Sain olla mukana Korundijazzissa. On mykistävää päästä seuraamaan huippumuusikoiden työtä tilaisuudessa, jonka tavoitteena on tuottaa katsojille ja kuulijoille merkityksellisiä kokemuksia elävän musiikin äärellä. Se energia, jota elävästä musiikista saa, kantaa kauas.
Korundijazz oli valonpilkahdus mustaan marraskuuhun.
Voin melkein koskettaa intensiteettiä, joka muodostuu tilaan, jossa ammattimuusikot esiintyvät musiikinnälkäiselle yleisölle. Mistä tuo intensiteetti koostuu? Hetki ennen ensimmäisen sävelen kajahtamista ilmoille on merkityksellinen. Musiikki alkaa hiljaisuudesta.
Jotain tuttua
Ohjelmistossa oli jotakin sellaista, jonka kaikki tunsivat. Kun komea Mikael Konttinen eläytyi Sinatraksi, ihmisten kasvoilla loistivat ilo ja nostalgia. He lauloivat mukana, naputtivat jalallaan rytmiä, eläytyivät ja osallistuivat. Mikael otti yleisön mukaan, vuorovaikutus sai yleisön ymmärtämään, että juuri he olivat vähintään yhtä tärkeässä osassa koko showta, kuin esiintyjä itse.
Bändi varmasti oli soittanut nuo biisit satoja, satoja kertoja. Luulisi, että sellaiseen voisi kyllästyä. Mutta ei. Jokainen kappale oli nappivalinta. Itse asiassa vasta sen jälkeen, kun joku tietty kappale on soitettu, voidaan todeta, oliko valinta oikea. Ohjelmiston koostaja tuntee yleisönsä ja tietää, mitä kannattaa valita juuri heille. Sinatra toimii aina.
Silti myös oudommat kappaleet voivat saada ihmisen ihon kananlihalle. Kun Aili Ikonen kertoi laulamalla tarinan pian neljävuotiaasta tyttärestään, tuli minulle kyyneleet silmiin. Aili kuvasi tunteitaan äitinä. Hän sanoitti sitä, miten juuri hänen ihonsa oli se ensimmäinen iho, jota lapsensa sai koskettaa. Hän kertoi, miten kiitollinen hän oli tyttärestään ja mitä kaikkea hänen tyttärensä on opettanut hänelle. Ja minä jaoin tuon tarinan ja tunnetilan, niin kuin varmasti jokainen Korundisalissa istunut äiti. Lavalla oli muitakin. Ihan huikea bändi. Silti juuri Aili Ikonen oli se, joka minuun teki vaikutuksen.
Kuuntelemisen voima
Kuuntelemista tapahtui Korundijazzissa monella tasolla. Lavalta välittyi yleisölle se, miten muusikot kuuntelivat toisiaan. Tämä näkyi ehkä kirkkaimmin siinä, kun Lapin sotilassoittokunnan taitavat puhaltajat antoivat tilaa Lapin kamariorkesterin herkille jousille. He loivat upean musiikillisen tarinan, jossa päähenkilönä oli tällä kertaa Jukka Perko. Hänen rento juttelunsa taitavan soiton lomassa sai toden totta tuntumaan omatkin lahkeet leveämmältä.
Lapin sotilassoittokunta teki taas kerran minuun vaikutuksen. Kun sen bändin muusikot onnistuvat konsertissa, pakahduin ylpeydestä. Olen omin korvin saanut kuulla, miten hyvää työtä orkesterissa tehdään. Nyt, kun näin itse ensimmäisen kerran soittokunnan ja kamariorkesterin samalla lavalla, en voi kun toivoa, että joskus saisin nähdä heidän tekevän yhteistyötä jatkossakin.
Hiottu yhteistyö näyttää siltä, että kaikki nuotit on kirjoitettu ennalta. Suurin osa onkin, mutta tilaa jää myös improvisaatiolle. Tilaa jää sille, että jos joku bändistä kokee, että juuri hänellä olisi tähän annettavaa, hän ottaa oman paikkansa, sanattomin elein, ehkä pienellä nyökkäyksellä hän saa tilaa omalle soololleen. Jokainen soolo on viesti. Minä puhun sinulle musiikin kielellä, muusikko kertoo. Mutta mitä merkityksiä kuulija saa? Se riippuu aina hänen elämäntilanteestaan, hänen tunnelmastaan, hänen mielialastaan ja hänen elämäntarinastaan.
On mahtavaa katsoa huippuammattilaista, joka pitää hauskaa instrumenttinsa kanssa. Se, että hän silmin nähden nauttii soittamisesta, välittyy jokaiselle kuulijalle. Voit vain kuvitella, miltä minkä tahansa asian väkisin tekeminen näyttää ulospäin.
Olen sanattomana tuon kaiken lahjakkuuden edessä. Nostan vielä yhden kokemuksen, joka liittyy tunnelmaan, kun orkesteri ryhtyi Sami Saaren kanssa soittamaan soulia salsaksi. Paikalla oli ihmisiä, joilla oli rytmi veressä. Bändin percussioryhmä oli vahva ja tarkka, tanssijat ottivat tilan haltuun.
Kun kaksi tanssijaa löytää yhteisen rytmin ja he samalla katsovat toisiaan silmiin, on liike vangitsevaa katsottavaa. Elävä musiikki, salsa. Lattarirytmit ja vahvat tunteet. Intiimi tila, bändin, tanssijoiden ja yleisön välinen vuorovaikutus – ihmisistä välittyi se, että he viihtyivät.
Kiitos jokaiselle esiintyjälle! Todella taitavalle opiskelijabändille Psyche Mikelle, Jukka Perkolle, Mikael Konttiselle, Sami Saarelle, Aili Ikoselle ja jokaiselle muusikolle. Ja erityisesti tapahtuman isälle, Tapio Maunuvaaralle. Teet hyvää työtä elävän musiikin eteen.
Kiitos Korundijazz – jokainen osallistuja, esiintyjä ja yleisö. Teitte ikimuistoisen illan.
Harrietti
