On pitkä matka tähän päivään, kun kuopuksemme Hilda jättää eskarivuoden taakseen. Vuodesta toiseen olen tässä kevätjuhlassa ihmetellyt, miten selviän juuri tästä päivästä – juuri näistä juhlista.
Yhteiseen taipaleeseen on mahtunut paljon. Me vanhemmat olemme tehneet valinnan, kun olemme miettineet sitä, kuka saa kunnian olla päivisin juuri meidän lastemme kanssa. Itse kun joudumme kuitenkin käymään töissä. Me valitsimme Asemapäällikön ja tuo valinta oli oikea. Lapsemme on kokenut päiväkodissa elämyksiä ja se on totta, itse tiedän jonkun verran elämyksistä, kun tutkin niitä pro gradu työssäni. Siinä määrittelin elämyksen: Elämys on ihmiselle merkityksellinen kokemus, joka koskettaa ja jää mieleen.
Päiväkoti on nimensä mukaan ollut päiväkoti – lapsella on ollut hyvä olla ja se on ollut tärkeintä. Päiväkodin arjessa on ollut pieniä onnen hetkiä, kultahippusia, jotka ovat jättäneet lapsen mieleen muistijäljen. Hemmottelupäivät, saunahetket, musikaalit ja keikat, Majavalehdon retket – kaikki nämä ovat piirtäneet jäljen meidän rakkaiden lastemme elämän kartalle. Ei ole yhdentekevää, millaisia lastemme päivät ovat. Mutta tärkeämpää kuin se, onko suunniteltu hienoja tuokioita tai tehtäviä, on se, että lapsiamme on kohdattu. Heidän juttujaan on kuunneltu, heitä on pidetty sylissä. Heidän kyyneliään on pyyhitty, heitä on tuettu siinä, missä he ovat tarvinneet tukea ja heitä on kannustettu siinä, missä he ovat olleet hyviä. Päiväkodin opetussuunnitelmassa voisi ihan hyvin lukea vain nuo neljä sanaa: Sydäntä, syliä ja lämpöä. Niillä pärjää elämässä pitkälle .
Sydäntä!
Ihmisen elämä on yhtä lähtemistä. Elämä on täynnä lähtöjä. Syntymä on lähtö äidin kehosta, sen jälkeen koittaa rinnalta lähtö, päiväkotiin lähtö, eri osastolle lähtö, eskariin lähtö, kouluun lähtö… Nyt lapsillamme on kuitenkin eväitä repussa. He varmasti pärjäävät siellä, minne heidän polkunsa vie. Ja se on myös Asemapäällikön ansiota. Tässä päiväkodissa lapsi sisäistää, missä ovat hänen juurensa. Mutta ennen kaikkea tärkeää on se, että lähtiessään hänellä on siivet.
Mutta yksin emme ole mitään. Päiväkodin tiimi keksii yhdessä jotakin sellaista, mitä kukaan ei yksin tulisi keksineeksi. Jokaisella aikuisella on ollut oma tärkeä paikkansa tässä yhteisössä ja meille aikuisille piirtyy tästä organisaatiosta tietty kuva. Jos tämä päiväkoti olisi oikeasti Röllimetsä, niin ketä Asemapäällikön aikuiset olisivat?
Kikka: Sinä olisit tämän Röllimetsän hyvä haltija. Kaunis kuin kedon kukka. Tulet paikalle silloin, kun joku sinua kaipaa tai kutsuu ja saat ihmeitä aikaan vain olemalla oma itsesi.
Manna: Sinä olisit yksi Röllimetsän menninkäisistä. Jos jollakin olisi tylsää, sinä järjestäisit ohjelmaa ja huolehtisit, että kaikki pääsevät osallistumaan.
Sari: Sinä olisit Röllimetsän keijukainen. Kuiskuttelisit Röllien korvaan yöllä ihania asioita, jotta nämä näkisivät kauniita unia. Maustaisit salaa Röllien pullat kanelilla, jotta ne maistuisivat makeammilta. Tekisit hyviä tekoja.
Minna: Sinä, pieni menninkäinen levittäisit iloa kaikkialla, missä kuljet. Sinulla on ilon hippusia pikku pussukassa ja jos jonkun nenä on nyrpistynyt, sinä heität ilon hippuja heidän päälleen ja taas näyttää elo iloiselta. Ja kohta sinusta tulee äiti täydelliselle pienelle vauvalle.
Antti: Oletko sinä Iso Rölli? Vai olisitko sittenkin herkkä ja hassu Rölli – heittäytyjä Rölli, höpöttäjä Rölli, joka saa kaikki nauramaan? Ja joka ojentaa nenäliinan sitten, kun toisilla on paha mieli.
Esse: Olit luonneroolissasi tässä musikaalissa. Olet synnyttänyt jo monta tarinaa ja se on sinun vahvuutesi. Pidä tarinat mukanasi, minne ikinä kuljetkin. Niistä on ollut paljon iloa sadoille perheille. Teet hyvää työtä tämän tiimin innostajana – annat vuorollaan kaikkien loistaa ja se on hyvän esimiehen tunnusmerkki.
Marianne: Röllimetsän isoäiti. Ripaus Rölliä ja ripaus menninkäistä. Ripaus keijukaista ja metsän haltijaa. Viisautta, jotta kuunnellaan. Valtaa, jota ihaillaan. Auktoriteettia, jota ei opeteta kouluissa. Karismaa, jota ei saa Röllimetsän kioskista.
Sydämellinen kiitos jokaiselle teistä! Me rakastamme teitä!
