Odotettu siunaus

Istuin kirkon penkissä. Ilo kupli sydänalasta asti. Olo oli kiitollinen ja onnellinen. Pian saisin polvistua alttarille ja saisin siunauksen, jota olin odottanut niin kauan. Minulle rakas esimieheni olisi siinä lähelläni, käsi pääni päällä siunaamassa minua. Vieressä työkaverini, samassa tilanteessa, kaikki olimme uudessa elämänvaiheessa. Olin varautunut nenäliinapinolla, sillä pelkäsin, että romahtaisin. Vain kaksi vuotta taaksepäin tunnelmat olivat toiset.

Kaksi vuotta sitten

Istuin kirkon penkissä. Itku kuristi kurkussa ja kyyneleet purkautuivat väkisin silmistä ulos. Piispa oli tarkastanut juuri seurakuntansa ja juhlavan viikonvaihteen päätteeksi vielä siunasi uudet työntekijät virkaansa. Minutkin oli valittu virkaan, mutta prosessista oli valitettu, joten päätös ei ollut saanut lainvoimaa. Näin ollen minua ei tuolloin siunattu.

Olen miettinyt, miten pahalta tuntui, kun ei siunattu. Tuo yksittäinen tilanne on jäänyt vahvasti mieleeni surullisena kokemuksena. Koin tilanteen hylkäämisenä ja siitä tuli silloin niin paha mieli, että tavoitan tunnelman pelkästään ajattelemalla tuota päivää. Ymmärrän säännöt. Mutta että määräaikaisia tai sijaisia ei siunata, sitä en ymmärrä. Jälkeenpäin oivalsin, että monet kirkossa olijat juuri tuolloin siunasivat minua. Tuo siunaus on kantanut minua.

Eri ihmisten antamaa siunausta ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Siunaus on aina sama, antoipa sen sitten piispa tai toinen kristitty. Mutta kyllähän se juhlavalta tuntuu, kun saa siunauksen piispalta. Tämäkin autuus tapahtui ihan muutama päivä sitten, kun piispa siunasi kirkon viestijät Oulussa, kirkon viestintäpäivien päätöstilaisuudessa. Piispa Samuel Salmi siteerasi loppupuheessaan Jaakobia.

”En päästä sinua, ellet siunaa minua…”

Näin Jaakob sanoi Jumalalle, kun hänellä oli paha olla. Hän ei olisi ansainnut siunausta, mutta hän vaati sitä. Minäkin kuiskasin nämä sanat esimiehelleni. En päästä sinua, ellet siunaa minua, sanoin hänelle.  Ja hän siunasi. Siitäkin huolimatta, että hän samalla tuli antaneeksi minulle lähtösiunauksen. Olen päättänyt sanoa itseni irti virastani, vaikken vielä tiedä, mihin olen matkalla.

Mitä siunaus on?

Tässäpä vasta onkin kysymys. En tiedä ketään, joka osaisi selittää siunauksen ja rukouksen välisen eron tyhjentävästi. Kristityt toivottavat toisillensa siunausta, mitä he silloin tarkoittavat? Mitä toivotetaan, kun toivotetaan siunausta? Minä ainakin tarkoitan sillä jotakin pyhää ja äärettömän hyvää. Tarkoitan siunauksella Jumalan rakkautta, armoa ja varjelusta. Tarkoitan siunauksella Jumalan antamia lahjoja, sellaisia, jotka Hän katsoo hyväksi. Eikä minun tarvitsekaan ymmärtää, mitä siunaus on. Eikä minun tarvitse sitä liioin selittää, saan kyllä vastauksen tähänkin kysymykseen aikanaan.

Vainajat siunataan haudan lepoon ja aika usein tuo tilaisuus järjestetään siunauskappelissa. Kun vauva kastetaan, hänet siunataan seurakunnan jäseneksi. Minun mielestäni kaikki, jotka haluavat siunauksen, ansaitsisivat sen. Siunaus sanana on käytössä myös arkikielessä, kun sanotaan, että johtaja antoi siunauksensa suunnitelmalle tai että hallituksen esitys sai eduskunnan siunauksen.

Jokainen messu päättyy siunaukseen. Kaikki ovat tervetulleita messuun, joten siellä ainakaan siunausta ei rajata keneltäkään pois. Meinasin ensin laittaa tämän kirjoituksen otsikoksi ”Siunatussa tilassa”, mutta väärinymmärryksen välttämiseksi muutin sen viime metreillä.

Kiitos, että luit tämän kirjoitukseni!

Tiedätkös, minä siunaan sinua juuri nyt! Ole siunattu matkoillasi!

Harriettisi