Lenkkipolkuni varrella on talo, jossa on valtava piha. Pihalla on usein aamulla mies, jolla on kädessään erikoiskeppi ja ämpäri. Erikoiskepin avulla hän ottaa pois voikukkia nurmikoltaan ja kerää niitä ämpäriin. Hän on sinnikäs ja työtä näyttää riittävän koko kesäksi. Tänäänkin panin merkille juuri tuon pihan, jossa voikukkia riittää.
Minun pihallani ei juuri kasva voikukkia. Eikä paljon muutakaan, olen tällä hetkellä kovin onnekas juuri sen suhteen. Robottiruohonleikkuri, jonka nimi on Lasse Kukkonen (on Kärppien väreissä), leikkaa arkisin nurmikkoamme ja on saanut hyvin pidettyä kurissa myös voikukat. Ainakin päällisin puolin. Mutta tarkastellessa nurmikkoa lähempää, huomaan, että siellä on myös rikkaruohoja. Ne eivät minua haittaa. Kauempaa katsoessa nurmikko on riittävän tasainen ja vihreä.
Jotkut rikkaruohot ovat kauniita, ainakin minun mielestäni. Ei Vexi Salmi turhaan tehnyt Rentun ruusuaan. Mutta se piirre, joka rikkaruohoissa nousee vahvasti esiin, ja jota niissä ihailen on juuri sinnikkyys ja periksiantamattomuus. Nehän eivät säiky, vaikka joku yrittää repiä ne juurineen maasta. Ne vain innostuvat siitä, tulevat uudella tarmolla maan läpi vaikka väkisin. Niillä, jos joillakin riittää tahdonvoimaa.
Piha ilman rikkaruohoja on kuin painonpudotusprojekti ilman vastoinkäymisiä.
-Harriet
Hyötykasvien satoa saa yleensä odottaa. Ainakin näin vaatimattomilla puutarhurintaidoilla varustettu henkilö, kuten minä. Onneksi on heitä, jotka rakastavat puutarhanhoitoa. Ihailen heitä ja heidän taitojaan hyötykasvien hoitajina. Itse tyydyn tällä kertaa ottamaan oppia rikkaruohoilta. Niin tein, kun tänäänkin lähdin aamulenkille. Sinnikkäästi, vaikka väsytti. Lenkin jälkeen oli hyvä mieli.
Tarmoa ja toivoa tähänkin viikkoon,
-Harriet
