Suvivirsi saa minun oloni haikeaksi. Tavoitan sen melodian kautta jotakin oleellista lapsuudesta. Pääsen muistoissani Norvajärven koulun tunnelmaan. Kuulen Suvivirren polkuharmoonin säestyksellä ja muistan jopa luokkaan ikkunan läpi pääsevän valon sävyn.
Suljen silmäni ja olen taas siellä, lukukauden viimeisessä koulupäivässä. Aurinko paistaa, totta kai. Me lapset olemme kuin ensi kertaa laitumelle pääsevät lehmät – täynnä iloa, vapauden riemua! Minulla on mustat kiinantossut, valkoiset polvisukat ja vekkihame. Eikä huolta mistään. Loma.
Maailma on muuttunut
Siihen aikaan ei ollut tapana julkistaa tietoja lasten koulumenestyksestä. Oli selvää, että ne, jotka pärjäsivät hyvin, näyttivät mielellään todistuksensa muille. Kympin oppilaat olivat saaneet paistatella suosiossa tasaisesti pitkin vuotta aina silloin, kun oli kokeiden palauttamisen aika. Mutta minusta siihen aikaan ei ollut pakko näyttää numeroita toisille ja todistuksen sisällön sai helposti halutessaan pitää omana tietonaan.
Juteltuani ystävieni kanssa kuulen huolestuttavan viestin. Stipendipöydän putsaavat vain ne täyden kympin oppilaat. Paras keskiarvo, paras sitä ja paras tätä -stipendi meneekin yhdelle ja samalle henkilölle. Minkä viestin tämä antaa sille oppilaalle, joka teki parhaansa, muttei yltänyt kymppiin? Ja miltä tämä tilanne näyttää suhteutettuna uuden opetussuunnitelman tavoitteisiin? Eikö siinä pitänyt juuri varmistaa, että jokaista oppilasta arvioidaan nyt yksilönä, eikä heitä verrata toisiinsa. Kannusteen pitäisi olla sidottu omaan suoritukseen, eikä siihen, miten muut pärjäävät.
Hyvä, parempi, paras
Törmään somepäivityksiin, joissa on kuvia lasten todistuksista. On toinen toistaan parempia arviointeja, joista vanhemmat saavat syystäkin olla ylpeitä. Mutta minkä viestin tämä antaa sille vanhemmalle, jonka lapsi ylitti parhaansa ja silti pääsi rimaa hipoen läpi. Jonka todistusta ei kehtaa koko maailmalle näyttää.
Ketä pitäisi kannustaa?
Uusi opetussuunnitelma mahdollistaisi arvioinnin kehittämistä niin, että vaikka lapset itse voisivat miettiä toisilleen stipendit. Mikä on se vahvuus, joka jokaisella on? Hänelläkin, joka ei saanut aina hyviä numeroita, eikä pärjännyt edes urheilukilpailuissa.
Ylittikö joku itsensä vaikkapa nostamalla omaa tasoaan huimasti? Löysikö joku uuden harrastuksen, jonka kautta oppi uutta? Pärjäsikö joku erityisesti siinä, että osasi pyytää muitakin leikkimään? Oliko joku erityisen hyvä ratkomaan ristiriitatilanteita ja puolustamaan heikompia?
Pelkäsikö joku oikeasti jäävänsä luokalle, eikä sitten jäänytkään? Tai jos joku vaikka jännitti valtavasti esiintymistä, mutta ylittikin itsensä jossakin tilanteessa, eikö hän todella ansaitsisi palkinnon? Rohkenen väittää, että tällaiselle oppilaalle stipendi merkitsisi todella paljon. Aina ei tarvitse olla paras, vaan se, että tekee parhaansa, riittää.
Arvioinnin harjoittelua
Saimme Wilman kautta viestiä liittyen lapsemme opiskelun arviointiin.
Oppilaat saavat huomenna ensimmäiset uuden opetussuunnitelman mukaiset todistuksensa. Lukuvuosiarvioinnissa olemme käyttäneet arviointilomaketta, jonka sisällön saimme tietoomme vain pari viikkoa sitten. On tunnustettava, että arviointi oli tällä kertaa haastavampaa kuin koskaan aiemmin. Harmiksemme opetussuunnitelmaprosessi on ollut niin kiireinen, ettei meidän ollut mahdollista keskustella lukuvuosiarvioinnista huoltajien ja oppilaiden kanssa vuodenvaihteen arviointipalavereissa. Sama kiire näyttää vaivanneen kouluja eri puolella Suomea. Uusi opetussuunnitelma on valmis, mutta arviointiprosessi vielä kesken.
Tämä herätti minut ajattelemaan sitä, miten tärkeää olisi opettajana voida olla koko vuosi ohjaamassa lasta tiettyyn suuntaan. Opettaja kuitenkin tuntee oppilaansa ja tietää hänen vahvuudet ja asiat, joissa hän tarvitsee apua. Tämä viesti osoittaa sen, että arviointiin tulee suhtautua tietyllä varauksella. Opettajathan vasta harjoittelevat uuden opetussuunnitelman mukaista arviointia. Kyse on kuitenkin vain arvioivan opettajaporukan näkemyksistä lapsesta. Vanhemmilla on lapsistaan parempaa tietoa. Jos nämä tiedot ovat ristiriidassa opettajan näkemyksiin, on syytä vähintään keskustella opettajien kanssa. Oli miten oli, jokainen opettaja on lomansa ansainnut. Ja loma taitaisi tulla tarpeeseen minullekin.
