Keho

Silloin, kun luulin, etten ole ”liikuntaihminen”

Olen pohtinut paljon liikunnan merkitystä omassa elämässäni. Välillä on aikoja, jolloin ”otan itseäni niskasta kiinni” ja harrastan säännöllistä liikuntaa. Joskus en mitenkään meinaa saada itseäni liikkeelle. Olen kokeillut pumppia ja zumbaa, hiihtoa ja sauvakävelyä ja juoksua ja vaikka mitä muita lajeja – ja vain odottanut, että löytyisi sellainen mahtava liikuntamuoto, johon jäisi koukkuun. Jota ilman ei voisi elää. Ei ole löytynyt sellaista. Olen tuudittautunut ajatukseen, että musiikki on ”pelastanut ”minut liikunnalta. Enkä ole ainoa. Nyt Kukka Laakso on avannut silmäni! Koin HEUREKA -oivalluksen, kun luin aamun Lapin Kansan.

Ensinnäkin inspiraatiota ei kannata odottaa, sitä ei välttämättä tule. Liikkumista ei kannata jättää inspiraation varaan. Eikä senkään varaan kannata laskea, että liikunnan jälkeen olo aina olisi hyvä. No mitä sitten? Ihminen ei voi pitää itseänsä niskasta kiinni loppuelämäänsä. On väärin soimata itseään huonosta itsekurista – sekään ei johda mihinkään, eikä saa aikaan mitään pysyvää. Kaiken ei tarvitse välttämättä olla kivaa. Liikkuminen ei edellytä liikunnallisuutta. Liikkuminen edellyttää sitä, että päättää lähteä liikkeelle.

Kukka uskoo, että ihminen on pohjimmiltaan liikkuvainen olento. Ihmisen keho on käyttöä varten. Vartalo ei ole mikään temppeli vaan kulkuneuvo! Oho. Jos kulkuneuvo on hyvä, se voi näyttää hyvältä. Kukalla on kehotus niille, joiden elämässä ei ole liikuntaa. Kokeile.

Nyt kun tilanne on se, että jouluherkut köllöttelevät vyötäröllä ja olisi kiva taas pudottaa muutama kilo painosta, ei auta syytellä ketään muita. Ihan itse olen vastuussa myös rakkaasta, nauttien kerätystä vatsamakkarasta. Kukka on oikeassa.

Liikuntaan voi suhtautua vähemmällä tunteella. Sen ei tarvitse olla aivan mahtavaa!

Toimittaja Katja Kärkikin innostui juttua kirjoittaessaan niin paljon, että päätti muuttaa suhtautumistapaansa liikuntaan. Matkin häntä. Ja heti lehden luettuani lähdin juoksulenkille. Ei tuntunut hyvältä juostessa – testailin jopa pikku pyrähdyksiä, joissa juoksin lampunvälin niin lujaa kuin pääsin. Takkuista ja järkyttävää. Mutta nyt tuntuu hyvältä! Olen niin onnellinen juuri tänään! – Se riittää. Päivä kerrallaan.

Mitä sinä ajattelet liikunnasta? Minkälainen suhde teillä on? – Sinulla ja liikunnalla?

Tämä oli käsitykseni ennen. Nykyään voin kutsua itseäni liikunnalliseksi ja liikunta ja aamulenkki on osa jokaista arkipäivääni. – Harriet 

Kylmä

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedin

Saatat myös pitää...

2 kommentti

  1. marja volanen says:

    Mielenkiintoisia ajatuksia kiitos niistä!!
    Minä kirjoittelen niitä päiväkirjaani enimmäkseen…Joskus syhtyy runojakin!!

    Aurinkoista kevättä ja talven ihanuuksia vielä toistaiseksi!!

    marjakaarina

    1. saivo says:

      Kiitos, Marja! Rohkaisen kirjoittamaan muuallekin, runoista saattaisi olla paljon iloa jollekin. Kevätauringon säteitä toivon sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *