Kiire on rasittava kaveri. Jos tilanne on sellainen, että on myöhässä aikataulusta, eikä sitä enää ole mahdollista kuroa kiinni, stressihän siitä seuraa. Kiire on hyvin tuttu ilmiö ihan jokaiselle ja se voi johtua hyvin monista asioista. Joskus ihan omasta syystä tekee asioita viime tipassa ja vanha sananlasku taitaa sanoakin, että jos ei viime tippaa olisi, niin paljon jäisi asioita tekemättä.
Tunnetko sinä jonkun ihmisen, joka on ”aina myöhässä joka paikasta”. Hänellä on sisäsyntyinen ominaisuus, joka saa hänet myöhästymään ja hän ei mitenkään voi tähän asiaan vaikuttaa. Yleensä kiire on jonkun muun syy, tai johtuu jostakin muusta. Onko niin, että tällä ihmisellä on myös kalenteri täynnä. On tietenkin se täynnä, se on niin tiivis, ettei yhtä tapaamista ehdi hoitaa loppuun, kun toinen jo alkaa. Tämä ihminen itse on sopinut nämä kaikki aikataulut, rakentanut itselleen ansan, josta on vaikea päästä pois.
Kuvittelepa tilanne, jossa palaveri on alkamassa ja tätä yhtä ihmistä odotetaan. Kun hän sitten viimein saapuu paikalle, mitä hän tuo tullessaan? Kiireen, joka tarttuu! Hän hengittää nopeasti, selittää ehkä jotakin, levittää tavaransa paikoilleen ja huokailee. Tuo tunnetila ei jää keneltäkään huomaamatta. Silti kukaan ei ehkä sano mitään.
Miltähän kiireisestä ihmisestä maistuu sana ajanhallinta? Aika on täysin abstrakti käsite. Se kulkee eteenpäin omaa tahtiaan, halusimmepa tai emme. Aikaa ei voi hallita. Mutta voimme valita sen, miten suhtaudumme aikaan ja miten puhumme siitä. Voimme myös puhua itsellemme ystävällisesti: teen tämän nyt kaikessa rauhassa. Jokaisen kiireenkesyttäjän paras ystävä on kello ja yksi tärkeimmistä taidoista on suunnittelemisen ja ennakoinnin taito.
Aikaa on vähän tai paljon, riippuu siitä, mistä roikkuu. Joskus lyhytkin aika tuntuu ikuisuudelta. Esimerkiksi silloin, jos ei saa unta. Tai jos odottaa kiireessä liikennevaloissa valojen vaihtumista. Silti kymmenen vuotta taaksepäin katsottuna voi tuntua hujaukselta.
Elämä on monimutkaista. Koemme aikapaineita niin monella tasolla, ei ainoastaan työelämässä. Mutta miten ihminen voisi löytää levollisuutta arkeensa?
Tänään kysyn itseltäni, että onko nopea aina parempi kuin hidas? Onko se, jolla on eniten kiire, kaikkein tehokkain? Hengitän syvään. Mieleeni nousee lause: Niin kiire ei voi olla, että jos tukka palaa, niin sitä ei ehtisi sammuttaa.
Tämän blogin otsikko on eräästä oululaisen Rike Pietilän tekemästä rakkauslaulusta, jossa seikkailee kaksi etanaa, Sibbe ja Aino. Kertosäkeessä lauletaan: Nyt ei auta vitkastella, nyt ei auta vitkastella, nyt ei auta vitkastella, nyt on kauhee kiire…
