Koti

Hillakuumeen yllättämä

Kävelen metsässä. Tuuli puhaltaa ihanasti kasvoille. Vähäiset itikat eivät saa minusta otetta, ne lentelevät leikkisästi ympärilläni. Lämmin tunne valtaa koko kehon. Näen siellä täällä kellankultaisia marjoja. Muhkeita, punaisensävyisiä, paksuja hilloja, ne maistuvat makealle. Ei ihme, että karhu oli käynyt läpsäisemässä marjastajaa, mitäs tuli samoille marja-apajille.

Hyvä vaikutuksia

Rauha maassa.
Rauha maassa.

Parasta marjastamisessa on se, että saa rauhassa ajatella. Lauleskelen hyväntuulisesti ja poimin talteen vitamiineja talven varalle. Hengitän raitista ilmaa, metsä tuoksuu syksyltä. Tunnen oloni tarmokkaaksi, ei jälkeäkään kesän velttoilusta ja laiskasta tunnelmasta. Nautin reippaudestani, olen kuin uusi nainen. Jotenkin olen niin onnellinen siitä, että olen saanut itseni liikkeelle. Ei marjanpoiminta silti helppoa ole. Jokainen marja on poimittava yksitellen, mutta ämpäri täyttyy joutuisasti, sillä marjat ovat niin suuria.

Hyvä marjapaikka on kuin valtion salaisuus. Siitä ei hiiskuta muille. Ettei vain käy niin, että joku muu voisi poimia marjat juuri siitä kohdasta, mistä itse olet joskus saanut hyvän saaliin. Mutta hillatpa eivät tulekaan joka vuosi samaan paikkaan. Ne leikkivät meidän kanssamme ja kasvavat joka vuosi eri paikoissa. Että meillä pysyisi mielenkiinto ja hauskuus, kun etsimme näitä kullankeltaisia aarteita soilta.

Minua on siunattu ystävillä, jotka ottavat hillaan mukaan. Minä kyllä kerron hillapaikoista muillekin, jos vain joku kysyy. Yhdellä jänkällä törmäsin aikamoiseen seurueeseen. Meitä tuli vastaan vajaa kymmenen hengen miesseurue. He ajoivat suolla sähköistetyillä läskipyörillä! Myös mönkijät ovat tuttu näky soilla. Kummallakaan vehkeellä ei olisi päässyt minnekään sillä suolla, missä tänään olin – nimittäin suo oli aikamoista risukkoa.

Arvostettu kummajainen

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Minulle se on hilla.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Minulle se on hilla.

Saalista olen saanut jo enemmän, kuin talven aikana tulen koskaan syömään. Itse asiassa en edes pidä hilloista, mutta piilotan niitä smoothien sekaan. Minä silti voin niitä syödä, ymmärrän, miten hyvää se minulle tekee. Vedän sileäksi sauvasekottimella ja nautin puuron kanssa.

Yksi ystäväni haukkuu hilloja kivitaskuiksi. Toinen tarjoaa niitä vain arvokkaimmille vieraille leipäjuuston kanssa. Yksi työkaveri neuvoi, että flunssan iskiessä päälle kannattaa sekoittaa kiehuvaan inkivääriteehen kupillinen hilloja ja nauttia koko annos kerralla. Hän kyllä tunnustikin, että kyseessä voi olla vain sellainen ilmiö, että kun tarpeeksi uskoo, niin marjat vaikuttavat juuri niin.

Hillakuume todella yllätti minut tänä syksynä. Hyvä, että olin edelliseltä reissultani saapunut kotiin, kun tuli mieleeni, että milloinkahan pääsen taas hillaan uudestaan! Hillastamisesta tulee niin hyvä mieli!

Facebooktwitterredditpinterestlinkedin

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *