Lepoa.
Omaa aikaa.
Mansikoita.
Aikaa ajatella.
Sitä on minulle LOMA.
Kun mietin lomaa, kuljen ajatuksissani Hämeenkyröön. Ajattelen serkkujani Peppiä, Katia, Satua ja Annua ja muistelin lapsuuteni kesiä. Isäni oli erityisesti kesäisin aika paljon keikoilla ja minä sain aika usein viettää kesiä Hulda-mummon luona ja tätini Liisan perheen luona Kivimäessä. Olin aina useita viikkoja heillä ja siitä tuli minulle kesäkoti. Tätini miehen Reijon nimesin jopa kesäisäksi! Minulla oli omaa isääni niin kova ikävä ja silloin Reijo otti minut karhunhalaukseen ja totesi partakarvojensa välistä: Minä voin olla sinun kesäisäsi!
Siellä minä sitten marssin hänen perässään perunapellolla liian suuret kumisaappaat jalassa ja kyselin koko ajan: Mikä toi on, entä mikä tuo on? Ja Reijo selitti. Ja uudelleen selitti. Sain myös hoitaa lehmiä. Yksi lehmä, Apila oli erityisesti mieleeni. Se oli tasaisen kullanruskea, eikä sillä ollut sarvia. Se antoi minun harjata itseään. Minulla oli pehmeä juuriharja, jolla harjasin sitä. Se tykkäsi siitä kovasti. Yhtenä päivänä Reijo lupasi, että saan sen lehmän ihan ikiomaksi. Sovimme kuitenkin, että lehmä asuisi siellä Kivimäessä, navetassa. Sitä kun olisi mahdoton viedä autolla Rovaniemelle. Silittelin Apilaa. Juttelin sille ja lauloin sille. Se oli niin kiltti.
Tykkäsin touhuta navetassa. Tein välillä ihan oikeita navettatöitä. Oli aivan arkipäivää, että hain lehmiä laitumelta, vaikka sinne oli aika pitkä matka. Välillä menin sähkölangan taakse piiloon, kun joku lehmä oikein tuli kohti. Mutta Apilaa minä en pelännyt koskaan. Se käveli minun rinnallani hitaasti. Varmaan odotti, että lypsyn jälkeen taas harjaisin sitä.
Jäähyväiset Apilalle
Sitten koitti päivä, jonka muistan ikuisesti. Tuli auto, joka haki karjaa teurastamolle. Kesäisäni oli hermostunut, ei ollut helppoa luopua lehmistä, vaikka se oli välttämätöntä. Hän talutti Apilan autoon. Nyt Apila pani hanttiin, ihan niin kuin se olisi tiennyt, mitä tapahtuu. Minä ymmärsin heti, että nyt oli Apilan vuoro lähteä. Enkä enää koskaan näkisi sitä. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Kysyin kesäisältä, että miksi juuri Apilan piti lähteä? Kyynel kirposi Reijonkin silmäkulmaan, se puristi minua kädestä. Mutta siihen kysymykseen hän ei vastannut mitään. Halasi vain kovasti ja silitti tukkaani.
