Olen tutkinut naiseuttani. Siihen minulla oli tilaisuus äitien lepolomalla, Norvajärvellä. Pienessä päässä oli suuria ajatuksia eritoten juuri sen suhteen, mitä on olla äiti. Mitä on olla nainen.
Saimme loman päätteeksi kuulla lausuntataitelija Ulla Miettusen esittämänä runosarjan, josta yksi erityisesti puhutteli minua. Tekstin tekijä on Walter Trobisch.
Kun Luoja oli saanut miehen valmiiksi
olivat kaikki elämän ainekset käytetty loppuun.
Mistä Hän saisi kokoon naisen?
Ei ollut jäljellä mitään kiinteää, mitään kouriintuntuvaa.
Luoja harkitsi kauan ja sitten Hän otti kuun pyöreyden,
kiemurtelevan viiniköynnöksen notkeuden ja ruohon värinän,
kaislakorren hoikkuuden ja kukkien loiston,
lehvien keveyden ja päivänsäteiden hilpeyden,
pilvien kyyneleet ja tuulien huikentelevaisuuden,
jäniksen arkuuden ja riikinkukon turhamaisuuden,
papukaijan rinnan pehmeyden ja timantin kovuuden,
hunajan makeuden ja tiikerin julmuuden,
tulen hehkun ja lumen kylmyyden,
harakan lörpötyksen ja satakielen laulun,
kurjen viekkauden ja villisorsien uskollisuuden.
Sometimes it is hard to be a woman
Naiset muistuttavat toisiaan. Monilla on taito jakaa henkilökohtaisiakin kokemuksia melko vieraillekin ihmisille. Monilla on uskallusta itkeä yhdessä toisen naisen kanssa. Ensin voidaan itkeä toisten kanssa, kohta jo nauretaan maha kippurassa. Niin lähellä toisiaan ovat naisen itku ja nauru. Mutta yritäpä löytää miehiä, jotka ovat itkeneet yhdessä toisten miesten kanssa.
Sain tilaa ajatella rauhassa. Itkeäkin. Kokea, miten siunattu olen elämässäni, kiittää siitä, miten paljon olen saanut. Ei muuten ole kovin helppoa kuunnella omia ajatuksiaan kaikessa rauhassa. Ottaa vastaan ajatuksia sellaisina kuin ne tulevat. Hengitellä syvään ja miettiä vaikkapa sitä, mitä minä viestin olemassaolollani.
Nainen tarinankertojana
Minä kerron tarinaa. Sana sanalta tuo tarina muotoutuu sellaiseksi, millaista elämää elän. Olen täällä maailmassa aivan ainutlaatuinen Jumalan luoma ihminen. Samanlaista ei ole ketään toista.
Kertomani tarina ei kuitenkaan toimi yksin. Se tarvitsee jonkun, joka kuulee sen. Se tarvitsee kuuntelijan. Ja kun kertoja ja kuuntelija kohtaavat, minä voin tulla kuulluksi ja nähdyksi. Minä voin tulla huomatuksi ja hyväksytyksi. Minut nähdään sen oman tarinani kautta ja jotkut ihmiset tulevat osaksi omaa tarinaani.
Ehkä tarinani puhuttelee jotakuta, joka saattaa liittää minut osaksi omaa tarinaansa. Äitiys. Lasteni tarinassa minä äitinä olen merkkihenkilö. Ihan niin kuin minunkin elämässä minun äitini on. Äitiys. Se on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Kaikkia kysymyksiä ei voi edes selittää auki. Mutta äitiydessäkin on helppo ajatella niin, että voin olla rauhassa sellaisen varassa, joka on minua suurempi ja turvallisempi.
Ei ole helppoa kuvata sitä, miltä Jumalan olemassaolo elämässä tuntuu. Hän on yhtä aikaa läsnä ja poissa. Hän on yhtä aikaa turvallinen ja pelottava. Mutta naisena on jotenkin helpompi elää näiden paradoksien kanssa. Kummako tuo, kun itsekin on aikaa pehmeä ja kova tai palava ja kylmä. Väsynyt ja täynnä virtaa. Tyytyväinen ja tyytymätön. Iloinen ja surullinen.
