Luin viikonloppuna Antti Kylliäisen mainion kirjan Paksunahkaisuudesta suurisieluisuuteen. Siinä kirjoittaja sukeltaa syvälle Aristoteleen oppeihin ja saa lukijan miettimään hyveitä. Mistä sitten löysin tämän kirjan? Sain siitä vinkin Jari Sarasvuolta hänen viimeisessä Yle Puhe monologissaan, joka löytyy täältä. Suosittelen kuuntelemaan!
Mitä hyveet ovat?
Hyveet ovat sellaisia ominaisuuksia, jotka tekevät ihmisestä hyvän. Hyve on sellainen luonteen ominaisuus, jota ihminen voi noudattaa aina ja kaikissa tilanteissa. Toisaalta täydellinen hyveellisyys on erittäin harvinaista. Aristoteleen mukaan ihmisen hyveellisyys on hänen onnellisuutensa ehto. Toisin sanoen, jos ihminen ei ole hyveellinen, hän ei voi olla onnellinen. Paksunahkaisuus ei ole hyve. Se kyllä auttaa tässä maailmassa, jossa joskus ihminen saa syyttömästi osakseen piikittelyä.
No miten sitten tullaan hyveelliseksi? Aristoteles jakaa hyveet intellektuaalisiin ja luonteen hyveisiin. Luonteen hyveitä ovat esimerkiksi kohtuullisuus ja anteliaisuus ja ne syntyvät tekemisen ja harjoittelun myötä. Niihin voidaan vaikutta kasvatuksen kautta. Ihan niin kuin viulistiksi tullaan viulua soittamalla, kohtuulliseksi tullaan toimimalla kohtuullisesti. Ihmisellä on taipumus etsiä nautintoja ja välttää kärsimystä. Hän ei aina haluaisi pysähtyä kysymään sitä, mikä on hyvää ja oikein. Hyveellisyydessä nimenomaan suhtaudutaan oikealla tavalla nautintoihin ja kärsimyksiin. Kaikki ei aina ole helppoa ja kivaa ja tämä meidän olisi syytä opettaa myös lapsillemme. Hyveelliseksi tullaan niin, että tehdään hyveiden mukaisia asioita.
Hyveet ja paheet ovat luonteenominaisuuksia. Ihmisen tavoitteena on elää mahdollisimman hyvä elämä. Toki ihminen on heikko ja vaikka kuinka hänen tarkoituksensa olisi hyvä, hän aika usein epäonnistuu. Hän kyllä haluaa syödä kohtuullisesti ja kun hän ei toimi niin, hän ei voi hyvin. Kuvaan astuvat välillä paheet. Nekin kuuluvat elämään.
Suurisieluisuus on tavoiteltava hyve. Kun ihminen on saavuttanut sen, häntä ei voida loukata, sillä suurisieluinen ei muistele kärsimäänsä pahaa. Minulla on pitkä matka suurisieluisuuteen. Mutta uskallan väittää, että hyveeni on myönteisyys. En tarkoita, ettei olisi epäkohtia, joita voi korjata. Enemmänkin kyse on siitä, että taito nähdä asioissa hyviä puolia tuo elämääni iloa ja voimaa.
”Ja jos kaikki kilpailisivat jaloudessa ja jännittäisivät voimansa hyvien tekojen tekemiseen, yhteisö saisi kaiken tarvitsemansa ja kukin itselleen suurimman hyvän, sillä hyve on sellainen.”
Tähän sitaattiin päättyi Jari Sarasvuon YLE Puheen monologi. Kiitos Jarille, että johdatit minut Kylliäisen kirjan äärelle.
