovanhempia ja lapsia. Se kasvattaa yhteisöllisyyteen ja yhdessä toimimiseen ja opettaa lapsille paljon eläytymisestä ja esiintymisen ilosta. Lapset elävät osana satua ja tämä eläytyminen välittyy yleisölle.
Joulufantasian hahmot on itse synnytetty. Jokainen tonttu on oma persoonansa. Jokainen tonttu on miettinyt omalle hahmolleen tavan olla ja liikkua, ihmetellä ja kurkkia. Jokainen tekee oman roolinsa omasta sydämestään ja oman tuntemuksensa kautta. Lapset toimivat juuri niin kuin heitä on kehotettu toimimaan ja värittävät olemustaan improvisoiden. He ovat täysillä mukana Joulufantasiassa ja juuri siinä on koko esityksen vahvuus.
Uusi tarina
Ketkäpä muut kuin savottaemäntä ja jätkät sopivat Pöykkölän metsämuseon pihapiiriin opastamaan joulutunnelman etsijöitä matkalle lumiseen metsään. Yleisö kulkee heidän johdollaan läpi metsän aina keskusaukiolle asti. Siellä on luvassa joulun juhla, jossa katsojat pääsevät ihmettelemään, miten epäilevästi tontut ja jätkät ensin suhtautuvat toisiinsa, sitten tutustuvat ja lopulta ystävystyvät.
Jo metsäreitin varrella voi nähdä tonttuja touhuissaan, piileskelemässä ja kurkistelemassa. Polku metsän läpi on lumenmuhkurainen, mutta tahti on rauhallinen, kaikki pysyvät kyllä mukana.
Joulufantasian tekijöissä on joitakin aikuisia ja kymmeniä lapsia ja nuoria, jotka rohkeasti heittäytyvät tontun, jätkän tai vaikkapa revontuliketun rooliin. Monet ovat olleet mukana jo vuosikausia – suorastaan kasvaneet joulufantasian hengessä. On ilahduttavaa nähdä, että jotkut aikuisista ovat aikanaan olleet itse pikku tonttuja! Nyt he tuovat Joulufantasiaan omat lapsensa. Miksi? Koska mikään muu, kuin yhdessä tekeminen ei opeta niin paljoa yhteisöllisyydestä! Yhdessä tekeminen opettaa kantamaan vastuuta omasta pienestä osasta ja näkemään sen, mikä valtava voima voi olla talkoohengellä ja yhteen hiileen puhaltamisella.
On ollut ihana seurata pikku tonttujen eläytymistä. Mikä muutos tapahtuukaan lapsessa, kun hän saa tonttuvaatteet päällensä ja lyhdyn käteensä. Hänen silmänsä alkavat loistaa, kun hän päästää esille sisällään asustavan leikkivän tontun. Leikkiminen tekee hyvää myös meille aikuisille, uskotkos niin?
Vahvuutena pitkä perinne
Joulufantasia on vuosien varrella uudistunut useamman kerran. Alun perin teoksen on käsikirjoittanut ja ohjannut Lilja Kinnunen-Riipinen. Ensimmäiset vuodet teosta esitettiin Napapiirillä, mutta rauhallisempi esitysmiljöö löytyi ensin Pohtimolammelta ja lopulta Songan Oittolanrannasta. Nyt, kun on menossa jo Joulufantasian 31. esitysvuosi, on teos ensimmäistä kertaa Pöykkölän metsämuseon pihapiirissä.
Vaikka esityksessä on jotakin samaa, kuin alkuperäisteoksessa, on kyseessä nyt kokonaan uusi teos. Hyviä elementtejä on haluttu säilyttää: Iso kynttilä, juhlasali ja yhteinen puurojuhla valtavan pitkän pöydän ääressä kuuluvat edelleen oleellisesti Joulufantasian henkeen. Mutta nyt tarina on uusi, käsikirjoittaja on uusi, miljöö ja tekijät ovat osittain myös vaihtuneet.
Edelleenkään tontut eivät puhu, ainoastaan tonttujen kieltä. Mutta mitä tontut osaavat? Tontut osaavat heittäytyä, ne osaavat piileskellä ja leikkiä, tehdä erilaisia temppuja ja kepposia.
Joulufantasiaan osallistuvat lapset oppivat eläytymään ja keskittymään. He näkevät, miten pienistä paloista syntyy joulufantasian kaltainen suurproduktio ja näkevät myös sen, miten paljon työtä esityksen synnyttäminen vaatii. Harjoituksia, rekviisittojen paikalleen laittoa, pukeutumisista nyt puhumattakaan. Itse asiassa riisuutuminen lumisista vaatteista on vielä vaikeampi operaatio kuin pukeutuminen.
On myös upeaa nähdä, miten pienemmät ottavat mallia isommista. Pikku tontut matkivat isompia ja isommat kohtelevat pieniä kunnioittaen. Sitä on ihana seurata.
Ihmeellinen miljöö
Pöykkölän metsämuseon pihapiiri tuo mieleen kunnon vanhan ajan joulun. Punaiset ja harmaat rakennukset aittoineen, luminen metsä ja elävä tuli, pitkät pirtin pöydät kynttilöineen – nämä samat elementit ovat kai olleet suomalaisessa joulussa aina. Joulufantasia opettaa myös vanhoja perinneleikkejä katsojille.
Tervetuloa katsomaan Joulufantasiaa Pöykkölän metsämuseon pihapiiriin!
Joulukirje 2017
Rovaniemellä 28.12.2017
Ystävä rakas, on joulukirjeen aika!
Kaunis kiitos jokaisesta joulukortista, jonka meidän perhe sai postilaatikkoon! Erityisesti kiitän niistä korteista, jotka oli askarreltu itse! Niitä katsellessa voi kuvitella itsensä siihen askarteluhetkeen mukaan. Äläkä nyt vain murehdi siitä, jos kortti jäi lähettämättä! Tervehdyksiä tuli perille niin monia reittejä, somekanavia pitkin ja puhelimellakin. Ajatus on oikeasti tärkein!
Me olemme siirtyneet digiaikaan ja lähetämme suurimman osan joulukirjeistämme näin sähköisesti. Ihana kirjoittaa sinulle kirjettä! Pääsimmekö yllättämään, vai joko osasit odottaa postia? Perinteisesesti olen kirjoittanut kirjeen vasta joulun jälkeen, niin nytkin.
Me olemme levänneet joulun aikaan. Olemme nukkuneet pitkään ja ottaneet myös päiväunia. Toivottavasti myös sinun joulussasi on tähän saakka ollut hiljaisuutta ja rauhaa! Vihdoinkin pimeä syksy on takana ja on aikaa levätä.
Joulu tuli laulamalla
Joulu tuli, vaikkemme tehneet juuri mitään. Emme siivonneet, leiponeet tai stressanneet jouluvalmisteluiden kanssa. Joulu tuli laulamalla perheeseemme. Sydämeni on täynnä kiitollisuutta siitä, että uskalsin toteuttaa haaveeni ja lähdin isän ja tyttöjen kanssa pienelle joulukonserttikiertueelle. Tuntui tärkeältä saada laulaa kolmessa polvessa joululauluja ja isänmaallisia lauluja satavuotiaan Suomen kunniaksi. Kerroin samalla tarinaa meistä ja tuo tarina on koskettanut hyvin monia. Myös se on ollut minulle tärkeää, että isä on laulanut minun laulujani! Olemme tehneet uusia lauluja yhdessä ystäväni Jouni Hagströmin kanssa ja mietin kovasti, mihin nuo laulut nyt ovat matkalla. Aika näyttää sen.
Konsertit onnistuivat yli odotusten. Kysehän on lopulta vain siitä, että kun minä uskallan sanoa isälleni, miten tärkeä hän on minulle, tuo tunne välittyy kuulijalle. Kuulija istuu kirkon penkissä ja pääsee todistamaan rakkautta. Minun rakkautta isääni, hänen rakkauttaan minuun, minun rakkautta tyttäriini ja heidän rakkauttaan meihin; minuun ja isään. Siitähän joulun tarinassakin on kysymys. Joulun tarina on rakkaustarina.
Myös toinen tärkeä asia tapahtui konserttikiertueen yhteydessä. Aika moni ihminen tuli kirkkoon, vaikkei juuri koskaan siellä muuten käy. Sekin oli minulle tärkeää. Välittää tunnetta, että kirkko on tarkoitettu meille kaikille ja kirkossa on hyvä olla. Täytyy olla varovainen sen suhteen, mitä seuraavaksi lausuu ääneen. Ääneen lausutuilla haaveilla on taipumus lähteä toteutumaan.
Joulu tuli myös tonttuilemalla, sillä olimme tyttöjen kanssa mukana myös hienossa Joulufantasiassa! Se oli upea kokemus, josta kirjoitin myös oman tarinansa – voit lukea siitä täältä.
Arkisia asioita
Olen vastikään ottanut vastaan viestintäpäällikön viran Rovaniemen seurakunnassa. Virkavalintaani kohtaan liittyneet oikeusprosessit ovat viimein ohi ja iloitsen siitä, että tilanne voi nyt rauhoittua. Esimieheni ja työkaverini ovat tukeneet minua ihmeellisellä tavalla ja tuoneet meitä lähemmäksi toisiamme. Vaikka työtä on paljon, nautin sen tekemisestä! Olen myös Saivon kautta tehnyt pienimuotoisesti töitä. Olen onnellinen siitä, että minulla on tämä pikkuinen yritykseni. Myös Saivon blogi juhlii kolmevuotista taivaltaan. Olen kolmen vuoden ajan joka maanantai klo 7 julkaissut uuden kirjoituksen. Lukijamäärä on koko ajan kasvava! Parhaillaan pohdin sitä, mihin suuntaan vien kirjoittamistani Saivossa.
Hildalle ja Huldalle kuuluu hyvää! Hildan toinen luokka on jo puolivälissä! Hänen lempiaineita koulussa ovat käsityö ja matematiikka ja hän haaveilee kovasti voimisteluharrastuksesta. Hulda jatkoi musiikkiluokalla ja on sitä kautta päässyt mukaan moneen mielenkiintoiseen juttuun. Hän haluaisi alkaa soittamaan viulua ja parhaillaan etsimme hänelle opettajaa. Kesällä tytöt keksivät hauskan kesäkioski –leikin, joka päätyi YLEn aamutelevisioonkin. Nyt kioski on kinoksen takana ja on muiden leikkien aika.
Perheemme tilanne muuttui kertaheitolla, kun Ville sai Oulun kaupungin henkilöstöjohtajan viran. Hän on toistaiseksi asunut Timo-ukin luona, mistä ukki on iloinnut kovasti. Hetastiina ja Helmiina ovat jatkaneet yliopisto-opintojaan ja ottaneet myös pikkusiskojaan välillä yökylään omiin koteihinsa. Niistä viikonlopuista pikkusiskot ovat nauttineet valtavasti! Vaikka Ville on arkipäivät Oulussa, olemme me tytöt vielä Rovaniemellä. Jännä nähdä, miten tulevaisuuden haasteet ratkeavat. Minä viihdyn niin hyvin nykyisessä työpaikassani, etten millään malttaisi siitä luopua. Mutta asioilla on taipumus järjestyä.
Olet usein ollut ajatuksissani! Eihän harmitella sitä, että näissä elämän ruuhkavuosissa ei voi keskittyä kaikkeen. Tulee vielä aika, jolloin voimme taas istahtaa saman pöydän ääreen parantamaan maailmaa. Sillä, että me olemme tutustuneet toisiimme, on merkitystä! Olen iloinen, että olen saanut kohdata juuri sinut tällä elämän kiemuraisella polulla ja taivaltaa palan matkaa kanssasi. Tuo matka jatkuu yhä!
Pian tulee uusi vuosi ja minä sytytän tähtisädetikun ystävyytemme kunniaksi! Siinä on räiskettä ja kipinää! Vaikka tikun valo loistaa vain hetken, valaisee ystävyytemme valo sinne kuuluisaan maailman tappiin saakka. Ihana, että olet olemassa!
Olet lämpimästi tervetullut käymään meillä kylässä! Täällä Joulutontuntiellä on aina vähän jouluinen tunnelma!
Siunattua uutta vuotta Sinulle ja kaikille läheisillesi!
Koko Urposen perheen puolesta kirjeen kirjoitti Harriet
Ajatuksia työpaikan vaihtamisesta
27.8.2018
Kuulun niihin ihmisiin, joille työ merkitsee paljon. Olen aina ollut kova tekemään töitä ja arvostanut pohjoisen ihmisten mainetta hyvinä työntekijöinä. Olen sitoutunut vahvasti työhön ja yrittänyt olla jokaiselle työnantajalleni hyvä sijoitus. Sillä työntekijä on aina työnantajalle investointi. Kokemuksen karttuessa itsekin kiinnittää huomiota siihen, millaisia asioita työpaikassa arvostaa.
Työhistoriani on vaikuttanut elämääni valtavasti. Se kertoo minusta paljon. Se kertoo vahvuuksistani, osaamisestani ja intohimoistani. Kun katson taaksepäin, on jokainen työpaikkani jättänyt minuun oman jälkensä. Jokaisessa työpaikassa olen oppinut erilaisia asioita paitsi toimialoista myös työyhteisöjen moninaisuudesta. Mitä paremmin työntekijät jakavat saman arvomaailman työnantajan kanssa, sitä uskottavampaa organisaation toiminta on.
Olen tehnyt ratkaisun siitä, että minun on aika vaihtaa työpaikkaa. Rakastan monipuolista työtäni viestintäpäällikkönä, mutta haluan asua samalla paikkakunnalla perheeni kanssa. Niinpä muutan vuodenvaihteessa takaisin Ouluun ja nyt on aika etsiä sieltä uusi työpaikka. Mutta mitä minä haluan tehdä? Kenen arvoihin haluan sitoutua? Kenelle annan aikani ja osaamiseni, sen punnitsemisen aika on nyt.
Jos ennen työnantaja valitsi työhaastattelujen perusteella työntekijänsä, nyt ajattelen niin, että minä työntekijänä mietin, kuka olisi minulle oikea työnantaja. Järjestän itseni työhaastatteluihin siksi, että löytäisin juuri sen oikean työnantajan, joka saa minut töihin. Haluan löytää juuri sen oikean tiimin, jonka kanssa pääsisimme yhdessä tuloksiin, joihin kukaan ei yksinään yltäisi.
Olen tehnyt surutyötä ja ikään kuin paketoinut nykyistä työtehtävääni jollekin muulle. Aika näyttää, kenelle. Työpaikkani saaminen ei ollut itsestäänselvyys. Olen saanut kokea, ettei valintani ollut yksimielinen ja etteivät kaikki todellakaan halunneet minua tuolle paikalle, jossa vielä syksyn olen. Mutta toisaalta, nämä taistelut saivat minut tekemään entistä enemmän töitä. Työnantajan eduksi kääntyi siis tämäkin etappi. Olen hyvin kiitollinen työnantajalleni ja työkavereilleni siitä tuesta, mitä olen työssäni saanut! Olen vahvasti kokenut, että olen ollut juuri oikealla paikalla.
Tunnen paljon heitä, jotka ovat olleet lähes koko ikänsä saman työnantajan palveluksessa. Lyhyemmät työsuhteet ovat kuitenkin yleisempiä. Minut on kasvatettu siihen, että tekevälle töitä löytyy. Tämän syksyn aikana kirkastan itselleni ajatuksen siitä, mitä haluan tehdä. Nyt lasken verkkoja vesille ja luotan siihen, että niin käy, kuin tarkoitettu on.
Kiitos, että olet mukana tällä matkallani, jota elämäksi kutsutaan.
Sinun, Harriettisi
Onko rankkaa? Apua kulttuurista!
Milloin viimeksi kävit konsertissa? Muistatko, miten aika lensi kuin siivillä ja sinä nautit hyvin valmistellusta ohjelmasta. Muistat tarkkaan illan tunnelman. Muistat, mikä kappale erityisesti puhutteli sinua, etkä unohda, kenen kanssa olit viettämässä tuota iltaa. Vaikka kaikki olisi elämässä hyvin, on kulttuurilla hyvinvointia vahvistava vaikutus. Niin on myös silloin, kun kaikki ei ole hyvin.
Väitän, että elämän käännekohdassa, kurjassa tilanteessa tai kriisin keskellä ihminen voi saada apua taiteellisesta toiminnasta. Mitä minä sillä tarkoitan? Kulttuuria, musiikkia, taidetta, arkkitehtuuria, tanssia… Ihmisen elämässä on hyvä olla hetkiä, jolloin hän voi viivähtää taiteellisen toiminnan parissa. Uskon, että se vaikuttaa positiivisesti hänen hyvinvointiinsa.
Elämän painekattilassa
Joskus on sellainen tunne, että haluaa päästää pahimpia paineita ulos. Ahdistaa, eikä oikein osaa selittää itselleenkään, mistä on kyse. Itkettää, muttei oikein osaa tehdä sitäkään. Silloin voi auttaa se, että etsii juuri sen puhuttelevimman kappaleen ja antaa tunteen tulla pintaan. Tai lähtee Nessu –paketin kanssa elokuviin ja uppoutuu juoneen ihan täysillä. Sama ilmiö toistuu esimerkiksi hautajaisissa. Kun surumarssin ensisävelet kuuluvat, saa ihminen tilaisuuden surra monia murheitaan yhtä aikaa. Tärkeintä on päästää tunne pintaan, antaa musiikin viedä ajatukset juuri niin syvälle, kuin uskaltaa.
On helppo huomata myös omassa elämässä se, mikä vaikutus mielialaan voi olla vaikkapa konsertilla oman lempimusiikin parissa. On vaikea olla stressaantunut ja ahdistunut silloin, kun kuulee hyvää musiikkia taitavien muusikoiden tulkitsemana. Juuri sillä hetkellä ei oikein osaa murehtia muuta, sitä vain heittäytyy hetkeen nauttien musiikista täysin rinnoin.
Kun on tutkittu taiteellisen toiminnan merkitystä osana hoivatyötä esimerkiksi sairaaloissa, ollaan sen todettu parantavan hoitotuloksia. Jopa kivunhoidossa on saatu hyviä tuloksia taiteellisen toiminnan lisäämisellä. Kaikilla ihmisillä on välillä elämässään erilaisi kipuja, henkisiä ja fyysisiä. Yksi resepti niiden lievittämiseen voi olla kulttuuri sen eri muodoissaan.
Kauneutta on kaikkialla
Onneksi elämästä ei voi eristää ympärillä olevaa kauneutta. Siltä voi sulkea silmänsä, jos tilanne on paha, eikä voimavaroja itsestä huolta pitämiseen ole. Luonto tarjoaa valtavasti nähtävää ympärillämme ja mikäpä onkaan virkistävämpää kuin viettää aikaa luonnossa omien ajatusten tai ystävän kanssa.
Ihminen on aika kokonaisvaltainen otus. Kun hän on rakastunut, hän kuulee radiosta vain rakkaudesta kertovia lauluja. Kun on ikävä, tuntuu siltä, että kaikki maailman laulut kertovat siitä. Johonkin tilanteeseen ankkuroituu joku tietty kappale, jonka kuultuaan pääsee aina samanlaiseen tunnetilaan.
Olen kokenut ihmeellisiä onnenhetkiä viime aikoina ryhmäliikuntatunnilla. On hankala selittää sitä, mitä sisimmässäni tapahtuu laviksessa, joka on siis lavatanssimusiikkiin sovitettua tanssia ja jumppaa. Argentiinalaisen tangon dramaattiset sävyt saavat minulle kyyneleet silmiin, se on huikea tunne. Löydän sisältäni kuningattaren, joka taipuu kohtalokkaaseen tangoon. Minun elämässäni on vahva yhteys onnellisuudella ja taiteellisella toiminnalla.
Sosiaalinen ulottuvuus
Jos päätät lähteä hyvään konserttiin, tapaat siellä luultavasti muitakin. Juuri heitä, jotka pitävät samankaltaisesta musiikista. Tämä yhteisöllinen aspekti on oleellinen etenkin silloin, jos uskaltaudut juttelemaan ihmisten kanssa. Ehkä tapaat hengenheimolaisesi, jota olet odottanut elämääsi. Tunne yhteisöllisyydestä voi saada konserttikokemuksen entistä mukavammaksi.
Minä koen tärkeäksi käydä säännöllisesti kuuntelemassa elävää musiikkia. Se tekee elämästäni rikasta ja vaihtelevaa. Olen kokenut monia elämyksiä elävän musiikin parissa. Joskus olen liikuttunut niin, etten meinaa saada henkeä – toisinaan taas olen täyttynyt niin suuresta ilosta, että se välittyy minusta muillekin. Nämä hetket ovat minun elämässäni hyviä hetkiä, joista riittää ammennettavaa pitkäksi aikaa.
Monet työpaikat tarjoavat henkilöstölleen kulttuuriseteleitä. Tämä on arvokasta työhyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta. Vai voidaanko edes puhua pelkästä työhyvinvoinnista? Olisiko niin, että ihminen voi hyvin tai ei voi hyvin. Olipa kyse työstä tai muusta elämästä. Ja jos työnantaja haluaa tarjota sinulle mahdollisuuden mennä konserttiin, niin käytä ihmeessä sitä hyödyksi. Kokeile vaikka! Sinulla ei ole mitään menetettävää.
Kiitos, että viivähdit hetken blogini parissa!
Jos haluat oikein super-vaikuttavan kulttuurielämyksen, tule Korundijazziin Rovaniemelle 16.11.2018!
Sinun, Harriettisi
P.S. Löydät ajatuksiani tukevaa lähdeaineistoa täältä.
Tämä kirjoituksen syntyhetkellä olin tuottajana Korundijazz -tapahtumassa.
Ei ole helppo rauhoittua
17.12.2018
Joulu häämöttää nurkan takana. Se muistuttaa olemassaolostaan joka paikassa, parvekkeille ja pihoille ripustetuissa pihavaloissa, värikkäissä mainoksissa ja radion musiikkivalinnoissa. Kaupat ovat laittaneet esille konvehtirasiansa ja tarjoilevat pikkujouluja viettäville monia mahdollisuuksia napata mukaan punarusettinen yllätyslahja. Vilkkuvia valoja, kiliseviä kelloja.
Yhtään lahjaa ei ole ostettuna. Lapset uskovat vielä joulupukkiin. Haluaisin kertoa heille totuuden, mutten kehtaa näin joulun alla.
Vain muutama työpäivä jäljellä. Paljon toteuttamattomia toiveita, kaikkea ei ehdi tehdä. Tunnen, miten kehoni stressitaso nousee.Vaikka ruumis on väsynyt, illalla ei meinaa uni tulla. Osaisinpa rauhoittua! Ajatukset laukkaavat villinä uutta kohti.
Tuntuu siltä, että pysyvin asia on ollut jatkuva muutos. Muutto itsessään on edessä tulevalla viikolla ja se tarkoittaa sitä, että pahvilaatikkoihin pakattu elämämme siirtyy uuteen osoitteeseen. Pakkasin laatikoita viikkokausia, saa nähdä, kuinka kauan laatikoiden purkaminen vie.
Levottomuus mielessä on tunne. Sen taltuttamiseen tarvitaan toinen tunne. Rauhallisia ajatuksia, rauhoittavia mielikuvia. Joulun ikiaikainen tarina on muuttumaton. Tässä hetkessä kaipaan pysyvyyttä ja lepoa. Pääsen katsomaan Hietasaaren ponipihalle joulukuvaelman ”Joulussa tuoksuu talli”. Siellä ensimmäisen joulun tunnelmaa värittivät oikeat eläimet, lampaat, hevoset ja aasi. Kirkasääninen lapsikuoro lauloi joululauluja, joiden sävelten kera kertomus kulki eteenpäin. Enkeleiksi puetut lapset ratsastivat poneilla, heidän silmistään loisti ilo. Elämyksellinen joulukuvaelma opetti, että rauhoittuminen alkaa siitä, kun keskittyy yhteen asiaan kerrallaan.
Ja niin Vapahtaja syntyi. Hän syntyi talliin ja syntyi samalla omaan sydämeeni, niin kuin joka joulu. Yhteislaulu Maa on niin kaunis sai jotakin sisälläni liikahtamaan. Oivallan, ettei ole tärkeintä oppia sietämään kasvavaa stressikuormaa, vaan miettiä enemmän sitä, millä levottomuutta aiheuttavia tekijöitä voisi vähentää. Todellinen rauha syntyy joulun sanoman äärellä.
Yllätyksen voima
18.3.2019
Elämässämme on isompia ja pienempiä yllätyksiä joka päivä. Koskaan emme voi tietää, mitä päivä tuo tullessaan, mikä asia juuri tänään ylittää uutiskynnyksen ja saa miettimään elämän ainutlaatuisuutta. Elämä on yllätyksiä täynnä, sanotaan. Ja niinhän se on.
Yllättävän pitkä tämä talvi, eikö? Lumisade ei lopu ikinä. Sääolosuhteet jaksavat yllättää meitä tämän tästä. Talvi yllättää autoilijat säännöllisesti joka vuosi ja hellekesä yllätti suomalaiset viime kesänä – toivottavasti myös ensi kesänä.
Tyttäreni osaavat tätä nykyä tehdä minulle ihania pieniä yllätyksiä. He tietävät, että vain petaamalla petinsä, onnistuvat he totaalisesti yllättämään minut. Sama vaikutus on vaikkapa sillä, että he tekevät iltahommansa ihan ilman patistamista. Olisi todellinen yllätys, jos he pesisivät hampaansa ilman erillistä pyyntöä.
Kysyn tytöiltä, mitä heille tulee mieleen yllätyksestä. ”Synttärit!” huutaa nuorempi. Pyydän vähän tarkempaa selitystä ja hän jatkaa, että synttäreillä saa aina lahjoja, joista ei tietenkään tiedä, mitä niiden sisällä on. Yllätysmuna, keksii toinen. Yllätyksestä tulee mieleen yllätysmuna. Minulle tämä ole yllätys, lähikaupan kassan lähellä on valtava lajitelma yllätysmunia. Yllättäen pääsiäinen on tullut jo kauppoihin, vaikka pääsiäisen ajankohta on vasta viiden viikon päässä.
Onko yllätyksiä erilaisia? Jos puhutaan täydellisestä yllätyksestä, niin luultavasti mitään etukäteisvihiä ei asiasta ole tihkunut suuntaan eikä toiseen. Toisaalta jos joku asia on vain pieni yllätys, niin onko yllätettävä jo vähän arvaillut, että yllätys tulee tapahtumaan. Onko pieni yllätys yllätys lainkaan?
Joskus yllätys voi olla myös epämiellyttävä. Kaikki eivät edes pidä yllätyksistä. Joidenkin ihmisten pitää saada varmistua asioista etukäteen. Tuttu ja turvallinen on parempi kuin yllätyksellinen.
Voiko kykyä yllättyä jotenkin treenata? Ajattelisin, että voi. Voi lähteä vaikka yllätyskävelylle ja ihan vain harjoitella, miten hyvä tunnelma tulee kävelylenkistä. Minä kuulun niihin, jotka rakastavat yllätyksiä! Vaikka vain WhatsAppilla laitettu yllätysviesti tekee minut valtavan iloiseksi!
Odotaamaton, ennalta-arvaamaton ja hämmästyttävä. Sellainen on yllätys. Ja yllätyksen voimalla voi elää kokonaisen päivän.
Tuntematon ajattelija
Mikä asia sinut yllätti viimeksi? Kerro siitä minulle, teen pientä yllätystutkimusta. Jos saan mehukkaita yllätyksiä, saatan jatkaa ensi viikolla samasta aiheesta.
Sinun, Harriettisi
Levon hetki nyt lyö
22.4.2019
Nukahdan jo aikaisin sohvalle. Yritän pitää silmäni auki ja pysyä kiinni kiinnostavan draamasarjan juonessa. Mutta uni voittaa väkisin. Olen unen ja valveen rajamailla, humpsahtelen yhä syvempään uneen, kunnes päätän luovuttaa. Siirryn sänkyyn.
Nukun aamuun saakka kuin tukki. Herään virkeänä, mutta aamupalan jälkeen jo tuntuu, että voisin taas hetken levähtää. Kuuntelen kehoani ja käyn pitkäkseni. Nukahdan pian uudelleen. Päivän aikana otan vielä toisetkin päiväunet. Illalla on saunan jälkeen raukea olo, ei ole vaikea saada unen päästä kiinni. Sama jatkuu monta päivää peräkkäin. Onneksi on vapaata.
Rakastan auringon valoa. Pimeä tekee minut hulluksi. Elän kevätaikaan ristiriitaisissa tunnelmissa juuri siksi, että olen väsynyt, vaikka kevään pitäisi tuntua niin ihanalta. Lisääntyvä valo paljastaa likaiset ikkunat ja samalla minunkin sisälläni on ikäviä tunteita, joita en haluaisi kohdata. Päätän tunnustaa itselleni, että olen väsynyt. Ilman sitä on mahdotonta antaa itselleen lupaa levätä.
Mietin, johtuuko väsymys siitä, että lisääntyvä valo hämää minua touhuamaan myöhempään. Tule valvottua pidempään, kun on valoisampaa – ja valvominen taas aiheuttaa väsymystä. Vai onko kuitenkin kyse siitä, että pitkä talvi on väsyttänyt minut. Vasta keväällä uskallan tunnustaa, että väsyttää.
Rumat hanget enteilevät hyvää. Vesisade ja loska lupaavat parempaa. Ne antavat minulle luvan kääntää kylkeä. On aika levätä.
Laulusta apua flunssan karkoitukseen
16.9.2019
”Karhunpoika sairastaa, häntä hellii käärme…”
Isä laulaa minulle, kertoo samalla tarinaa suloisesta käärmeestä, joka haluaa auttaa ystäväänsä karhunpoikaa paranemaan flunssasta. Ystävällinen käärme silittelee parasta kaveriaan karhua, piirtää tämän selkään kiemurtelevaisella hännällään kuvioita niin, että ystävä saa nukahtaa. Laulu menee minuun niin täydestä, että koulussa luulen, että laulun sanoissa on virhe. Olen tuolloin pieni tyttö vielä. Nykyään itsekin laulan lapsilleni samaa laulua silloin, kun he ovat kipeänä.
Flunssa ryökäle tuli luokseni eilen. Pyytämättä ja ilman lupaa. Kutitteli ensin kurkussa ja sai minut aivastamaan vähän väliä. Kohta valui jo nenä ja päätä alkoi särkeä. Harmittaa.
Tuossa Sairas karhunpoika -laulussa muistutetaan myös lääkkeistä: ”Lääkkehillä hoidellaan nalle ystäväämme.” Niinpä minäkin menin apteekkiin ja ostin suihkutettavaa sinkkiä ja tujua C-vitamiinia. Särkylääkettä suositeltiin myös ja muistutettiin levosta.
Levosta! …Uni paras lääke on, siitä nauttikaamme. Uni on ihan aliarvostettu lääke! Ainakaan meidän perheessä ei minun nuoruudessani saanut nukkua kovin pitkään aamulla, tämä maailma ei nimittäin laiskoja elättänyt. Pakko korjata, ettei lapsuuteni kotona ole enää nykyisin niin tiukkoja sääntöjä. Päinvastoin, joskus olen kuullut lauseen: Se on kuin panisi rahaa pankkiin, kun lapset nukkuvat. Oli miten oli, laulu muistutti myös levon merkityksestä.
Flunssa kestää minkä kestää. Toivottavasti menee pian ohi. Ehkä parasta hoitoa on se, kun lapsi silittää minua ja laulaa: Karhunpoika sairastaa, häntä hellii käärme…
Kiitos, kun luit blogini! Mukavaa maanantaita sinulle! T: Harriet
Erilainen joulukalenteri
2019
Oletko sinä jouluihminen? Minä olen. Rakastan joulua, sen tuoksuja ja valoja, sen makuja ja odotuksen tunnelmaa. Olen elämäni aikana toteuttanut erilaisia joulukalentereita ja tänä vuonna ajattelin, että toteutan itselleni hyvän olon joulukalenterin. Sain idean siitä, että tyttäreni halusi tehdä oman joulukalenterin pikkusiskolleen. Hänen ideoidessaan mukavia juttuja pohdin, että jotakin olen onnistunut tekemään oikein. Nyt he tekevät jo itse jouluyllätyksiä toisilleen ja minä voin järjestää itselleni pieniä hemmotteluhetkiä matkalla jouluun.
Monet kalenterin asiat ovat sellaisia, että niihin saa osallistua halutessaan koko perhe. Minulla on sydänkehikko, jossa on 24 erilaista koukkua. Teen jokaiselle päivälle oman pienen käärön, jonka sidon kauniilla nauhalla rullalle. Kalenterin voi aivan hyvin toteuttaa vaikkapa joulusukkaan tai pieneen pussukkaan. Tällaisia pikku kääröjä minä askartelen omaan kalenteriini.
- On sunnuntai, joulukuun ensimmäinen päivä. Sytytämme kotona adventtikynttilän. Menen kirkkoon laulamaan Hoosiannaa ja hemmottelen itseäni Vanhan pappilan adventtikahveilla. Illalla otan itselleni lepohetken Jouluradion parissa. Kukahan on esittänyt parhaan Hoosianna -version tänä jouluna?
- On maanantai, joulukuun toinen. Illalla laitan lasten kanssa jäälyhtyjä jäätymään. Toivottavasti on pakkasta!
- On tiistai, joulukuun kolmas. Tänään käymme lasten kanssa kirjastossa. Vietämme siellä mukavan hetken yhdessä ja lainaamme myös jouluaiheisia kirjoja.
- On joulukuun neljäs päivä. Sen kunniaksi käymme koko perheellä uimahallissa!
- Itsenäisyyspäivän aattona menemme Karjasillan kirkkoon Suzukikoulu Oktaavian joulukonserttiin. Sieltä saa takuuvarman joulutunnelman, kun lapset soittavat ja laulavat ihania joululauluja. Illalla rauhoitumme kotiin.
- Itsenäisyyspäivä. Tänään hemmottelen itseäni pitkällä kävelylenkillä, joka kulkee hautausmaan kautta. Sinne vien kynttilän ja muistamme sotiemme veteraaneja. Muistelen, miten lapsena laitoimme ikkunalle kaksi kynttilää. Tämän perinteen olen säilyttänyt omassa perheessäni.
- Joulukuun seitsemäs päivä. Pikkusiskon syntymäpäivän kunniaksi soitan hänelle ja keksimme yhdessä jotakin ihanaa! Teemme sitä, mitä hän haluaa tehdä!
- Toinen adventtikynttilä syttyy. Illalla menen kahvakuulatunnille ja sen jälkeen vielä fysioterapeuttiseen kehonhuoltoon.
- Joulukuun yhdeksäs. Tänään soitan pitkän puhelun ystävälle, joka asuu kaukana ja jonka kanssa en ole jutellut pitkään aikaan. Muistutan hänelle, miten tärkeä hän on minulle!
- Kymmenes päivä joulukuuta. Aloitamme joulusiivouksen. Siivous sujuu jouluradion tahtiin yhdessä perheen kanssa! Yhtenä päivänä ei tarvitse kaikkea tehdä.
- Keskiviikkona vietämme lasten kanssa lukuhetken. Luemme vuorotellen toisillemme joulutarinoita kynttilän valossa.
- Torstai on toivoa täynnä. Tänään menen hiihtämään ja hiihtolenkin jälkeen meillä onkin saunailta.
- Perjantai ja kolmastoista päivä. Päätän, että tämä on hyvä päivä! Kutsun ystäviä kylään laulamaan meille joululauluja!
- Lauantaina katsotaan joku mukava joulunalustapahtuma, johon osallistumme.
- Kolmas adventtikynttilä syttyy. Illalla sytytän paljon kynttilöitä ja vietän paljon aikaa tekemättä mitään, vain nauttien joulutunnelmasta.
- Eikö tänään ole hyvä päivä laittaa jo joulukuusi? Kuka sellaisen säännön on keksinyt, että kuusen voi laittaa vasta jouluaattona?
- Tänään menen kampaajalle. Vien hänelle pienen jouluyllätyksen ihan vain siksi, että hän on niin ihmeellinen. Illalla onkin meänkielisten joulukirkko. Kuulostaa niin mukavalta, etten voi jättää sitä väliin.
- Lapset saavat leipoa tänään torttuja ja pipareita. He rakastavat sitä, minä en. Yritän pysyä kohtuudessa herkuttelun kanssa. Illalla käyn sauvakävelylenkillä.
- Teen hemmottelevan jalkakylvyn itselleni ja lakkaan varpaankynnet joulun punaiseksi.
- Nautin siitä, että joulu lähestyy. Tänään menen ystävän kanssa kahville tai glögille.
- Elokuviin! Voi, miten mukavaa!
- Neljäs adventtikynttilä syttyy. Joulu on jo ovella. Teemme lasten kanssa jouluvideon tervehdykseksi isovanhemmille.
- Jouluaaton aattona menemme kirkkoon laulamaan kauneimpia joululauluja.
- On jouluaatto. Lapset tietävät jo, ettei joulupukkia ole olemassa. Siksipä lahjat ovat kuusen alla, jokaiselle jotakin aivan erityistä. Luemme jouluevankeliumin. Pysähdymme joulun ihmeen äärelle.
Hyvää adventin odotusta juuri sinulle! Rohkaisen sinua joko kopioimaan tämän minun kalenterini ja soveltamaan siitä itsellesi sopivan version – tai keksimään ihan ikioman, juuri sellaisen, jonka sinä tarvitset.
Onko odottavan aika pitkä?
25.11.2019
Minä odotan joulua. Lapsena muistan, miten odottavan aika oli pitkä. Esimerkiksi jouluaatto kesti ikuisuudelta tuntuvan ajan. Nykyään osaan nauttia odottamisesta. Ainakin juuri nyt tuntuu siltä. Mitä kaikkea minä olen saanut odottaakaan vaikkapa ihan viimeisen kuukauden aikana: lomaa, unelmien täyttymistä, painon putoamista, lumisadetta, pakkasta, kampaaja-aikaa, tilipäivää, postilakon loppumista…
Odottaminen ei kuitenkaan ole kaikille helppoa. Liikenneturvan tuoreen tutkimuksen mukaan kolme kymmenestä autoilijasta ohittaa stop-merkin pysähtymättä. Onko juuri totta, ettei ihmisellä ole yhtä sekuntia ylimääräistä aikaa siihen, että pysähtyy paikkaan, jossa kuitenkin olisi hyvä pysähtyä?
Lapsen odottaminen on jäänyt muistoihini melko mukavana aikana. Silloin odotusta seurasivat muutkin, läheiset, isovanhemmat ja neuvolahenkilökunta. Tähän odotukseen ei taida teknologia keksiä nopeuttajaa, näin luulen. Jollekin vauvan odottaminen voi olla kipeä asia, jos vauvaa ei ala kuuluakaan.
Odota hetki!
Digiaika on pienentänyt odotukseen käytettäviä minuutteja huomattavasti. Monet asiat, joihin ennen piti jonottaa, käy nykyään käden käänteessä verkossa. Paitsi, että jos verkko on hidas, tai joku palvelu ei heti toimi, niin sekös vasta on ärsyttävää. Jopa viidentoista sekunnin odotus saattaa saada joskus ihmisen raivon partaalle.
Ihmiset ovat kovin kekseliäitä, kun he hyödyntävät odottamiseen käytettävää aikaa. Kännykkä kädessä voikin kätevästi vastata vaikka työsähköpostiin bussia odottaessaan. Tai lääkärissä jonottaessa voi selata somevirtaa paperilehden sijaan. Mutta mikä on surullisempaa kuin perhe, joka on lähtenyt yhdessä ulos syömään ja kaikilla on ruokaa odottaessa matkapuhelin kädessä. Onko niin, että jos odotuksen sijaan teemme jotakin muuta yhtä aikaa, odotus ikään kuin häviää olemasta?
Viikonloppuna kävimme perheen kanssa Lumo-festivaaleilla. Yhtäkkiä kesken matkan huomaamme, että ihmiset jonottavat jonnekin. Kuulemme, että täytyy jaksaa odottaa viisi minuuttia. Kyseessä oli Cella, Anna Koivukankaan ja Jussi Alaraaskakan taideteos, joka oli toteutettu Dammisaaren Rapumajaan. Ensin jonotettiin. Sitten saimme kuulla, että pääsemme sisään taideteokseen. Taideteos kuulemma kuvasi taiteilijan itsensä päässä olevaa kuvaa ja äänimaailmaa silloin, kun hän sulkee silmänsä. Sisällä ei saanut käyttää matkapuhelinta, piti vain olla ja aistia monitaiteellista teosta, jossa oli vahva äänimaailma ja jännittäviä valoja. Viiden minuutin hiljaisuus sisällä taideteoksessa tuntui hyvältä, itse asiassa siinä ehti mukavasti levähtää.
Mutta odottamiseen vielä. Yksi odottamisen laji voi olla monelle suuri ongelma. On surullista, jos joudumme odottamaan unta tai nukahtamista. Siinä hetkessä mieli melko nopeasti on maassa ja ajatukset alkavat kiertää kehää.
Nyt alkaa joulun odotus. Adventti on odottamisen aikaa. Alamme valmistautua juhlaan, suureen juhlaan, jota saamme kaikki odottaa samanarvoisena. Joulun odottaminen ja valmistaminen voi tuoda elämäämme monia mukavia asioita. Juuri tänä jouluna nautin eniten levosta ja yhdessäolosta ihmisten kanssa.
Iloa odottamiseen! Mitä sitten ikinä odotatkin juuri nyt.
t. Harriet
Elämä opettaa tallentamaan tiedostoja
9.12.2019
Kirjoitin blogin otsikolla Tavoitteena muutos pienin askelin.
Viimeistelin ajatukseni, olin tyytyväinen noin liuskan mittaiseen tekstiin. Ajattelin, että käytyäni ystävän kanssa hiihtolenkillä, asettelen tekstin ja kuvat julkaisujärjestelmään.
Olin onnellinen, että tulin lähteneeksi hiihtämään. Tunnin lenkki teki hyvää! Karvapohjasukset toimivat, vaikka latu oli hieman jäässä. Saunan jälkeen minulla olisi vielä aikaa katsoa yksi jakso Sorjosta.
Ennen nukkumaan menoa minulla oli ajatus ajastaa blogi aamuksi, niin kuin olen tehnyt aina ennenkin kohta viiden vuoden ajan sunnuntai-iltaisin. Vaan miten kävikään? Teksti on hävinnyt. En ollut tallentanut tekstiä eikä sitä löydy mistään.
Mitä opin tänään? Kannattaa tallentaa tiedosto.
Ensi viikolla sitten kirjoitan muutoksesta.
Kiitos ymmärryksestä!
Harriet
Aikalisä
30.12.2019
Vuoden viimeinen maanantai saa minut pohtimaan blogini tarkoitusta. Olen julkaissut uuden blogikirjoituksen joka maanantaiaamu jo viiden vuoden ajan. Yli 300 eri kirjoitusta; melkoinen kokoelma erilaisia tekstejä.
Saivon blogi on ollut oma mediani, jonka aihepiirit ovat käsitelleet minulle kulloinkin ajankohtaisia asioita. Joskus olen nostanut esiin kokemuksiani tapahtumista, joihin olen osallistunut. Melko usein olen kirjoittanut minulle rakkaista ihmisistä ja kokemuksistani heidän kanssaan. Yksi todella vahva teema on ollut painonhallinta ja -pudotus sekä laihdutuskierre ja siitä irti pääseminen.
Olen pitänyt tärkeänä sitä, että kirjoitan säännöllisesti ja blogi on ollut minulle tapa ilmaista itseäni. Vuosien aikana olen saanut paljon palautetta teksteistäni ja se onkin ohjannut työskentelyäni. Mutta nyt otan blogin kanssa aikalisän.
Aikalisä! Voiko sellaista noin vain ottaa? Kaikilla on aikaa ihan yhtä paljon. Nyt on kuitenkin aika tuumata, mitä haluan kirjoittaa, millä syklillä julkaisen ja mitä tavoitteita kirjoittamiselle asetan.
Kirjoittamista en lopeta koskaan, se on varmaa. Kirjoittaminen on minulle tapa jäsentää ajatuksiani, se merkitsee minulle paljon. Tiedostan myös, että kirjoitan siksi, että haluan lasteni joskus myöhemmin tietävän, millaisia ajatuksiaan heidän äidiltään oli silloin, kun he olivat alakouluiässä. Minun on myös helpompi kirjoittaa asioista, kuin puhua niistä.
Nyt kysyn sinulta, blogini lukija – mitä sinä ajattelet tästä? Millaisista teemoista olet erityisesti pitänyt? Mitä palautetta haluat antaa minulle blogistina?
Viestienne pohjalta jäsennän ajatuksiani Saivon blogista ja pohdin, mitä sen kanssa teen. Kiitos, että olet ollut kanssani joskus maanantaiaamuisin.
Toivotan sinulle mitä parasta uutta vuotta! Olkoon se täynnä sinulle ja läheisillesi merkityksellisiä hetkiä!
t: Harriet
