Maailma on levoton. Aamusta saakka, kun heräämme uuteen päivään, teemme paljon valintoja ja päätöksiä. Puoleenpäivään mennessä olemme jo seikkailleet sujuvasti monissa sovelluksissa; sähköpostissa, Teamsissa, WhatsAppissa, Messengerissä, Facebookissa ja missä milloinkin. Aamutoimiin liittyy yksityiskohtia; herääminen, aamupala, töihin ja kouluun lähtö. Kolmen pitkätukkaisen neidon lähtöhetki vaatii myös hiusten laittoa. Hiusharjoilla ja pompuloilla on pakko olla oma paikkansa, että ne löytyvät, kun niitä tarvitaan.
Välillä tuntuu, että päivissä on liikaa sattumanvaraisia asioita, sellaisia, joihin ei voi vaikuttaa. Ulkona tuuli riepottaa pudonneita lehtiä. Juuri tänään on sellainen olo, että koko ajan sataa, on kauhean mustaa ja likaista ja jatkuvasti on joku asia kadoksissa. Miten voikin olla hukassa hanskat tai kypärä juuri silloin, kun on lähdön hetki. Lisäksi tarvitaan avaimia, heijastimia ja polkupyörän lamppuja, uuden lain myötä ei vain etu- vaan myös takalamppuja.
Neljä vuodenaikaa saa perheellisille syksyllä vipinää se, että täytyy löytää lämpimämpiä hanskoja, pipoja, pantoja, kuorivaatteita, puffeja, kumisaappaita ja puhumattakaan kengistä ja lämpimämmistä takeista. Kausivaatteet vievät ihan järkyttävän paljon tilaa ja lapset kasvavat niin kauheaa vauhtia, että luultavasti keväältä jääneet housun lahkeet ovat taas käyneet lyhyeksi. Tuo tavaran määrä näkyy eteisessä. Meillä se on liian pieni, mutta suurentaakaan sitä ei voi.
Keräsin juuri pois kesähattuja ja varvastossuja, joita löytyi yllättävän suuri määrä varastoon vietäväksi. Tilalle tuli vielä suurempi määrä tähän kauteen sopivampaa tavaraa. Epätoivo meinasi iskeä kasvoille, mutta mikä tyytyväisyys siitä seuraakaan, kun kaikki tavarat ovat taas tallella ja järjestyksessä!
Ihmisillä on luonnollinen taipumus sekaisiin ajatuksiin. Asioiden loppuunsaattaminen on vaikeaa. Joitakin sotkut eivät häiritse, mutta minä olen saanut sellaisen kasvatuksen, että häiritsee. Voihan se olla, että tässä on jotakin geeniperimälläkin tekemistä, mutta uskon vahvasti niin, että ympäristötekijöillä on suuri vaikutus siihen, miten hän suhtautuu järjestykseen. Olen aina halunnut taistella epäjärjestystä vastaan, en voi sille mitään.
Esimerkiksi jos olen vaikka vain yhden yön yli hotellissa, puran silti mielelläni aina laukun koko sisällön kaappiin. Rakastan sitä, että tiedän, että tavaroilla on paikkansa. Järjestys saa minut ajattelemaan kirkkaammin ja tuntemaan, että nyt on hyvä. On tilaa ajatella.
Minua auttaa, että laitan illalla aamulenkkiä varten lenkkikamppeet valmiiksi ja mietin, mitä laitan päälle töihin. Pakkaan laukun jo valmiiksi, ettei aamulla tarvitse miettiä, onko siellä kaikki. Joskus, kun olen oikein väsynyt, meinaan ensin ajatella, että ”en mitenkään nyt jaksaisi järjestää paikkoja, taidan levätä hetken ja tehdä sen sitten”. Mutta en voi levätä. Minulle siivouksen jälkeinen mielihyvä on paljon palauttavampaa kuin sohvalla makaaminen rankan päivän päätteeksi.