Seikkailupuisto Huima kutsui meitä pitkän viikonlopun kunniaksi kiipeilemään ja kokeilemaan rajojamme. Lasten pitkäaikainen toive viimeinkin toteutui, kun päätimme lähteä Huimaan seikkailemaan. Täytyy sanoa, että omat odotukset todella ylittyivät!
Takaisin luontoon!
Kun katsotaan suomalaisten elämää vaikkapa 100 vuotta taaksepäin, elettiin luontaistaloudessa, jossa oltiin jatkuvasti tekemisissä luonnon ja omien rajojen ylittämisen kanssa. Silloin metsästettiin ja kalastettiin, tietynlainen eräelämä kuului jokapäiväiseen elämään. Luonnossa kulkemisen taidot olivat arvossa arvaamattomassa myös vaikkapa Talvisodan aikaan. Etulinjassa varmasti tunnettiin pelkoa ja jouduttiin olemaan omien taitojen ja kykyjen äärirajoilla. Silloin kyse ei ollut leikistä, niin kuin nyt.
Vaikka meidän kohdallamme kyse olikin seikkailusta, oli turvallisuus todella tärkeässä roolissa. Saimme päällemme valjaat ja kypärän ja pääsimme kokeilemaan niiden toimivuutta harjoitusradalla. Hyvin nopeasti oivalsimme, miten eteneminen radalla tapahtuu. Turvavaljaat ja niihin liittyvät välineet toimivat nerokkaalla tavalla; niitä ei saa yhtä aikaa auki. Kun vain noudattaa sääntöjä, on varmasti turvassa, vaikka tippuisi korkealtakin.
Pienin meistä sai mennä ”vain” 7 rataa. – Kasvaisinpa nopeasti 15 senttiä, Hilda tuumasi. Hän olisi halunnut mennä heti kaikki radat. Lapset olivat ihan valtavan rohkeita ja ketteriä puissa kiipeillessään. Rohkeampia kuin me aikuiset.
Radat 8-10 oli tarkoitettu vain yli 140 cm pitkille. Itse pääsin kahdeksan rataa ja ajattelin, että tulisin vielä toisena päivänä uudestaan testaamaan rajojani 9 ja 10 radoille. Lumisade ja järkyttävä keli estivät minua. Joka tapauksessa olin voittaja! Ylitin itseni monta kertaa.
Mistä on kyse?
Ounasvaaralla, luonnon keskellä on siis metsä, johon on toteutettu upea seikkailurata. Puiden väliin on rakennettu erilaisia lavoja, pingotettu vaijereita ja verkkoja, puomeja ja köysiä ja näin tehty toinen toistaan haastavampia kiipeilypaikkoja. Jokainen rata on kuin tarina, jonka juonen voi keksiä itse. Seikkailupäivän lomassa pääsin esimerkiksi ajamaan kelkalla puiden latvoissa, istumaan tynnyrissä, joka liukui ainakin 10 metrin matkan ja kiipeämään köysitikkaita pitkin. Kaikkein hauskinta oli heittäytyä alas noin 7 metrin korkeudesta – vatsan pohjassa kutitti mukavasti, vaikka heittäytyminen pelottikin.
Aika lensi kuin siivillä – vietimme puistossa monta tuntia! Oli ihanaa olla ulkona, viettää aikaa lasten kanssa ja saada käydä omien voimien äärirajoilla. En olisi ikinä uskonut, miten vaikeaa on kiivetä reikäistä seinää ylöspäin. Seikkailun jälkeen kädet olivat kuin spaghettia. Seikkailun jälkeen olin väsynyt, mutta onnellinen.
Seppo J.A. Karppisen (2010) mukaan oleellista seikkailussa on se, että osallistuja joutuu ihan itse ottamaan vastuun ja päätösvallan omasta toiminnastaan. Vaikka tilanteissa ollaan yksin, on toiminta samaan aikaan yhteistyöhön suuntaavaa. Tämä vaikuttaa osallistujien yhteishenkeen, sillä on mukava ratkaista ongelmia yhdessä.
Ehkä voimakas kokemus omalla kohdallani johtui siitä, että käsitys omista kyvyistäni ei ole ihan realistinen. Seikkailu onkin asennelaji. Kun uskon, että uskallan ja osaan ja luotan välineisiin, voin kokea elämyksen. Toisaalta oppaiden lähellä olo tuo turvaa. Heillä on systeemit olemassa minun alas hakemiseeni, jos en uskaltaisikaan yhtäkkiä mennä eteenpäin. Tämä tieto jo rauhoittaa mieltä.
Voin lämpimästi suositella Huimaa työyhteisöpäivän ohjelmaksi! Ehkä itse loisin ratojen ympärille vähän tarinoita tai niiden aihioita ja keksisin pieniä palkintoja matkan varrelle. Huima sopii myös minkä tahansa tiimin yhteispelin parantamiseen ja hyvän ilmapiirin luomiseen. Huimassa on myös upea kota, jossa voisi jatkaa ohjelmallista päivää. Huimasta myös vuokrataan fatbikejä ja siellä voi myös pelata minigolfia tai ajaa polkuautoilla. Tänä kesänä tulen Huimaan uudestaan!
Ihmisen on tärkeää saada ylittää itsensä. Aina tavoitteiden ei tarvitse olla suurensuuria. Ihminen kehittyy pienillä askelilla.
Seikkailupuisto Huiman sivun löydät täältä.
Lähde: Seppo J.A. Karppinen: Seikkailukasvatus, erilainen tapa opettaa ja oppia. Teoksessa Latomaa, T. & Karppinen, Seppo J.A. (toim.) Seikkaillen elämyksiä II. 2010. Elämyksen käsitehistoriaa ja käytäntöä. Lapin yliopistokustannus.
