Lapin Kansan artikkelissa hymyilevä punatukkainen Marja-Liisa Manka tunnustaa olevansa mustikanpoimintariippuvainen. Minäkin olen. Metsä on paikka, jossa on hyvä olla. Äänimaailma rauhoittaa levottoman mielen. Lämmin tunne valtaa kehon ja ihana tuoksu tuo muistoja mieleen. Tuuli puissa kuulostaa rauhalliselta, aina silloin tällöin kilkahtaa poron kello. Se antaa oman viestinsä siitä, ettei ole yksin.
Vaikka säikäytän kyykäärmeen melkein astumalla sen päälle, vaikka hyttysiä on paljon ja vaikka tämän tästä kasvoni osuvat hämähäkinseittiin, jää viivan alle enemmän positiivisempia puolia, kuin negatiivisia.
Metsän tyttö tahdon olla
Mitä sitten saan marjanpoiminnalta?
No marjoja syötäväksi heti ja pitkin talvea. Mustikoita aamupuuroon, smoothieen tai rahkan sekaan, maidon kanssa sellaisenaan – mustikkamaitoa!
Liikuntaa! Vaihtelevassa maastossa kulkeminen ja marjojen noukkiminen maasta on mahtavaa liikuntaa, jota keho toden totta kaipaa kesän jälkeen. Minä olen taas kerran herkutellut itselleni muutaman lisäkilon, joiden karistamiseen marjanpoiminta on hyvää lääkettä. Huokaus.
Ajatuksia! Metsässä pääsee irti kaikesta muusta. On tilaa ajatella, tai olla ajattelematta – ihan miten vain. Toisinaan sitä vain poimii marjoja ja huomaa olleensa levossa, ilman että aivoissa surraa. Toisinaan joku laulunpätkä soi päässä ja siinä sitä sitten hyräilee mukana. Joskus voi jutella kaverin kanssa niitä näitä, syntyjä syviä.
Tämä stressiprofessoriksikin nimetty Manka on kirjoittanut kymmeniä artikkeleita kansainvälisiin julkaisuihin. Hän on ollut asiantuntijana valtavissa hankkeissa ja hänen ansiostaan työhyvinvointia voi opiskella yliopistossa. Hän on eittämättä yksi pätevimmistä työyhteisöjen hyvinvoinnin osaajista koko maassa. Hän tasan tarkkaan tietää, miten pitää huolta hyvinvoinnista. Mutta miten kävi? Hän oli uupua liian suuren stressikuorman alle.
Onko suutarin lapsilla kenkiä?
Manka ei väitäkään, että olisi täydellinen ja että pystyisi itse elämään niin kuin opettaa. Ehkä opettaessaan muita, hän samalla puhuu itselleen, ikään kuin muistuttaen, mikä on ihmiselle hyväksi. Mankan mukaan työntekijöiden stressi on koko työyhteisön asia, ei pelkästään työntekijän oma ongelma. Ihmiset sinnittelevät työuupumuksen partaalla peläten julkista häpeää tai irtisanomista. Hän tunnustaa pettymyksensä entiseen työnantajaansa yliopistoon ja alkoi yrittäjäksi.
Kaikilla on stressiä, me tarvitsemme sitä. Ilman stressiä saattaisimme lojua vetämättöminä, kun aikataulut ja tavoitteet taas saavat meitä ponnistelemaan. 
Kun näin metsässä käärmeen, automaattisesti siirryin syrjään, kiljaisin jotakin ja kohta huokaisin helpotuksesta, vaikka sydämeni pamppaili pitkään. Lyhyt stressireaktio kehossa saattoi pelastaa minut käärmeen puremalta. Se lähti karkuun kauheaa vauhtia, säikähti raukka minua yhtä paljon, kuin minä sitä.
Miten työn aiheuttamasta kuormasta voi palautua? Nukkumalla hyvin, lepäämällä. Viettämällä aikaa ystävien seurassa, juttelemalla, liikkumalla luonnossa. Mustikoita poimimalla.
Sitä olen aina miettinyt, että miksi sanotaan, että oma maa mansikka – muu maa mustikka?
Ihan niin kuin mustikka olisi jotenkin mansikkaa huonompi vaihtoehto!
