Ihmelääke painonpudottajalle

On vuoden viimeinen maanantai. Sen kunniaksi palaan pitkästä aikaa ajankohtaiseen irti laihdutuskierteestä -aiheeseen. Olen vähän kiertänyt tätä aihetta, miksi? Siksi, että niin monta konvehtirasiaa on ollut avoimena pöydän kulmalla ja voi, miten helppoa siitä on ollut napata ihanaa toffeeta sisältävä suklaa. Ei, kun hasselpähkinätäytteellä oleva konvehti. Tai molemmat. Ja kun on nyt tullut vähän syötyä makeaa, niin tekisi mieli vähän suolukkaa. Kinkkuvoileipä juuri tähän saumaan tekisi terää! Ruisleipää, reilusti Oivariinia ja kinkkua ja vähän sinappia päälle! Ja kohta voikin jo ottaa joulutortun, Raija –tädin leipomat ovat parhaita maailmassa! Illalla viimeisenä vielä mietin, että mitähän voisin vielä syödä.

Arvaat varmaan, etten ole kieltäytynyt herkuista lomalla. Oikeastaan koko loppusyksy on ollut yhtä tekosyytä herkutella. On ollut niin paljon ajateltavaa, etten ole ehtinyt huolehtia terveellisestä ruokavaliosta. Olen ansainnut vähän hemmottelua itselleni, näin selitän suklaisia herkkuhetkiä itselleni. Ja koska näitä herkkuhetkiä on tullut vietettyä aika usein, ollaan taas siinä tilanteessa, että farkun nappi kiristää. Ja siitähän seuraa se, ettei viitsi oikein lähteä liikkeelle.

Hälytyskello soi! Ennen olisin jo aloittamassa jotakin dieettiä. Kuijottaisin muutaman viikon ja jo alkaisi olo helpottaa. Soimaisin itseäni herkkuhetkistä ja päättäisin, että heti maanantaina palaisin takaisin ”ruotuun” ja aloittaisin säännöllisen liikuntaharrastuksen. Mutta koska tuo ei ole koskaan aiemminkaan toiminut, päätän toimia toisin.

Ulos

Lähden heti hiihtolenkille. Jo kymmenen minuutin hiihtämisen jälkeen lämmin olo tulee kehooni. Vaikka muut hiihtäjät eivät tervehdi niin kuin Rovaniemen laduilla, he näyttävät silti tyytyväisiltä. Hengitän puhdasta ilmaa sisään ja ulos ja nautin kauniista, lumisista puista. Saan tehdä tunnin rauhallisen lenkin ja rintarangassani oleva orastava kipu laantuu heti. Menen hiihtolenkin jälkeen saunaan ja nautin pitkistä löylyistä. Tirautan piparin tuoksuista esanssia löylyveteen ja tunnen, miten elän.

Päätän ottaa liikunnan vahvemmin elämääni mukaan. Suunnittelen itselleni jokaiselle päivälle oman, liikunnallisen hemmotteluhetken vain siksi, että se tekee minulle hyvää. Juttelen itselleni lempeästi, totean itselleni, että riitän ja kelpaan juuri tällaisena kuin olen ja kaikki hyvä, mitä itselleni teen, on eteenpäin.

Hieman turvonnut olo ei tunnu hyvältä. Tiedän kyllä, millaista on olla silloin, kun tuntuu hyvältä. Silloin ruokavaliossani on paljon kasviksia, ehdin levätä hyvin ja liikkua säännöllisesti. Kaipaan tätä oloa ja olen valmis tekemään työtä sen eteen, että taas saavutan sen. Onneksi on loma, että ehdin aloittaa hyvän olon tavoittelemisen ajan kanssa. En halua enää laihduttaa, se ei johda toivottuihin tuloksiin. Motivaatio muutokseen tulee syvältä sisimmästäni, kenenkään muun toiveet eivät tässä kohtaa merkitse mitään.

Koen kärsimättömyyden hetkiä aina, kun opettelen lempeää suhtautumista itseeni. Alan harjoitella sitä, että saan liikunnan taas rutiiniksi omaan arkeeni. Nyt, kun kaikki on muuttunut joka tapauksessa, on helpompi myös luoda uusia rutiineja liikkumiseenkin liittyen. Mitä haluan elämääni juuri nyt? Mikä on ensimmäinen askeleeni kohti unelmaani? Olipa se sitten mikä tahansa, niin toista askelta ei voi ottaa, jos ei ole ottanut ensimmäistä.

Muutos vaatii kärsivällisyyttä, tiedän sen. Otan kavereita mukaan. Pyydän heitä kanssani lenkkitreffeille ja nautin siitä, että saan energiaa myös heistä.

Ihmelääke painonpudottajalle – ei sellaista olekaan!

Tulokset tulevat kyllä, kun taas ryhdyn käyttämään kaikkea sitä tietoa, mitä minulla jo on. Syön enemmän kasviksia ja otan liikunnan mukaan elämääni. Konvehdit pursuavat jo korvistakin, joten on aika ihanaa aloittaa herkullinen arki kohtuullisemmalla määrällä suklaata. Siitä ei nimittäin tarvitse kieltäytyä kokonaan.

Mennäänkö yhtä matkaa?

Sinun, Harriettisi