Sisaruudesta Eino Leinon sanoin

Olen tahtonut tutkia taivaan ja maan ja etsiä toden lähteen.

Nyt etsin mä vaan sinun silmiäs ja katson kantehen tähteen.

Sisaruus. Tuo elämänmittainen ihmissuhde. Kun sain pikkusiskon, elämäni muuttui. Minusta tuli äidilleni tärkeämpi siksi, että olin sinun isosiskosi. Ja sinä olit se, jonka hiukset olivat pellavaa ja kultaa. Nyt tyttärelläsi on juuri samanlainen tukka, kuin sinulla pienenä. Mutta miksi sinun täytyy haluta matkustaa aina niin kauas – ja niin pitkäksi aikaa?

Olit jotakin niin pientä ja suloista, halusin niin kovasti hoitaa sinua. Ottaa itse syliin, pukea ja syöttää. Muistan sen, kun leikimme yhdessä. Minä olin iso, sinä olit pieni. Kun lähdimme ulos, sinä tulit aina mukaan. Ja minä halusin olla kanssasi, koska sinä olit minun pikkusiskoni.

Joskus isompana minua harmitti, että olit siinä aina. Lähdimme kavereiden kanssa karkuun ja sinä jäit itkemään. Vain hetkeksi, sillä minä sittenkin halusin olla sinun kanssasi, koska sinä olit minun pikkusiskoni.

Oli mullakin pieni onneni, mut minusta oli se suuri,

ja luulempa, siks oli suuri se, kun se mun oli onneni juuri.

Onnen juuren täytyy olla jossakin syvemmällä, kuin onnen tunteen. Sitä syvää onnea voi sisaruus tuoda. Olemme niin samanlaisia, että poikasi haluaa olla minun lähelläni, kun olet kaukana. Kumpikinolemme yhtä tärkeitä omalla paikallamme. Sinun puoleesi käännytään toisenlaisissa asioissa, kuin minun. Sinulla on kuuntelemisen lahja. Kaikki kertovat aina sinulle huolensa. Ihan ihmeellisissä paikoissa. Jaksat kantaa toisten kuormia.

Päämme päällä taivahan uhka, laulun lippaassa tunteen tuhka.

Yössä, hangella, yhtyi tiemme. Hangen lapsia Lapista liemme.

Sisarukset kilpailevat aina. Tahtomattaan. Ainakin sisaruksia verrataan toisiinsa, sellaista elämä on. Tätä vertailua ovat kautta aikojen tehneet opettajat ja sukulaiset, se on luonnollista. Se ei ole kuitenkaan tarpeellista. Pitäisi aina muistaa omien lastenkin kohdalla, ettei vertaisi heitä toisiinsa. Eikä ainakaan päästäisi sellaisia sammakoita suustansa, että … mikset voi olla, kuin siskosi.

Niin on ihmis-ajatus kuin savupatsas ikään: kun se lähtee nousemaan, niin ei sitä estä mikään.

Kun sinä pelkäsit, minä suojelin sinua. Otin syliin ja halasin. Sinä pelkäsit pimeää. Ja hämähäkkejä. Minun täytyi olla rohkea, minun täytyi olla luja, vaikka joskus itselläkin pelotti. Sinun takiasi uskalsin, koska sinä luotit minuun. Kerran löin sinua vihreällä nokkahuilulla. Muistan sen vieläkin. Meillä oli kerrossänky ja olit alasängyssä. En muista, mitä tapahtui ennen sitä, mutta muistan, miten paha mieli minulla oli sen jälkeen. Pyysin anteeksi ja pyydän taas. En koskaan halua satuttaa sinua.

Minulla on myös toinen sisko. Olet niin kaunis. Synnyit, kun minä olin 16. Muutin itse jo ennen syntymääsi pois kotoa ja kävin vain viikonloppuna hoitamassa teitä, kun isä oli keikkareissuilla. Olet niin kiltti. Kiltimpi, kuin maailmassa kukaan muu. Ehkä sinulla on haavoja, joista en tiedäkään. Pienenä leikit tyytyväisenä yksikseen ja nukuit paljon. Et koskaan tehnyt numeroa itsestäsi, etkä koskaan kiukutellut turhaan. Miksi halusit olla näkymätön? Meidän isompien takiako? Veimmekö sinun tilasi? Olit hiljaa, etkä halunnut aiheuttaa kenellekään mitään harmia. Olet aina ollut jotenkin salaperäinen ja tyynen oloinen, vaikka pinnan alla olisi kuohunut. Olet ihana äiti!

Kun sa naurat, nauraa sydämeni, kun sa itket, hyytyy hurmeheni, tunnen tuskaa, avutonta aivan, kun en arvaa aina syytä vaivaan.

Tiedättehän kumpikin, että rakastan teitä! Tiedättehän, että olen juuri se, kenen puoleen toivon teidän kääntyvän, jos olette pulassa. Olen niin ylpeä siitä, että saan olla juuri teidän isosiskonne! Silläkin on merkitystä, että olen isosisko joillekin muille, joita en tunne. Teidän isosiskonne olen ollut aina.

Ja nyt minulla itselläni on kaksi pientä tyttöä. Sisarukset. Heillä on elämänmittainen ihmissuhde. Viikonloppuna he katsoivat elokuvaa, joka kertoi Karhuherra Baddingtonista. Elokuvassa oli pelottava kohtaus ja pienempi tyttäreni meni isosiskon taakse piiloon. Hän halasi tätä tiukasti ja kun tuli pelottava tilanne, hän rutisti isosiskoa ja meni selän taakse turvaan. Ihan niin kuin me pienenä.

Kun tietäis, kumpi se toistaan lie itkenyt enemmän?

Kun tietäis, kumpi se nauraa voi nyt enemmän, minä vai hän?

Jälkikirjoitus veljellemme Leijonamielelle:

Kas, ihminen suree ja iloitsee ja ihminen tuntee ja elää.

Mut laulaja kulkee ja kuuntelee ja sen korvissa kanteleet helää.

Kursiivilla olevat tekstit: Eino Leino