Hyvinvointia työssä – hyvinvointia elämässä!

Jos ihminen ei voi työssään hyvin, sen vaikutukset ulottuvat kauas. Jokainen meistä tietää ihmisen tai ihmisiä, joilla ahdistaa käydä töissä. Syyt siihen ovat hyvin moninaisia. Tässä kirjoituksessani haluan kuvata sitä, mikä minulle antaa hyvinvointia työhöni.

On tärkeää saada puhua omasta työstään. Siten tulee kuvanneeksi myös sitä, mikä työssä sujuu hyvin. Kun työkaveri kysyy, mitä kuuluu, on vastaus yleensä se päällimmäinen tunnetila juuri sillä hetkellä. Olenko aina ahdistunut jostakin epäkohdista, vai olenko joskus innostunut siitä, miten asiat etenevät? Saanko hyvää palautetta vai kuulenko vain sitä, missä olen epäonnistunut. Onneksi minä saan myös hyvää palautetta.

Työ on ennen kaikkea yhdessä tekemistä. Se on ihmisten kohtaamista ja yhteistyötä. Asioita tehdään yhdessä ja saadaan aikaiseksi jotain sellaista, jota kukaan ei yksin keksisi. Työkaverit tuovat elämään sisältöä muutenkin, kun työn kautta. Saan olla osa aivan huippuyhteisöä ja siitä olen ylpeä! Meillä on moniammatillinen tiimi, jossa tuetaan toinen toista ja pyyteettömästi autetaan työkaveria.

Silloin, kun joku asia ahdistaa työssä, on syytä saada suu auki siihen liittyen. Oma esimies on ensimmäinen henkilö, jolle epäkohta olisi tärkeää pystyä sanoittamaan. Epäkohdat ovat juuri niitä asioita, jotka vievät turhaan energiaa ja ohjaavat tekemistä väärään suuntaan. Esimiehellä on mahdollisuudet auttaa ratkaisujen etsimisessä ja sitä kautta työn tekeminen tuntuu taas mielekkäämmältä. Minua on siunattu esimiehellä, jota on helppo lähestyä minkä tahansa ongelman kanssa. Hän osaa rohkaista ja kannustaa – lempeällä ja rauhallisella tyylillään hän kuuntelee, tukee ja auttaa. Hän arvostaa monialaista osaamistani ja saa minut kokemaan, että minä riitän.

Lähestyn työtä neljän kysymyksen kautta.

Tiedänkö minä?

Olen saanut tehdä tätä työtä jo tovin ja se palkitsee minua joka päivä. Työ itsessään sisältää sellaisia elementtejä, jotka tuovat minulle hyvinvointia. Saan kirjoittaa, mitä rakastan! Välillä saan käpertyä kammiooni miettimään pitkän tähtäimen suunnitelmia, välillä pääsen kahden kesken haastattelemaan jotakin ihmistä ja kuulemaan, mitä sanottavaa hänellä on. Saan ahertaa monien medioiden parissa, saan tehdä työtä verkostoissa ja saan kulkea valmistettua tietä uskoen, että kaikki on tarkoitettu juuri näin.

Olen pohtinut tarkkaan työni tavoitteita ja minun on helppo sitoutua siihen, mitä työnantajani edustaa. Kirkon strategiassa sanotaan kirkon olevan kohtaamisen kirkko. Sitä minäkin olen tekemässä eri kanavissa. Yrittäjänä päätän itse suunnan ja silti toimin samojen arvojen pohjalta, kuin päätyössänikin. Vaikka minulla on tietyt työt, jotka kuuluvat vastuulleni, tietyt tehtävät, jotka on hoidettava, on minulla myös valtaa itse miettiä, miten työtä toteutan. Missä järjestyksessä. Missä tilassa. Pakottamalla on hankala saada aikaan mitään luovaa, siksi on upeaa, että voi itse rytmittää omaa työtään sopivaksi katsomallaan tavalla.

Osaanko minä?

Laaja-alainen osaaminen on viestintätyön edellytys. Koskaan ei ole täysin valmis – etenkin, kun digitaalinen maailma tuo eteen koko ajan uusia mahdollisuuksia. Työtä tehdään verkostossa, jonka tunteminen auttaa tavoitteisiin pääsyssä. Tärkeää osaamista onkin paitsi ajan hermoilla oleminen digitaalisessa maailmassa, myös muuttuvien työelämätaitojen oppiminen.

Työssä opitaan, tuotetaan tietoa ja tartutaan tekemiseen yhdessä. Omien vahvuuksien ja heikkouksien tunnistaminen on tärkeää ja osaamista voi kehittää monella tavalla. Pedagogisesta osaamisesta on valtavasti hyötyä moninaisissa tilanteissa, jossa oleellista on saada viesti menemään perille. Oppimisen asiantuntijana nautin siitä, että osaan ja että pystyn opettamaan myös muita. Tällä hetkellä iloitsen siitä, että olen saanut työpariksi graafisen suunnittelijan, jolta opin valtavasti!

Pystynkö tekemään työtä?

Ei riitä, että tietää ja osaa. On tärkeää kysyä itseltään myös, että pystyykö tekemään työtä? Eli voinko omalla työlläni täyttää ne odotukset, joita muut asettavat työlleni. Pystynkö selviämään työstäni sen puolesta, miten itse voin? Olenko riittävän terve, voinko hyvin, jaksanko?

Nyt tullaan siihen, miten haluan panostaa omaan hyvinvointiini. Tänä syksynä olen oppinut nauttimaan kuntosalitreenistä. En olisi itsekään uskonut! Olen aina ollut sitä mieltä, etten ole kuntosali-ihminen. Nyt huomaan olevani. Saan voimaa kehooni, ryhtiä olemukseeni ja ennen kaikkea energiaa! Tunnistan kyllä sen, miten helposti itse tulee keränneeksi itselleen ylimääräistä työn kuormaa. Mistä sekin asia mahtaa pohjimmiltaan kummuta? Riittämättömyyden tunteestako? Ehkä me pohjimmiltamme kaikki haluamme kuulla, että olemme tehokkaita.

Tahdonko tehdä tätä työtä?

Viimeinen kohtalokas kysymys kuuluu: Tahdotko? Työelämän alttarilla tähän kysymykseen olisi hyvä voida vastata, että tahdon. Sillä jos ei tahdo, ei välttämättä voi työssään kovin hyvin. Kiinnostaako oma työ? Onko se sellaista, että se jaksaa innostaa joka päivä? Jos ei, niin miksi ei? Jos työ on mielekästä, niin työ itsessään tuottaa iloa. Päivät menevät nopeasti ja pystymme sitoutumaan työhön hyvin. Mutta jos emme tahdo, voi olla viisasta alkaa miettiä uutta suuntaa. Minä voin vilpittömästi vastata, että tahdon.

Ei työ aina voi olla kuin ruusuilla tanssimista. Välillä se kuormittaa ja jotkut työtehtävät ovat parhaimmillaan vain siinä kohtaa, kun ne on saatu alta pois. Mutta selviänkö näistä ikävistäkin töistä? Ja miten palaudun sitten, kun olen kiristänyt työtilanteeni äärimmilleen? Työstä on pakko pitää välillä taukoa. Jos siihen ei pysty, se alkaa puuduttaa ja ahdistaa.

Työhyvinvointi heijastuu koko elämään. Ja vaikka joskus saattaa olla surullinen olo työhön liittyvässä asiassa, voi työkavereiden tuki vaikeassa tilanteessa saada aikaan entistä tiiviimmän yhteisön. Työkavereiden kautta minä tunnen entistä suurempaa kiitollisuutta työtäni ja työyhteisöäni kohtaan. Tänä viikonloppuna minua rohkaisivat piispa Samuel Salmen sanat:

Kristityn toivon tulta ei voi sammuttaa. Se on sytytetty iankaikkisuudessa.