Minulla oli ilo osallistua työpajaan, jossa Lentävän poron teatterin toimitusjohtaja Jussi Jokinen osoitti improvisaation toimivaksi metodiksi työyhteisön kehittämiseen. Saimme pienessä ryhmässä kulkea polkua iloisen mokaamisen tiellä ja jakaa kokemuksia, joiden kautta ymmärrämme työkavereitamme paljon paremmin. Teimme harjoituksia, joissa laitoimme itsemme peliin. Mukana oli kaikki tunteet. Jokisen valloittava ja vapauttava tapa kouluttaa antoi valtavasti energiaa. Suosittelen!
Kiitos Putouksen ja improvisaatioteatterin nousukauden, saamme helposti ajatuksemme improvisaatiotilanteeseen. Hetkeen ei voi valmistautua mitenkään, valmista käsikirjoitusta ei ole. Ei riitä, että näyttelijällä on nokkelia ideoita tilanteen kehittämiseen. Se, mitä tapahtuu, riippuu täysin kaikista tilanteessa olevista henkilöistä. Jos joku on tilanteessa hyvin kielteinen ja jyrkkä, ei kommunikaatio voi edetä kovin hedelmällisesti. Jos ei hyväksy toisen ehdotusta, vaan tyrmää sen suoralta kädeltä, ollaan pian pattitilanteessa. Mutta entä, jos hyväksyy ja lisää jotakin omaa? Joo, ja… Yhtäkkiä saattaakin syntyä jotakin ihan uutta!
Mikä se improvisaatioteatterin tärkein ohje sitten on? Auta kaveria näyttämään hyvältä!
Monissa työelämän tilanteissa olemme vastaavalla tavalla kasvokkain ihmisen tai ihmisten kanssa, ilman etukäteissuunnitelmaa. Kommunikaatio on haastava laji. Viestejä sinkoilee sinne ja tänne, niitä lähtee ja tulee eri aikaan, ne liittyvät erilaisiin aihepiireihin, niillä on mitä erilaisimpia tavoitteita. Viestit eivät todellakaan kulje aina samaa reittiä, vaan niitä putkahtelee sieltä ja täältä, joskus myös sattumanvaraisesti. Kuinka monta viestiä tulet kohtaamaan tänään? Mitkä noista viesteistä saavat sinut reagoimaan niihin? Mikä viesteistä on sellainen, että ihan oikeasti teet päätöksen vaikkapa kävellä paikasta a paikkaan b juuri sen viestin vuoksi.
Se, joka viestin on lähettänyt eteenpäin, on hyvin kartalla siitä, mihin tarkoitukseen viesti on tehty. Mutta kirkaskin viesti saattaa mennä ohi tässä viestien tulvassa. On pakko varmistella, että meneekö viesti perille. Katsoa silmiin viestin vastaanottajaa ja auttaa kaikin keinoin häntä ymmärtämään viestin oleellisin ydin. Kaikkein helpointa viestintä on silloin, kun saamme kommunikoida kasvotusten. Ihmisestä näkee niin helposti sen, onko hän ymmärtänyt viestin vai ei.
Hyvä olla – paha olla
Ihmisten motivaatio tehdä työtä vaihtelee suuresti. Se tietysti johtuu myös yksityiselämän asioista, ei pelkästään työstä. Se, millainen olo ihmisellä on, näkyy hänestä ulospäin. Ihmisellä on hyvä olla, paha olla tai jotakin siltä väliltä. Hyvinvointi ei kuitenkaan ole annosteltavissa oleva asia, jota vain on toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Jos jollakin on hyvä olla, se ei ole siltä pois, jolla on paha olla. Pahoinvoivat ihmiset eivät ole hyvinvoivien ihmisten vihollisia.
Uskon, että ihmisten välillä oleva ”henkilökemia” liittyy paljon myös viestintään. Toinen on sulkeutuneempi, eikä uskalla katsoa silmiin. Vetäytyy kuoreensa ja laittaa kädet puuskaan helposti. Kulkee pitkin seinänvierustoja aamulla, kun on niin ujo, ettei kehtaa katsoa kaikkia silmiin ja tervehtiä. Toinen taas tulkitsee tämän niin, ettei hänestä pidetä. Eikä ainakaan ymmärretä.
Jos mietitään työyhteisöä, saataisiin parhaita tuloksia hyödyntämällä improvisaatioteatterin lainalaisuuksia. Mitä tapahtuisi, jos auttaisimme työkavereitamme pääsemään parhaimpaansa? Mitä, jos auttaisimme työkaveria onnistumaan ja tekisimme töitä sen eteen, että hänen työnsä jälki näyttäisi niin hyvältä kuin mahdollista.
Haluan kuitenkin kysyä, onko minun mahdollista edistää muiden hyvinvointia silloin, kun itselläni on paha olla?
Tämän ajatuksen myötä haluan kiittää työpajasta omaa työyhteisöäni ja esimiestäni, kiitos!
