
Luonnolla ei ole kiire. Lumi sulaa hitaasti. Kevät viipyy. Marjat kypsyvät pitkään. Kestää kauan, ennen kuin voimme todistaa kasvun ihmettä. Juuri nyt tuntuu siltä, että vie ikuisuuden odottaa puiden silmujen puhkeamista. Mutta kauanko on mennyt siihen, että Kemijoki teki itselleen uoman, mitä pitkin vesi voi virrata? Luonto muuttuu hitaasti.
Heti mulle kaikki tänne!
Elämme pikakulttuurissa. Laitamme WhatsApp -viestiä, että voimme heti nähdä, onko viesti mennyt perille. Sähköpostikin alkaa olla liian hidas viestinnän väline. Syömme pikaruokaa, teemme pikatreenejä, katsomme Youtubesta videoita siitä, miten voi tehdä pikakampauksen tai -meikin. Kaiken tulee tapahtua heti tai äkkiä. Pyykinpesukoneessakin on pikaohjelma ja Lottoa voi pelata pikapelinä, ettei vain kulu aikaa numeroiden valitsemiseen. Ohjelmoimme pikavalintaan läheistemme puhelinnumerot.
Elämä ei ole pikajuoksu
Mitkä asiat ihmisille ovat tärkeitä? Ystävät, perhe, rakkaus, hyvät muistot, läheisyys, uni. Nämä asiat ja kiire eivät kuulu yhteen. Näihin asioihin liittää mieluummin rauhan ja kiireettömyyden. Vain hitaasti etenemällä voi nauttia ystävistä ympärillä. Minä ainakin haluaisin kokea rakkautta kaikessa rauhassa, ilman painetta koko ajan mennä jonnekin tai tehdä jotakin.

Mutta osaammeko olla tekemättä mitään? Osaammeko pysähtyä tarkastelemaan tunteitamme tai ajatuksiamme? Onko meidän mahdollista kuunnella, mitä toisella on asiaa, jos teemme yhtä aikaa jotakin muuta? Voiko ihminen ihan oikeasti keksiä jotakin luovaa silloin, jos hän ei koskaan pysähdy tarkastelemaan ajatuksiaan? Voiko tuhannen ärsykkeen keskellä luoda uutta?
Juuri tässä hetkessä yritän miettiä, mitä kaipaan. Kun pääsen käsiksi siihen, oivallan itsestäni ja arvoistani jotakin tärkeää. Huomaan, että kaipaan aikaa. Aikaa olla ja aikaa kirjoittaa. Aikaa tuntea ja aikaa rakastaa.




